Se on ensimmäinen adventti. Kävimme miehen kanssa sauvakävelemässä pitkän lenkin. Tosin eräs ystävämme näki meidät ja poisti kuulemma mieheni puhelimensa yhteystiedoista. Nuorin tyttäreni kommentoi, että äiti olen huolissani, eilen sinä kudoit ja tänään kävelet sauvoilla. Tekisi nyt mieleni selitellä, että oli pakko ostaa Saaristokaupalta villalankaa, kun se näytti niin kauniilta. En tiedä syntyykö siitä minun käsissäni koskaan mitään, sillä se oli vyyhde, joka on jo aivan sotkussa. Olisikohan se pitänyt ensin tehdä keräksi? Minähän en ole kutonut sitten kouluaikojen. Enkä silloinkaan ollut siinä vahvimmillani.
Kävin tyttäreni ratsastustunteja seuraamassa. Tällä viikolla lämpöä ja valoa oli hieman vähemmän, kuin viime viikon ratsastustunnillamme Espanjassa. Saavuttuamme kotiin sormet ja varpaat kohmeessa valmistimme yhdessä hyvää ruokaa. Kaivoin joululaatikosta muutaman joulukoristeen kotiin lisää. Yritän nauttia jokaisesta joulun odotuksen hetkestä, vaikka taustalla kolkuttaa ostamattomat lahjat ja muut tekemättömät työt.
Joulukortteja en ole lähettänyt vuosiin.
Totesin, että lähetän niitä seuraavan kerran, kun se tuntuu hyvältä eikä ahdista minua. Nyt on mennyt muutama vuosi niin, että joulukortit on lukenut tekemättömien töiden listalla ja olen yliviivannut sanan kylmän rauhallisesti tekemättä mitään ja se on tuntunut helpottavalta. Arvostan kyllä suuresti, mikäli meitä joku muistaa kortein.
Kannustankin kaikkia teitä stressaamaan joulusta vähemmän ja nauttimaan siitä enemmän.
Loppujen lopuksi kovinkaan moni asia ei ole pakollinen, jos sitä oikein pysähtyy miettimään.
Nautinnollista joulukuuta!