Tapahtui viime viikolla

Suurin osa elämästäni on mennyt ilman varsinaista lounastaukoa. Kun on syöty milloin on ehditty ja missä on sattunut ja mitä käteen on tarttunut niin osaa arvostaa nykyisen työni oikeita lounastaukoja. Toistaiseksi en ole kokenut pahaa maanantai ahdistustakaan, vaikka täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että onhan perjantai mukavampi kuin maanantai :-)

 

Tapaan työssäni paljon ihmisiä, mutta istun myös koneen ääressä ahertaen. 

 

Torstain tennis valmennustuntini on kesätauolla. Otimme tenniskavereidemme kanssa tiistaille vaikiovuoron ulkokentälle, kuten viime kesänäkin. Olimme tiistaina pelaamassa kälyni kanssa kaksin. 

 

Torstaina olimme varanneet pienryhmä ratsastuksen aiheena maapuomit. Minä sain tunnille hevosen, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen. 

Tunnista tuli yksi parhaista ever. Aloitimme hyvin rauhallisesti, mutta lopputunnista vauhtiakin oli ihan reippaasti ja sekä hevoset että me ratsastajat olimme aivan innoissamme.  Ratsastusopettajani sanoin: "kaikissa meissä asuu pieni estehyppääjä, mutta toisilla sen esiin tuleminen vie kauemman aikaa".

 

Perjantaina työviikon päätteksi olin lasilliseni ansainnut. 

Lauantaina olin varannut erään ratsastuskaverini kanssa yksityistunnin -aiheena istunta. 

Saimme molemmat ratsastaa vuorotellen liinassa. Olipa opettavainen kokemus. 

Tämä kuva on loppukäynneistä. 

 Iltapäivällä anoppini tuli meille syömään. Grillailimme kalaa ja jälkkäriksi olin leiponut

Brita-kakun. 

 

Sunnuntaina päätimme purjehtia mieheni kanssa katsomaan vanhimman tyttäreni Laser-kisoja. Tämä olikin kylmän alkukesän vuoksi kesän ensimmäinen purjehdus veneellämme.

 

 

 

Kuten yleensäkin Suomessa purjehtiessa, olin ottanut varoiksi mukaan villapaidan, kevytuntuvatakin, purjehdustakin, verkkarihousut, purjehdushousut villasukat sekä pipon ja hanskat. Ennen kotisatamaan saapumista oli minulla nämä kaikki vaatteet päällä ja kiittelin itseäni siitä, että varavaatetta oli matkassa mukana. 

Lämmöt sain päälle vasta illan ratsastustunnillani täysveriristeytyksellä puomeja ratsastaen. Ratsastusmielessä aivan loistoviikko, kun sain ratsastaa kolmena päivänä. Mielelläni tekin näin joka viikko, jos tuo kukkaro antaisi myöden :-)  

Että sellainen viikko viime viikolla ja huomennahan on tämäkin viikko jo taas takanapäin. Mihin tämä aika rientää? 

Hyvää viikonloppua! 

 

 

 

 

 

 

Tapahtui viikolla

Maanantai Huh miten kiva viikko onkaan takana! Maanantaina olin vielä aivan pyörryksissä meidän hevostelu sunnuntaista. Selviydyin päivästä yh-äitinä miehen ollessa jälleen työmatkalla. Join perinteiset päiväkahvit terassilla tullessani töistä ja ruokakaupasta.

 

Tiistai aamuna oli hilpeys poissa. Herätys 04.50 ja autossa ajellessani kentälle kuuntelin surullisia uutisia Manchesterin tapahtumista. Lensimme Manchesteriin kuitenkin normaaliin tapaan, tunnelma koneessa oli aika alakuloinen. Kaikki muu julkinen liikenne paikan päällä pysähdyksissä, paitsi lentoliikenne. 

" We live on such a beautiful planet but in such an ugly world".  

Keskiviikkona tallillamme järjestetiin illalla Senior Derby estekilpailut. Yhtenä osallistujana oli eräs ihana ratsastusryhmäläiseni, joten meidänhän oli pakko mennä paikan päälle kannustamaan (lue jännittämään). Aurinko paistoi ja paikalla oli kuohuviinitarjoilu ja kaiken kukkuraksi hänen ja kaikkien muidenkin kisat menivät todella mallikkaasti. 

Hänellä oli hevosena Kylli (se ihana, jolla minäkin sain viimeksi hypätä ristikoita). 

 

Tässä sitä haavetta kerrakseen; oppia hypäämään Kyllillä tuollaisia esteitä. Oikeastaan kai pitäisi sanoa haaveen sijaan tavoitetta, sillä olen jo ilmoittautunut kesäksi kahdelle estehyppykurssille ;-) Niin ja nyt jo jännittää. 

Torstaina aloitin aamun reippaalla aamulenkillä ja sitten oli nuorisomme vuoro kisailla esteitä. Tyttäreni osallistui uuteen luokkaan, joka oli 70cm. 

 

Eiliset kuohuviinit olivat vaihtuneet pillimehuihin ja karkkipusseihin, mutta hypyt sujuivat yhtä hienosti!    

 

Perjantaina oli myös vapaapäiväni, mutta jouduin heräämään aamulla heittämään nuorison kouluun, koska mieheni oli yhä työmatkalla. 

Päätin kääntää tämän voitokseni. Lähdin siis ystävän kanssa aamukahville Ekbergille, kun kerta piti herätä niin aikaisin. Tästä hullunhauskasta päivästä lisää sitten toisen kerran. Mieskin palasi illalla kotiin. 

Lauantaina menimme samaisen ystäväni kanssa hävittämään nurkkiin kertyneitä vaatekasoja Hietsun kirppikselle. Päivä oli varsin mukava, mutta tuotto ei rahallisesti häävi, sillä emme olleet huomanneet, että oli Siivouspäivä ja kirppareita kaupunki täynnä. 

 

Lounaan söin Hietsun hallin Le Marche ravintolassa. Voin lämpimästi suositella heidän maalaissalaattiaan, jossa oli maailman maukkain kastike ja murea ja maukas kana. Nam. 

Paikan rento ranskalainen tunnelma viehätti minua, tuli jotenkin kotoisa olo.  

 

Sunnuntaiana vanhempani poikkesivat käymään. Kävimme myös veljeni ja hänen vaimonsa ja koiran rakenteilla olevalla talolla. Hieno siitä tulee! Nauratti heidän koira, joka kuolasi uudet keittiökaapit mansikoita kerjätessään ;-) 

 

Äitini oli onnessaan, kun näki taas lapsenlapsensa. 

 Leivoin mutakakun ja kävin ratsastamassa. Sunday Fun.

 

Siinä se viikko. Hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille! Pyritään tekemään tästäkin viikosta hyvä sellainen. Minunkin migreeninpoikanen toivottavsti huomiseksi jo tiessään. 

 

 

 

  

 

Mielenhallintaa

Tarina alkoi siitä, kun joskus pienenä muiden pikkutyttöjen tapaan intoilin, että haluan ratsastamaan. Kiitos vanhempieni olen aina saanut harrastaa kaikkea mitä olen halunnut. En muista enää tarkalleen kauanko tämä harrastus kesti, mutta siitä olen varma, että en esimerkiksi hypännyt pienenä esteitä. Muistan myös sen pelonsekaisen tunteen, kun saavuin tallille ja mietin, kenen hevosen tänään saan. Oma lempparini oli musta Alfa, jolla oli tähti päässä. Itse en muista (kumma kyllä) sitä mihin harrastukseni sillä erää päättyi. Vanhempani muistelevat, että se saattoi olla jokin pahempi hevosen selästä putoaminen. 

 

Nämä kuvat ovat säilyneet harrastuksen alusta. Saattavat olla jopa ensimmäiseltä tunnilta. 

Tarina jatkui siitä, kun nuorin tyttäreni alkoi harrastamaan poniratsastusta kuusi vuotiaana minikursseilla. Seurattuani lajia tyttäreni harrastamana muutaman vuoden alkoi heräämään kiinnostus palata hevosen selkään. Olinhan vuosien saatossa käynyt muutamia vaelluksia islanninhevosilla. Aikani rohkeutta kerättyäni, ilmoittauduin kaksi vuotta sitten kesällä aikuisten (kauan sitten ratsastaneiden) intensiivikurssille. Toisen tunnin päätteeksi vietiin yksi ratsastaja tunnin päätteeksi sairaalaan aivotärähdyksen takia. Hurahdin vaaroista huolimatta (tai juuri niiden takia) lajiin totaalisesti. Jokaisen tunnin päätteeksi sitä kokee olevansa niin voimakkaasti elossa. Jonkin sortin adrenaliinijunkie kai pitää olla, jos tällaisesta nauttii. Nauttii tai ei, siinä rajoilla kai toistaiseksi liikutaan. Toisinaan tunnit menevät tosi hyvin ja silloin nautinto on suunnaton. Rodeota muistuttavien tuntien jälkeen, sitä joutuu todellakin keräilemään kaiken taitonsa ja rohkeutensa rippeet kasaan seuraava tuntia varten. 

 

Olen ollut aina elämässäni suunnattoman onnekas ihmisten suhteen. Muistan elämäni varrelta monta tarinaa, jolloin juuri oikea ihminen ilmestyy oikealla hetkellä elämääni, liittyivät nämä ihmiset sitten työhön, terveyteen, ihmissuhteisiin, lapsiin, ongelmiin tai harrastuksiin. Näin kävi tälläkin kerralla. Juuri kun lähes koko ratsastusryhmämme oli useiden "rodeotuntien" päätteksi ajautunut tilaan, jossa meiltä kaikilta olivat viimeisenkin itseluottamuksen ja rohkeuden rippeet karisseet löytyy joukostamme psykologi. Hän tarjoutuu pitämään meille perjantai iltana mielenhallintasession. Tapasimme tämän "vertaistukiryhmämme" kanssa ESF:llä viime viikolla.

Monissa urheilulajeissa käytetään nykyään huipputasolla psykologistavalmennusta. Olen  meidän session jälkeen vakuuttunut siitä, että se on äärimmäisen tärkeätä ja hyödyllistä. Siinä vaiheessa, kun kilpaurheilijat ovat kaikki huipputasolla syntyy ero takuuvarmasti pään sisällä. Kuka hallitsee kisatilanteessa parhaiten hermonsa ja kuka uskoo voimakkaammin omaan voittoonsa? Meidän tasolla siitä oli hyötyä siinä mielessä, että tässä lajissa vaikutamme omalla jännityksellämme voimakkaasti "urheiluvälineeseemme" eli hevoseen. Näin kierre on valmis. Nyt olen reilun viikon käyttänyt saamiani työkaluja myös töissä ja kotona. Uskon niiden olevan todella toimivia. Kahvinkeittimeni vieressä on näkyvillä voimatekstejä tyyliin: "Osaan ratsastaa", "Hyvin se menee", "Ei mitään hätää". Eräs ratsastuskaverini sanoi, että aikoo liimata näitä post-it lappuja myös autoonsa, jotta hän voi lukea niitä matkalla tallille. Power pose -työkalun lanseerasin myös miehelleni ennen hänen jännittävää työjuttuaan. Opimme illan aikana hyvin paljon, kiitos Katan. 

Tämän illan ratsastustunnillani pääsen käytännössä harjoittelemaan jälleen näitä keinoja. Pyrin löytämään kehooni rentouden, sillä rennossa kehossa ei voi olla jännittynyttä mieltä. Opin myöskin sen, että sen sijaan, että taistelen jännitystäni vastaan, hyväksyn sen. Yritän karistaa tallin lattialle stressin ja arjen vaikeudet ja palata kotiin rentoutuneena ja rauhallisena. Mikä ihme meitä vetää niin tiukasti sellaisen harrastuksen pariin, jota ei voi koskaan hallita täydellisesti? 

                                            Rauhallista sunnuntaita! 

 

Tapahtui viikolla

Viikot viheltävät vain mennessään.  Aivan hurjaa vauhtia tämä nykymeno. Viime viikon olin vielä yksihuoltajana, mieheni olleessa ma-pe työmatkalla. Eipä siinä arjessa paljon jää aikaa blogeja kirjoitella. Illat kuluvat taksiespoona lasten harrastuksille ja ruokahuoltoa hoitaessa. 

Maanantai aamun lumisateen jälkeen olin kiireessä lähdössä töihin. Skrabasin autonikkunat melkein puhtaaksi, kunnes mieheni huusi ovelta, että minunhan piti mennä sillä toisella autolla. Blondin maanantai: eipä siinä sitten muuta kuin toisenkin auton ikkunat skarabaamaan. Rakkaudestahan minä vain miehelle ikkunat skrabaan. (Hän muuten on joskus tehnyt sen minulle. Se on tosi ihana ele). Kuva on otettu toimiston pihassa, kun lopulta sinne pääsin. 

Töissäkin on tahdissa pysymistä. On rekrytointeja käynnissä, koulutuksia, messuilla edustamista, kokouksia jne. Tiistaina kävin lentämässäkin. Kuvat ovat edellisen viikon Milanon lennolta, koska huomasin, että tällä viikolla en ollut kuvannut. Aurinkoa ja alppeja, joten matkakuumehan siinä iski. Eikä ne cappuccinot Milanossa aivan tainnuttaneet tuota kuumetta.

 

Viikolla tuli yhtenä päivänä käytyä taas tyttöjen lounaalla kolleegani kanssa eli sushilla. 

Torstaina pääsin onneksi tennistunnilleni, joka pitkästä aikaa tuntui sujuvan paremmin kuin aikoihin. 

Perjantaina tulin kukkakaupan kautta kotiin ja lähdimme anopin luokse syömään blinejä. 

 

Oli rentouttavaa mennä perjantaina valmiiseen pöytään syömään. 

 

Lauantaina teimme mieheni kanssa pitkän metsälenkin ja ihmettelimme eläintenjälkiä. 

Kissa tämä ei ainakaan ole. 

 

 

Muuten lauantai kului tehden hyvää ruokaa, lukien Hesaria, juoden kahvia ja syöden kotitekoista porkkanakakkua, saunoen

ja illalla katsoimme leffan. 

Meille on syntynyt tavaksi, että ainakin toisena aamuna viikonloppuna teemme hyvän aamiaisen, jonka syömme koko perhe yhdessä. Aamiaisen sisältö riippuu tekijästä. Minun aamiaiseeni sisältyy yleensä hedelmiä, tuorepuristettua appelsiinimehua, vastaleivottua leipää ja joku hyvä juusto. Mieheni valmistama aamiainen sisältää ainakin pekonia ja munia. Vanhimman tyttäreni valmistaessa saamme yleensä ainakin pancakes tai banaanilättyjä, yleensä myös smoothiet.

Tänään oli vuoroni. 

 

Aamiaisen jälkeen heitin nuorimman tyttäreni tallille ja lähdin vanhimman kanssa "kuvausretkelle" Uunisaareen ja Löylyyn. Yritämme käydä näillä kuvausmatkoilla nyt viikonloppuisin. 

 

Näitä "mustavalkoisia" maisemia katsellessamme kyllä totesimme, että mikäli ei aurinkoa ala näkymään, täytynee suunnata nämä kuvauskeikat johonkin muualle kuin Suomeen. 

 

 

Ei aivan terassikelit. 

 

 

Kiva yhteinen harrastus on löytynyt. 

Ilta menikin ratsastustunnin merkeissä. Valitettavasti tälläkään tunnilla ei itseluottamus lajin parissa kohonnut. Sanotaanko nyt niin, että tämä pukitteleva tapaus sai ainakin jännityksen väistymään. Tilalle tuli ärsytys. #kohtiuusiapettymyksiä.  

 

Huikean hyvää alkavaa viikkoa! 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapahtui viikolla

Töissä tiimissämme on neljä henkeä. Meitä on kaksi naista ja kaksi miestä. Olimme naispuoleisen työkaverini kanssa kaksin toimipisteessämme alkuviikosta. Meille on syntynyt ihana kirjoittamaton sääntö / tapa käydä aina kaksin ollessamme lounaalla sushilla. 
Lisäksi haemme meille kahdelle leivokset jälkkäriksi. 

 

Alkuviikosta piipahdin myös Manchesterissa. Ammukahvikuvastamme olisi vaikea päätellä, että missä olemme. 

 

Keskiviikkona oli ratsastus rästituntini. 

 

Torstaina laitoin vielä hieman paremmaksi, sillä ryntäsin työn jälkeen tennistunnilleni. 

Onneksi sain pitää etäpäivän, niin aikaa ei mennyt työmatkoihin. 

Tenniksestä (alkulämmittely) kiiruhdin kotiin ja lähdin illan ratsastustunnilleni. Tämä tunti oli pienryhmätunti, jossa keskityttiin kunkin ratsastajan istuntaan ja sen korjaamiseen. Todella opettavainen ja kiva tunti. Olimme kaikki aivan haltioissamme tunnin jälkeen. Sovimme, että otamme tällaisia pienryhmätunteja vähintään kerran kuussa. 

 

Perjantaina olin niin onnellinen, että edessä oli viikonloppu. 

Poikkesin kotimatkallani ihanaan Monday to Sunday Home -liikkeeseen. 

 Sieltä mukaani jäi tuo A4 paperit ja tarvittaessa jopa kannettavan tietokoneen syövä rento nahkakassi työlaukuksi. 

 

Täytyi ottaa tuosta laukusta perjantai pullo ja puska kuva. Surullista kyllä, en uskaltanut avata tuota pulloa, ettei vain tulisi migreeni. 

Vielä surullisempaa oli se, että lauantai meni kuitenkin päänsäryn kanssa. Tosin sellaisen, jonka sai kahden tunnin päiväunilla ja päänsärkylääkkeellä hallintaa. Ei siis se pahin mahdollinen, tack och lov. 

 

Kävin lauantaina ostamassa joulukukkien ja kuusen tilalle viherkasvit. 

En ole tunnetusti mikään viherpeukalo, joten kovin pitkää ikää en näille kasveille odota. Elin-iän odotusta ei lisää sekään, että myyjä sanoi niiden tarvitsevan paljon valoa. No, sitähän täällä Suomessa tähän aikaan vuodesta riittää ;-) 

 

 

Olemme ottaneet tavaksi aloittaa sunnuntai aamun koko perheen brunssilla. Tänään aamulla leivoin taas foccacia leipää, puristin appelsiinimehua, keitin munia ja tein smoothiet. 

Näillä keinoilla (ja tuoksuilla) myös perheen teinit saa valumaan yläkerrasta seuraksemme.  

 

Viikon kruunasi tämän viikon kolmas ratsastustunti. Ratsastusmielessä siis aivan huippuviikko. Tunti oli viikon vauhdikkainen, sisältäen aimo annoksen sydämentykytyksiä ja adrenaliinia. Saimme normaalien laukkaharjoitusten sijaan kiitolaukka-, rodeo- ja tasapainoharjoituksia... kiitos viritettyjen mopojen rallin tallin takana olevalla kävelytiellä ja kiristyvän pakkasen. Hevonen kiihtyy huippuvauhtiinsa 70km/h 3-4 sekunnissa. Täytynee tarkistaa henkivakuutukset ennen seuraavaa tuntia ;-)

Hyvää alkavaa viikkoa!