Työtä ja vapaata

Olen nautiskellut nyt neljän päivän vapaastani. Lomamatkamme jälkeen menin suoraan uuden lentoyhtiön kurssille, joka kesti 11 päivää putkeen. Hain virkavapaata nykyisestä työstäni ainakin kevääseen asti. Olen ahertanut reilut kolme viikkoa kurssia ja töitä muutamalla yhden päivän vapaalla. Olen opiskellut kaksi uutta konetyyppiä, sammuttanut tulipaloja, savusukeltanut, laskenut koneen liukumäkiä ja tehnyt iltaisin erilaisia turvallisuuteen / vaarallisiin aineisiin liittyviä nettikursseja. Tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Opetellut useita uusia tietokonejärjestelmiä. Mieheni on ollut työmatkalla näistä viikoista kaksi, joten pahemmin ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Blogin pariinkaan ei liioin ole aikaa jäänyt. 

Uusi työpaikkani: 

Eilen kun olin saanut lapset kouluun ja pesukoneen korjaajan ovesta pihalle valmistin itselleni aamiaisen. Nautin sen kiireettömästi ja yritin samalla päästä käsiksi joulun tunnelmaan lukemalla uutta sisustuslehteäni. Paras joulutunnelman luoja olisi kyllä lumi. 

Uudessa työssäni minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa sopimus, jossa tehdään viikko töitä (7pv. ) ja ollaan sitten viikko vapaalla jne. Tartuin tähän tilaisuuteen. Uskon, että ihmisen onnelllisuuden ja hyvinvoinnin kannalta juuri tuon työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat ollennaisessa roolissa. Mitä se tasapaino nyt sitten itse kullekin tarkoittaa. Tämä rytmi alkaa nyt joulukuun alusta. Mielenkiinnolla odotan. 

Onnellisuutta ja omaa hyvinvointiani olen pyrkinyt lisäämään myös nukkumalla riittävästi. Nautin omista pienistä hetkistäni, ovatpa ne sitten harrastuksiini tai muihin itselleni tärkeisiin hetkiin liittyviä. Pidän itseäni hyvänä. Ulkoilen. Pyrin syömään terveellisesti ja säännöllisesti. Lähiaikoina olen panostanut myös normaalia enemmän ystävien tapaamiseen. Tänään illalla on vuorossa päivällinen kaupungissa erään rakkaan ystäväpariskuntamme kanssa. Keskityn asioihin, jotka ovat hyvin ja tuottavat minulle ja muulle perheelleni hyvää mieltä. 

"Make time to enjoy the simple things in life. Smile often. Be grateful. Believe in magic." 

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua! 

Hippie or not

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan muistuttamaan hippiä. Nyt puhun siis hippiliikkeestä siinä mielessä, että arvostan suuresti ihmisiä, joilla on rohkeutta kapinoida keskiluokkaisuutta ja konservatiivisia arvoja vastaan, mikäli sydän johdattelee jonnekin muualle. Arvostan nuoria, jotka uskaltavat hypätä oravanpyörästä ja elävät pelkistettyä elämää, ilman jatkuvaa materian tavoittelua. Tavoitellaan mielummin onnea keskittymällä läheisiin ihmisiin ja luontoon. Seurataan intohimoa, intuitiota miksi sitä nyt kukakin haluaa kutsua. Tämähän ei poista sitä asiaa, että itseään voi jatkuvasti kehittää niin henkisesti kuin tiedollisesti. Ei kuitenkaan pyritä täyttämään elämää työllä vaan tyydytään materiaalisissa asioissa vähempään, jotta saadaan henkisellä puolella enemmän. Pysähdytään nauttimaan hetkestä -elämästä! 

Totuushan on se, että materiaa emme hautaan saa kanssamme. Toivoisin, että voisin päivieni täällä päättyessä hymyillä ja olla ylpeä siitä, että käytin aikani täällä maan päällä siten, että saatoin olla onnellinen. Olisin onnistunut kasvattamaan lapset. jotka olisivat onnellisia ja kunnioittaisivat elämää sen kaikissa muodoissa, nauttisivat luonnosta. Olisin luonut ympärilleni onnellisia ja iloisia ihmisiä. 

Matkallamme meillä oli ilo ja kunnia tutustua kahteen nykynomadiin. Toinen oli meidän italialainen surffiopettajamme Manuel. Hänellä oli ollut hyvä työ Italiassa, paljon töitä ja hyvät tulot. Hän oli kyllästynyt oravanpyörä elämäänsä. Hän kertoi kärsineensä siitä, että hänellä ei ollut aikaa tavata ystäviään ja tehdä asioita, joista hän piti. Hän oli muuttanut Fuerteventuralle viisi vuotta sitten. Hän oli alkanut surffaamaan, sillä se oli ilmaista. Näin viisi vuotta myöhemmin hän huokui onnea, elämäniloa ja positiivisuutta. Hän nauroi ja sai meidät nauramaan. Hän nautti ilmiselvästi surffiopen työstään. Iltaisin hän katseli vaimonsa kanssa tähtiä ja kuunteli meren pauhua. Elämä tällä karulla saarella on aika yksinkertaista. 

Manuelin taidonnäyte: (kuvat lainattu surffikoulu Home Crownin fb -sivuilta).

Toinen matkamme aikana tapaamamme mies oli alunperin saksalainen. Hän oli ottanut huolehtiakseen ihmisten hylkäämiä kissoja. Hänen huolehdittavanaan oli lähes kolmekymmentä kissaa. Nykyisellään nämä villikissat asuivat hänen ruokinta-asemansa ja "kissahotellinsa" ympäristössä. Kaikki kissat olivat kastroituja, näin määrä saatiin pysymään hallinnassa. Uskon, että tällainen hyväntekeväisyys työ voi olla henkisesti hyvin palkitsevaa, vaikka sillä ei rikastumaan sanan varsinaisessa merkityksessä pääse. 

Tästä kissa-asemasta en kehdannut ottaa kuvia. Tuntui, että ko. mies ei halunnut olla mikään turistinähtävyys. 

Matkoilla jään / jäämme aina miettimään elämmekö sellaista elämää, jota pohjimmiltamme haluamme? Tarjoammeko lapsillemme sellaisen elämän, kun he tahtoisivat? Miten monia valintoja ihminen elämänsä aikana tekeekään -ovatko ne oikeita? 

All you need is love! 

Onnen hetkiä

Se nyt vain on niin, että näissä maisemissa ihminen kokee olevansa onnellisempi, kuin
räntäsateessa. 

Ihmisen onnellisuus ei kuulemma ole riippuvainen ympäristöstä. Jotenkin jaksan hieman epäillä. Ainakin minulla on täällä hymy herkemmässä kuin harmaassa loskasäässä. Arkihuolet vain muuttuvat pienemmiksi, kun istuu auringossa ja hengittelee raikasta vuoristoilmaa ja silmät lepäävät horisontissa. Miksi, oi miksi me asumme Suomessa? 

Ei muuta täältä sivistyksen parista tällä kertaa. Nyt lähden syömään ravintolaan, joka on ollut täällä varmasti aikojen alusta asti. 

Hyvää pääsiäistä! 

Matkakrapula ja miten siitä selvitään vai selvitäänkö?

Kärsin monesti matkalta palattuani jonkinlaista matkakrapulaa. Se ilmenee masennuksen kaltaisena tylsämielisyyden tilana. Mikään ei oikein tunnu miltään, arki maistuu puulta. Matkakrapulan voimakkuus vaihtelee, tänä vuonna se oli taas äärimmäisen voimakas. Tottakai oli kiva tulla kotiin ja nähdä kissapoika, mutta jollakin tavalla kyseenalaistan matkan jälkeen elinympäristöni. Tilannetta ei luonnollisesti helpota aurinkoisesta kauniista paikasta tänne ankeaan harmauteen saapuminen. Seuraavat kuvat on peräkkäisiltä päiviltä ja selventävät varmasti mielentilaani. Herää ajatus, että kenen idea täällä on asua? 

Kuvien ottamisen välissä n. 2000km ja 24h. 

Tilanteen vakavuutta kuvaa kai se, että olin tällä kertaa jopa kateellinen matkalaukulleni, joka sai viettää aikaansa Genevessä, minun jo ollessa kotona. Laukku saapui neljä vuorokautta minun jälkeeni. Hyvin epäreilua! 

Miten tästä apatiasta olen sitten pyrkinyt selviämään? Olen käynyt lenkillä (tosin sielläkin ihmettelin ihmisten ojaantuijottelua sen sijaan, että olisivat suunnanneet katseensa ohikulkevaan ihmiseen ja hymyilleet). Olen leiponut suklaamuffinseja lohturuuaksi. 

Olen puhunut maratonipuheluja ystävieni kanssa ja tavannut muutamaa, vain saadakseni pitkiä halauksia ja lohduttavia sanoja. Olen käynyt töissä. 

Olen ostanut tuoreita kukkia ja sytytellyt kynttilöitä. Olen kävellyt tuntikausia Helsingin keskustassa vain saadakseni virikkeitä. Olen poikennut taidenäyttelyyn. 

Olen hankkinut japanilaisen teepannun, olen hauduttanut siinä iltaisin teetä ja paennut Downton Abbey maisemiin.  Olen kuvitellut miten järjestäisin ystävilleni kello viiden teehetkiä. 

Olen lisännyt makusiirappia kahviini ja juonut kahvia litroittain. Olen selannut iltaisin työpaikkoja ja asuntoja Ranskassa, Sveitsissä ja Espanjassa. 

Olen tehnyt smoothie juomia, syönyt d-vitamiineja ja hedelmiä. Tuijotellut ulos harmauteen, yrittänyt nähdä ilmassa kevättä. 

Olen halaillut kissaa. Olen nauttinut perheeni seurasta. Olemme iloinneet siitä, että olemme yhdessä ja terveitä.  

Olen poikennut kahvilaan lounaalle, lukenut "hyvän elämän anatomia" - kirjaa. 

"Tunteemme ovat kuin tienviittoja. Ne kertovat meille, olemmeko kulkemassa toivomiamme asioita kohti -vai niistä poispäin." 

"Tulevaisuutemme pohjautuu valintoihin, joita teemme nyt."

"Parasta mitä voimme muistuttaa itsellemme ikävältä tuntuvassa tilanteessa: kaikki on hyvin, kaikki järjestyy parhaalla tavalla ja tästä tilanteesta seuraa jotain hyvää. MIkä on ihan yhtä totta kuin se, että kaikki on päin helvettiä."  

Nämä siis muutamia lainauksia ko. kirjasta. 

Me viihdymme paikoissa ja sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuovat meistä esiin puolia, joista pidämme. 

Toivotaan aurinkoisia kevätpäiviä ja pikaisesti! 

Eiköhän tämä taas tästä. 

Seuraavan kerran, kun mietit, oletko onnellinen... lopeta!

Törmäsin netissä joitakin päiviä sitten kirjoitukseen, joka mielestäni jokaisen pitäisi lukea ajatuksella ja sisäistää. En valitettavasti tiedä kirjoittajan alkuperää, joten ei voi sitä tässä mainita. Tekisin sen kovin mielelläni, niin loistava tuo kirjoitus oli! 

Haluan jakaa tekstin kanssanne: 

Ensimmäisenä näistä tuli mieleeni, että en ole matkinut koskaan kuikkaa. Tänään se ei valitettavasti onnistu, kun vieläkin on kurkku kipeä ja ääntä tuskin tulee. Kuulostan siis ehkä kuikalta yrittäessäni jotakin pihistä. 

Silitä kissaa. Sitä on tässä lähipäivinä tehty taukoamatta. Miten eläimet muuten tietävät kuka tarvitsee eniten tukea ja seuraa? Poikani sairastuessa flunssaan sunnuntaina makasi kissapoika hänen vieressään jatkuvasti. Nyt tämä sairaanhoitaja kissa on siirtynyt uuden potilaan eli minun seuraksi. Se tarkkailee herkeämättä vointiani ja iloitsee silityksistä. 

Hyviä vointeja! 

Oman elämänsä ankeuttajat

Liekö syksy joka saa meidät suomalaiset entistä synkemmiksi. Surullisia ilmeitä näkee kaikkialla, hymyn häivääkin on vaikea erottaa kasvoilta. Tervehdys on matala murahdus, jos sitäkään. Valitus alkaa jo aamusta, kurjuutta tuntuu riittävän. Näyttää siltä, että suurimmalla osalla ihmisistä elämä on yksi suuri murheellinen näytelmä. Eikö siinä ole todellakaan mitään hyvää? Voisiko siitä yrittää edes kaivaa esille jonkun hyvän asian, valon pilkahduksen? Voiko kyse olla kuitenkin omasta asenteesta? Mitä tapahtuisi jos kadulla hymyilisi ohikulkijalle tai peräti nyökkäisi? Uskallatko ottaa haasteen vastaan ja kokeilla? Entä jos hississä seinien tuijottelun sijaan katsoisimme toisiamme silmiin ja vaihtaisimme muutaman sanan. Mitä tapahtuisi? Kokeile! 

Eräs työkaverini viettää pitkiä aikoja perheensä kanssa Floridassa. Tapaat hymyileviä kasvoja. Siellä ihmisillä on tapana jutella toisilleen esim. kaupan kassajonossa. Hänen pikkutyttönsä oli tehnyt saman Suomessa kassajonossa. He olivat molemmat saaneet kummeksuvia katseita osakseen. Miten selittää pienelle iloiselle lapselle, että tässä murheellisten ihmisten maassa ei ole tapana harrastaa small talkia eikä juuri muutakaan. Täällä ollaan möllötetään omissa oloissa. Ihmisiä ei saa häiritä. Suljetaan verhot ja mieli.  

Toinen ystäväni kertoi hiljattain miten heidän asuessaan Sveitsissä ihmiset kutsuivat toisiaan usein kahville kotiinsa. Tarjottiin kuppi kahvia ja pöytään nostettiin kulhollinen suklaata. Suomessa leivotaan itse karjalanpiirakoita ja kakkuja sen seitsemän sorttia, kutsutaan vieraita ja emännällä on silmänaluset mustana väsymyksestä -tai jätetään yksinkertaisesti sosiaalinen kanssakäyminen sikseen, päästään helpommalla.

Ystäväni kertoi myös tarinoita Ruotsista yrittäjän silmin katseltuna. Siellä yrittäjät tapaavat toisiaan ja jakavat hyvin avoimesti kokemuksiaan. Tästä seurasi heille kaikille hyötyä. He saivat toisiltaan arvokasta tietoa ja kontakteja ja kaikki pärjäsivät paremmin. Suomessa yrittäjä ei puhu kenellekään mitään, ettei kukaan varasta hänen ideaansa. Menestys onkin sitten toinen asia.  

Olisiko meidänkin aika astua metsästä askel urbaanimpaan suuntaan ja avata suumme ja kotimme ovet? Etsiä iloa arjesta ja pienistä kohtaamisista, nähdä hyvää ympärillämme! 

Voisimmeko näyttää onnellisuutemme vai asuuko meissä vieläkin se vanha sanonta:

 " Kel onni on se onnen kätkeköön!". Mistä lie tuokin sanonta saanut alkunsa. Onko se peräti meidän luterilainen uskontomme joka ohjaa meitä synkkämielisyyteen?

      Iloa viikkoosi!  

Life is short buy the damn shoes

Tämä päivä on mennyt taas työmatkalla täällä Tukholmassa. Päivä oli kaunis, lämmin ja keväinen. Minusta on ihana kävellä kaupungissa yksin täysin ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Voin suunnata siihen suuntaan missä aurinko paistaa, istahtaa silloin kun nälkä yllättää, poiketa galleriaan, hymyillä terassilla istuvalle vanhalle pariskunnalle, jotka nostavat maljan toisilleen. Katsoa kuinka isoisä auttaa lasta ylös mäessä, seurata miten koirat muistuttavat omistajiaan ja laivat lähtevät laiturista merelle. Kuunnella kun lokki kirkuu sinisellä taivaalla ja ravintoloista leijailee herkullinen valkosipulin tuoksu. Pysähtyä ihastelemaan kukkivia kirsikkapuita. Auttaa kaveriporukkaa ottamaan kuva toisistaan puiden alla. Vastata vastaantulevalle tuntemattomalle rouvalle, että mistä olen ostanut kauniin väriset lenkkarini. Poiketa kenkäkaupassa, sillä en voi vastustaa keväisiä ballerinoja. Miettiä miksi ruotsalaisilla on aina niin suuri tarve matkia amerikkalaisia, miksi heidän pitää maalata taksitkin keltaiseksi?   

"You don't always need a plan. Sometimes you just need to breathe, trust, let go. And see what happens."

Kirjoittelen harvoin täällä blogissa ostoksistani. Johtunee kai siitä, että pidän sitä jotenkin pintavaahtona enkä myöskään kovin usein osta mitään. Yritän ostaa laadukkaita tuotteita, joita käytän pitkään. En yleensä osta mitään heräteostoksia. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa etsinyt uusia ballerinoja, vanhojen tilalle. Tänään ne löytyivät ja samalla löysin uuden huivin, jolla saan uudistettu vanhoja klassisia perusvaatteitani. Huivin väri oli Sailor. Sehän on kuin minulle siis tehty. Naisena olen luonnollisesti kenkähullu. Uudet kengät saavat minut hihkumaan ilosta! 

"Tärkeät asiat voi tehdä vain yhden kerran. Kerran synnyn, kerran kuolen ja vain yhden kerran elän tämän hetken. " Tämä on ollut tänään päivän teemani. Olen siis yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestäni parhaan mahdollisen. Olen nauttinut pienen pienistä hetkistä pitkin päivää. En ole miettinyt mennyttä, en tulevaa vaan elänyt tätä hetkeä.

Ihania hetkiä toivotellen!