Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti ja ajatuksia joulustressistä

Se on ensimmäinen adventti. Kävimme miehen kanssa sauvakävelemässä pitkän lenkin. Tosin eräs ystävämme näki meidät ja poisti kuulemma mieheni puhelimensa yhteystiedoista. Nuorin tyttäreni kommentoi, että äiti olen huolissani, eilen sinä kudoit ja tänään kävelet sauvoilla. Tekisi nyt mieleni selitellä, että oli pakko ostaa Saaristokaupalta villalankaa, kun se näytti niin kauniilta. En tiedä syntyykö siitä minun käsissäni koskaan mitään, sillä se oli vyyhde, joka on jo aivan sotkussa. Olisikohan se pitänyt ensin tehdä keräksi? Minähän en ole kutonut sitten kouluaikojen. Enkä silloinkaan ollut siinä vahvimmillani. 

Kävin tyttäreni ratsastustunteja seuraamassa. Tällä viikolla lämpöä ja valoa oli hieman vähemmän, kuin viime viikon ratsastustunnillamme Espanjassa.  Saavuttuamme kotiin sormet ja varpaat kohmeessa valmistimme yhdessä  hyvää ruokaa. Kaivoin joululaatikosta muutaman joulukoristeen kotiin lisää. Yritän nauttia jokaisesta joulun odotuksen hetkestä, vaikka taustalla kolkuttaa ostamattomat lahjat ja muut tekemättömät työt. 



Joulukortteja en ole lähettänyt vuosiin. 
 Totesin, että lähetän niitä seuraavan kerran, kun se tuntuu hyvältä eikä ahdista minua. Nyt on mennyt muutama vuosi niin, että joulukortit on lukenut tekemättömien töiden listalla ja olen yliviivannut sanan kylmän rauhallisesti tekemättä mitään ja se on tuntunut helpottavalta. Arvostan kyllä suuresti, mikäli meitä joku muistaa kortein. 



Kannustankin kaikkia teitä stressaamaan joulusta vähemmän ja nauttimaan siitä enemmän. 
Loppujen lopuksi kovinkaan moni asia ei ole pakollinen, jos sitä oikein pysähtyy miettimään. 
Nautinnollista joulukuuta! 



perjantai 28. marraskuuta 2014

Aallon harjalla



Lapsemme olivat puhuneet kauan, että haluaisivat kokeilla surffausta. Nyt en puhu mistään windsurf-harrastuksesta, vaan ihan oikeasta surffauksesta. Euroopassa on joitakin hyviä surffauskohteita. Yksi kohde, jota Euroopan Havaijiksi kehutaan on Fuerteventura Kanarian saarilla. Matkasimme siis sinne.





Surffiharrastus aloitettiin Home Grown surffikoulun kanssa. Opettaja vei meidät El Cotillon rannalle, jonne ko. päivänä osui tuuli juuri sopivalla tavalla ja näin ollen laineet muodostuivat sopivan suuruisiksi. Suomalaisittain katsottuna aika suuriksi.


Ensiksi lämmiteltiin lihaksia rannalla ja harjoiteltiin laudalle nousemista. Opeteltiin myös aalloissa melomista ja oikeaa ajoitusta laudalle nousun suhteen. Varsinaista laudalle nousemistakin on helpompi harjoitella rannalla kuin vedessä. Harjoiteltiin myös kaatumista laudalta veteen loukkaamatta päätään.



Muutaman tunnin harjoittelun jälkeen onnistuivat lapsemme jo pieniksi hetkiksi nousemaan laudalle seisomaan.
Surffaus vaatii sitkeyttä, sillä laudan kuljettamista vasta-aaltoihin, laudalla melomista ja pesukonemaisissa aalloissa pyörimistä tulee useita toistoja ennen onnistumista. Niin ja tulee niitä onnistumisissakin. 


Ensin näyttää tältä...


                                                      ... ja vain hetkeä myöhemmin tältä. 




Suosituilla surffirannoilla oli helposti noin kuusikymmentä surffaria samanaikaisesti. 


Rannalle kannattaa varata mukaan myös juotavaa ja jotakin syötävää, sillä vedestä saapuvat surffaajat vaativat nopeasti lisää energiaa.

Sää vaihtuu saarilla nopeasti, sillä niillä vallitsee oma mikroilmastonsa. Kannattaa siis rannalla seuraajille pakata mukaan niin uikkarit, kuin sateen- ja tuulenpitävät vaatteet.
Surffarit pukevat Kanarialla märkäpuvut, jotka yleensä ovat pitkähihaiset.
Veden lämpötila oli meidän viikollamme 19 astetta. 


Aloittelijoiden laudat ovat ns. softboardeja. Ne ovat lautoina hyvin kelluttavia ja vakaita, joten aloittelijan on helpompi seistä niillä. Lautoina ne kestävät myös paremmin kolhuja, kuin kovat laudat ja ovat siksi soveliaita vuokrakäyttöön. Yksi mahdollisuus aloittaa surffaus harrastus on vuokrata päiväksi ns. bodyboard. Vuokrauspisteitä on saarella useita, kuten myös hyviä surffikouluja. Kanarialla on vuorovesi (ei tosin kovin suuri) kuuden tunnin välein. Rannoilla, joilla on kiviä on turvallisempi surffata nousuveden aikaan. 





Viikossa minusta ei nyt kehittynyt aivan "surffipromammaa", mutta jotakin lajista tuli opittua viikon aikana.  



P.S. Mikäli et halua vaikuttaa aivan tumpelolta aloittelijalta, niin surffilauta kiinnitetään jalkaan (laudalle hypättäessä takajalkaan) ja bodyboard kiinnitetään käteen. Nyt ei tarvi kuin tietää minkä jalan sattuu asettamaan taakse, mikäli sattuu pääsemään laudalle.


Hyvää viikonloppua!   

torstai 27. marraskuuta 2014

Marraskuun masennus ja sen tainnutus



Matkan vaiheet

Lomamatkassa on mielestäni kolme vaihetta. Ensin suunnittelet matkaa, haaveilet ja odotat sitä innoissasi. Toiseksi olet matkalla ja parhaimmillaan toteutat unelmiasi. Kolmas vaihe on se, että muistelet matkaa, katselet kuvia, palaat tunnelmiin kertaamalla niitä. 

Koen, että viikon matkasta on iloa paljon pidemmäksi ajaksi kuin viikoksi. Me päätimme tänä vuonna lähteä masentavaa marraskuuta pakoon viikoksi Kanarian saarille. Mietimme etukäteen mikä viikko on yleensä tuntunut syksyssä kurjimmalta. Viikoksi valittiin viime viikko. Täytyy sanoa, että ikävä syksy katkesi onnistuneesti tämän loman ansiosta. Lokakuun loska ei tuntunut missään, kun mielessä oli lähestyvä loma. On ihana kulkea ballerinoissa ja istua lämpöisellä hiekalla aavalle merelle tuijotellen ja antaa tuulen hyväillä hiuksia.  





Thaimaa vai Kanaria? 

Olemme kahtena syksynä peräkkäin käyneet lomalla Thaimaassa. Olen aikoinaan viettänyt paljon aikaa Kanarian saarilla työni vuoksi. Vietimme monena talvena siellä lähes 3-4 päivää viikosta. Vertailimme näitä kahta kohdetta perheemme toiveiden pohjalta ja kohteeksi valikoitui tällä kertaa Fuerteventura. Kanaria vei voiton, koska: lyhyempi lentoaika, pienempi aikaero (ei kulu lomaa aikaero koomassa), urheiluun soveltuvampi sää ja Espanjan kaipuu sekä surffausmahdollisuudet. Palasin Kanarian saarille nyt 17 vuoden tauon jälkeen.



Aktiivilomailua Kanarialla

Lapsemme ovat pitkään haaveilleet surffauslomasta. Itse en viihdy aurinkotuolissa kahvikupin juomista pidempään. Lomastamme muodostui perheellemme tyypillisesti siis sellainen aktiiviloma, jossa illalla kaadutaan väsyneenä ja onnellisena päivällisen jälkeen sänkyyn. Pelasin aamuisin tennistä mieheni ja välillä lastenkin kanssa. Nautin siitä, että tennishameessa oli sopiva lämpötila pelailla ja palmut huojuivat kentän laidalla. Oli ihana pulahtaa hotellin uima-altaalle vilvoittelemaan pelin jälkeen. 



Yhtenä päivänä vuokrasimme fillarit ja fillaroimme ympäri kylää. En edes muista milloin olisin Suomessa saanut koko perheen yhdessä fillarilenkille. Nuorimman tyttäreni kanssa kävimme yhden aamupäivän maastoratsastus retkellä. Saimme ihastella vuorilta käsin saaren pohjoiskärkeä ja sen molemmille reunoille aukeavia upeita rantoja. Onnistuimme näkemään myös maaoravia ja kauniita kukkivia pensaita muuten hyvin karussa maastossa.




Yhtenä päivänä olimme lähdössä purjehdusretkelle, kunnes myrsky yllätti ja jouduimme palaamaan takaisin satamaan. Tämä pitää ehdottomasti tehdä uudelleen joku toinen kerta! Muuten lomamme kului upeilla dyynialueilla (luonnonsuojelualue) ja El Cotillon rannalla surffaten. Lue lapset surffasivat ja me katselimme rannalla kummissamme.
Loma teki kyllä todella hyvää! Tosin lapset ihmettelivät miksi meidän on pakko palata Suomeen. Muutto Espanjaan tuntui heistä hyvältä idealta, etenkin, kun kuulivat, että myrskypäivänä oli koulut suljettu. 




Kotiin palattuamme oli ihana nähdä karvatassukaveriamme jälleen. Nyt yritän virittää itseni uudelleen joulutunnelmiin. Se tuntuu jotenkin hassulta. 

Hyvää torstai iltaa! 

 

torstai 20. marraskuuta 2014

Sielukas maisema vai sielunmaisema

Nappasin tämän haasteen Villa Idurin Pilviltä http://villaidur.blogspot.com.es/2014/11/sielukas-maisema-vai-sielunmaisema.html

Olen usein pohdiskellut tätä asiaa. Tämä liittyy mielestäni läheisesti ihmisen haaveisiin ja unelmiin. Itse palaan näihin sielunmaisemiini ikävissä tilanteissa, kuten hammaslääkärin tuolissa. Silloin pystyn teleporttaamaan (kuten Harry Potteria lukevat lapseni sanovat) itseni näihin sielunmaisemiini. 

Minulla näitä sielunmaisemia on useita erilaisia. Tässä niistä muutamia. Yhdistävänä tekijänä näissä kai on vapaus ja onnellisuuden tunne. Jonkinlainen voittamattomuuden tunne ja visuaalinen kauneus. Näitä ihmisen sielunmaisemia on vaikea pukea sanoiksi, niihin liittyy niin syviä tunteita. Ne ovat pala onnellisia hetkiä elämästämme. Pala jotakin, joka katoaa, vain voidakseen ilmaantua elämäämme uudelleen. 


Alpit, askel lähempänä taivasta. Tämän lähemmäksi lentämistä ei ihminen ominavuin pääse. Se vapauden tunne auringon paistaessa, tuulen suhistessa korvissa ja lumen pöllytessä kasvoillesi, piirtäessäsi jälkesi lumeen. 


  Lumisade alpeilla on lupaus edellisestä. Se on kuin olisi kissa pistoksissa tai lapsi ennen jouluaattoa. Kaunista ja kutkuttavaa! Sieluni lepää näkymässä ja samalla se on adrenaaliruiske, kihelmöivä innostuksen herääminen, malttamaton odotus! 


Valkoiset vuoret ja sininen taivas. Eivät ihmiset kautta aikojen ole turhaan saapuneet vuorille mietiskelemään. Mikä rauha siellä valtaakaan mielen. 


Ranska. Tunnustan olevani frankofiili. Kauneus, taidehistoria, arkkitehtuuri, ruoka, kieli, maantiede, nautinnon kulttuuri. Se, että pidetään eläimistä. (Ranskassa on eniten koiria asukaslukuun verrattuna Euroopassa ja niitä näkee kaikkialla). Eräs sielunmaisemani on eittämättä Pariisi. Koen olevani siellä kotonani. Se saa minusta esiin parhaat puoleni. 
Sieluni lepää näissä maisemissa. Sielunmaisemien sarjaan voisi lisätä muutaman muunkin suurkaupungin, mutta jääköön se nyt tähän numero yhteen  -Pariisi! 


Suomen saaristo, kesä, lokit ja purjehdus. Do I need say more? 


Meren äärellä koen valtavaa vapaudentunnetta. Ajatus, että lähtisit tuosta matkaan ja voisit jatkaa loputtomiin. 
Valtameret, auringonlaskut ja auringon nousut, meren pauhu ja suuret seikkailut. Uusien paikkojen kokeminen ja näkeminen. Sekin on sielunmaisemaani. Jokainen kerta, aina erilainen, uudenlainen. Eksyminen ja itsensä löytäminen. 

Mikä on sinun sielunmaisemasi? Käytätkö näitä sielunmaisemasi kuvia jossakin tilanteessa hyväksesi? 

Haasteen saa napata tästä kuka haluaa. 

NJ





torstai 13. marraskuuta 2014

Haaste Merenneidolta

Sain haasteen Merenneidolta http://matkallamerenneidoksi.blogspot.fi/2014/11/inspiraatiota.html. Kauniita sanoja olit kirjoittanut blogistani, kiitos niistä!  Olen aina ollut sellainen "päiväkirjankirjoittajatyyppi" ja samalla olen aina valokuvannut paljon. En ole koskaan ajatellut blogiani millään tavalla kaupallisesti tai muutenkaan lukijoita haaliakseni. Minulle tämä on enemmän sellainen tapa taltioida elämääni ja pohdiskella elämänmenoa. On ilo ja kunnia kuulla, että blogini tuottaa iloa lukijalleen. Luen monia blogeja ja lukemani blogit inspiroivat minua kaikki omalla tavallaan. Haasteena oli kuitenkin valita kolme minua kiinnostavaa ja inspiroivaa blogia. Valintani kohdistui tällä kertaa blogiin, jota luen eniten. Lisäksi  valitsin kaksi blogia, joiden kirjoittajat olen lähiaikoina tavannut ja joiden kauniit kuvat inspiroivat minua.   


  

Valitsemani kolme blogia ovat: 

http://skiglari-norppa.blogspot.fi/
Norppa kirjoittaa aina rehelliseen omaan tyyliinsä. Pidän hänen tavastaan katsella maailmaan optimististen lasien läpi sekä siitä pienestä itseironiasta joka kirjoituksissa aina pilkahtelee. Matkassa mukana poseeraava Laivis koira on hurmaava persoona ja Norpan tyylitaju ja kauniit kuvat inspiroivat minua! Koen hänen kirjoituksissaan jonkinlaista sielujen sympatiaa, johtuneeko sitten työtaustasta vai siitä että hän on lähes kaimani ;-) 

Toinen valintani on http://kotikaupunginlaidalla.blogspot.fi/. Fridan taiteelliset kuvat inspiroivat minua. Erityisen upeita ovat olleet Fridan terassikuvat. Tavattuani Fridan oli kiva huomata, että kuvien takana on iloinen visualisti. 

Kolmas valintani menee http://mondaytosundayhome.blogspot.fi/ blogin Päiville. Hän on avannut uuden sisustusliikkeen ja tuotteet sekä hänen kauniit kuvansa saavat minut aina innostumaan järjestelemään täällä kotona. Erityisen herkullisia ovat hänen astia- ja ruokakuvansa! On ollut ilo tavata Päivi myös joitakin kertoja aivan livenä.  

Haasteen saa napata tästä kuka tahansa!  

Oman elämänsä ankeuttajat

Liekö syksy joka saa meidät suomalaiset entistä synkemmiksi. Surullisia ilmeitä näkee kaikkialla, hymyn häivääkin on vaikea erottaa kasvoilta. Tervehdys on matala murahdus, jos sitäkään. Valitus alkaa jo aamusta, kurjuutta tuntuu riittävän. Näyttää siltä, että suurimmalla osalla ihmisistä elämä on yksi suuri murheellinen näytelmä. Eikö siinä ole todellakaan mitään hyvää? Voisiko siitä yrittää edes kaivaa esille jonkun hyvän asian, valon pilkahduksen? Voiko kyse olla kuitenkin omasta asenteesta? Mitä tapahtuisi jos kadulla hymyilisi ohikulkijalle tai peräti nyökkäisi? Uskallatko ottaa haasteen vastaan ja kokeilla? Entä jos hississä seinien tuijottelun sijaan katsoisimme toisiamme silmiin ja vaihtaisimme muutaman sanan. Mitä tapahtuisi? Kokeile! 




Eräs työkaverini viettää pitkiä aikoja perheensä kanssa Floridassa. Tapaat hymyileviä kasvoja. Siellä ihmisillä on tapana jutella toisilleen esim. kaupan kassajonossa. Hänen pikkutyttönsä oli tehnyt saman Suomessa kassajonossa. He olivat molemmat saaneet kummeksuvia katseita osakseen. Miten selittää pienelle iloiselle lapselle, että tässä murheellisten ihmisten maassa ei ole tapana harrastaa small talkia eikä juuri muutakaan. Täällä ollaan möllötetään omissa oloissa. Ihmisiä ei saa häiritä. Suljetaan verhot ja mieli.  

Toinen ystäväni kertoi hiljattain miten heidän asuessaan Sveitsissä ihmiset kutsuivat toisiaan usein kahville kotiinsa. Tarjottiin kuppi kahvia ja pöytään nostettiin kulhollinen suklaata. Suomessa leivotaan itse karjalanpiirakoita ja kakkuja sen seitsemän sorttia, kutsutaan vieraita ja emännällä on silmänaluset mustana väsymyksestä -tai jätetään yksinkertaisesti sosiaalinen kanssakäyminen sikseen, päästään helpommalla.

Ystäväni kertoi myös tarinoita Ruotsista yrittäjän silmin katseltuna. Siellä yrittäjät tapaavat toisiaan ja jakavat hyvin avoimesti kokemuksiaan. Tästä seurasi heille kaikille hyötyä. He saivat toisiltaan arvokasta tietoa ja kontakteja ja kaikki pärjäsivät paremmin. Suomessa yrittäjä ei puhu kenellekään mitään, ettei kukaan varasta hänen ideaansa. Menestys onkin sitten toinen asia.  




Olisiko meidänkin aika astua metsästä askel urbaanimpaan suuntaan ja avata suumme ja kotimme ovet? Etsiä iloa arjesta ja pienistä kohtaamisista, nähdä hyvää ympärillämme! 




Voisimmeko näyttää onnellisuutemme vai asuuko meissä vieläkin se vanha sanonta:
 " Kel onni on se onnen kätkeköön!". Mistä lie tuokin sanonta saanut alkunsa. Onko se peräti meidän luterilainen uskontomme joka ohjaa meitä synkkämielisyyteen?

      Iloa viikkoosi!  

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Lisää tunteja ja tiistain ajatuksia

Aamiainen kotona (älä unohda d-vitamiinia). 
Autossa (miksi ihmiset eivät muista turvavälejä?). 
Töissä (kannustuksella pääsee helpommin haluttuun lopputulokseen, kuin kritiikillä). Lounas Tukholmassa (pienillä ystävällisillä sanoilla on suuri merkitys / joskus harvoin  johonkin vaatteeseen rakastuu ensisilmäyksellä). 
Töissä (opetus itselleni: älä koskaan arvostele ihmisiä, ellet tunne heidän taustojaan). Autossa. (vältä kehä ykköstä ruuhka-aikaan). 
Nopea välipala kotona (tyttären novellin lukeminen ja sen ideointia). 
Autossa (pitäisi aina olla vesipullo ja käsirasva mukana). 
Vanhempainillassa (miten tavallisessa työssäkäyvien onkin niin vaikea ymmärtää näitä vuorotyöläisten haasteita ja miten hyvältä aina tuntuu saada hyvää palautetta lapsistaan). 
Autossa (miten ihmiset voivat priorisoida elämässään asioita niin eri tavalla?)
Tien varressa (hyvä yritys pelastaa karannut koira, Espoossa on paljon eläinrakkaita ihmisiä).
Päivällinen (haaleaa ruokaa jääkaapista muiden jo syötyä, päänsärky).
Iltahalit lapsille (tapa josta en luovu).
Iltateet sängyssä ja Madmenin uusimman kauden jakso mieheni kanssa (sarjassa on upea ajankuvaus). 
Naapurin siniset jouluvalot (oi miksi? Inhokkini numero 1, just saying). 


Tänään vietän vuorotyöläisen "viikonloppua" seuraavat 21 tuntia. 
Tarvitaan lisää tunteja pikaisesti! 
Riittääkö teillä tunnit kaikkeen mitä haluaisitte tehdä? 



lauantai 8. marraskuuta 2014

Senaatintori Engelistä Aaltoon ja ystävyydestä

Tyttäreni luokka kerää rahaa vaihtomatkaansa varten. Yksi rahankeräystapa on järjestää kulttuurikävelyjä keskustassa. Erityisen hieno niitä on järjestää, kun yhden oppilaan isä pitää opastettuja kävelyjä työnsä puolesta. Osallistuimme tänään ystäviemme kanssa tähän ensimmäiseen kävelyyn. Vanhasta kotikaupungista löytyi aivan uusia tiloja. Tämä oli hyvin antoisa kävely. 



Oli kiva tapa aloittaa lauantai kuuntelemalla hyvin selostettua kierrosta ja piipahtaa sen jälkeen ystäviemme kanssa kahvilla. Harmi, että en pääse kahdelle seuraavalle kierrokselle. Erityisesti Katajanokan kierrosta kehuivat he, jotka olivat olleet siellä aiemmin. 
Suosittelen niitä siis lämpimästi! 




Voi ystävät rakkaat mitä tämä elämä olisikaan ilman teitä! Tänään tapaamani ystävä on ollut minulle läheinen ihminen jo reilut kolmekymmentä vuotta (vaikka itse olen siis hädintuskin sen ikäinen ;-)  ja hänen miehensäkin jo parisenkymmentä vuotta. 

Voisiko tätä siis tämän paremmin kiteyttää? 





Kiitollisena kotisohvalta, 
NJ


Talomme tarina

Talomme tarina alkoi vuonna 1939 kun suvisaaristolainen puutarhuri ja hänen sisäkkö vaimonsa rakensivat itselleen talon. Talo rakennettiin Svinön saareen lähelle kartanoa, jossa he olivat töissä. Taloa laajennettiin myöhemmin. Talon alkuperäinen nimi on Villa Solhem. Vaikka nimi suomenruotsalaisten ystäviemme mielestä kuulostaa päiväkodilta on se minusta hyvin sympaattinen nimi tälle aurinkoisella mäellä sijaitsevalle talolle. 
Saarelle oli rakennettu silta vuonna 1936 ja hetki aiemmin sähkö- ja puhelinjohdot. Oltiin päästy kehityksessä hyvinkin pitkälle, sillä veroja ei enää maksettu hylkeenrasvassa eikä tonttivuokria suolasilakoissa, kuten aiemmin. Tilojen luotsausvelvollisuus ja reimareiden ylläpitovelvollisuuskin olivat jo päättyneet.
Nykyään Suvisaaristossa asuu meidän lisäksemme noin 495 asukasta ympärivuotisesti.  

Tämä saaristolaistila pysyi saman suvun hallinnassa viime kesään asti, jolloin siitä tuli perheemme koti. Olen toivottanut ko. suvun nuoret tervetulleiksi käymään meillä, mikäli ikävä iskee. 



Kuten oikeasti vanhalla tilalla kuuluu olla on  tontillamme kunnon vanhanajan maakellari, piharakennus (aikoinaan sauna) ja toimiva kaivo ja luonnollisesti kissalla puuhaa. Pihassa kasvaa sireenit, vanhat käppyrät omenapuut, lähes satavuotta vanha tammi, kuusia, mäntyjä ja puolukoita sekä mustikoita. Ensi kesänä ehostan perennapenkkiä ja luon mansikkamaan uudelleen.   





Tämä ote on eräästä kirjasta, mutta pätee mielestäni hyvin myös vanhoihin taloihin. 



Edellinen talomme oli hyvin moderni ja pelkistetty. On ollut hauskaa tutustua tähän vanhaan taloon. Oppia, että missä kohtaa lattia narisee, mitä ikkunaa ei kannata avata, mihin seinään myrsky koputtaa, missä päin pihaa peurat yleensä liikkuvat ja mitä puuta tikka hakkaa. 
Teimme muuttaessamme tänne jonkin verran remonttia, mutta nyt seuraamme rauhassa muuttaako talo meitä vai me taloa. Muutummeko talon myötä boheemiksi? 
Varmaa on se, että omat arvomme ovat muuttuneet pehmeämmiksi siitä, kun rakensimme kivitalomme vuonna 2007. Kuuntelemme mitä talo tahtoo olla. 


Hyvää viikonloppua koteihinne!