Matkan vaiheet
Lomamatkassa on mielestäni kolme vaihetta. Ensin suunnittelet matkaa, haaveilet ja odotat sitä innoissasi. Toiseksi olet matkalla ja parhaimmillaan toteutat unelmiasi. Kolmas vaihe on se, että muistelet matkaa, katselet kuvia, palaat tunnelmiin kertaamalla niitä.
Koen, että viikon matkasta on iloa paljon pidemmäksi ajaksi kuin viikoksi. Me päätimme tänä vuonna lähteä masentavaa marraskuuta pakoon viikoksi Kanarian saarille. Mietimme etukäteen mikä viikko on yleensä tuntunut syksyssä kurjimmalta. Viikoksi valittiin viime viikko. Täytyy sanoa, että ikävä syksy katkesi onnistuneesti tämän loman ansiosta. Lokakuun loska ei tuntunut missään, kun mielessä oli lähestyvä loma. On ihana kulkea ballerinoissa ja istua lämpöisellä hiekalla aavalle merelle tuijotellen ja antaa tuulen hyväillä hiuksia.
Thaimaa vai Kanaria?
Olemme kahtena syksynä peräkkäin käyneet lomalla Thaimaassa.
Olen aikoinaan viettänyt paljon aikaa Kanarian saarilla työni vuoksi. Vietimme monena
talvena siellä lähes 3-4 päivää viikosta. Vertailimme näitä kahta kohdetta
perheemme toiveiden pohjalta ja kohteeksi valikoitui tällä kertaa
Fuerteventura. Kanaria vei voiton, koska: lyhyempi lentoaika, pienempi aikaero (ei kulu lomaa aikaero koomassa), urheiluun soveltuvampi sää ja Espanjan kaipuu sekä surffausmahdollisuudet. Palasin Kanarian saarille nyt 17 vuoden tauon jälkeen.
Aktiivilomailua Kanarialla
Lapsemme ovat pitkään haaveilleet surffauslomasta. Itse en
viihdy aurinkotuolissa kahvikupin juomista pidempään. Lomastamme muodostui
perheellemme tyypillisesti siis sellainen aktiiviloma, jossa illalla kaadutaan
väsyneenä ja onnellisena päivällisen jälkeen sänkyyn. Pelasin aamuisin tennistä
mieheni ja välillä lastenkin kanssa. Nautin siitä, että tennishameessa oli
sopiva lämpötila pelailla ja palmut huojuivat kentän laidalla. Oli ihana
pulahtaa hotellin uima-altaalle vilvoittelemaan pelin jälkeen.
Yhtenä päivänä vuokrasimme fillarit ja fillaroimme ympäri kylää. En edes muista milloin olisin Suomessa saanut koko perheen yhdessä fillarilenkille. Nuorimman tyttäreni kanssa kävimme yhden aamupäivän maastoratsastus retkellä. Saimme ihastella vuorilta käsin saaren pohjoiskärkeä ja sen molemmille reunoille aukeavia upeita rantoja. Onnistuimme näkemään myös maaoravia ja kauniita kukkivia pensaita muuten hyvin karussa maastossa.
Yhtenä päivänä olimme lähdössä purjehdusretkelle, kunnes myrsky yllätti ja jouduimme palaamaan takaisin satamaan. Tämä pitää ehdottomasti tehdä uudelleen joku toinen kerta! Muuten lomamme kului upeilla dyynialueilla (luonnonsuojelualue) ja El Cotillon rannalla surffaten. Lue lapset surffasivat ja me katselimme rannalla kummissamme.

Loma teki kyllä todella hyvää! Tosin lapset ihmettelivät
miksi meidän on pakko palata Suomeen. Muutto Espanjaan tuntui heistä hyvältä
idealta, etenkin, kun kuulivat, että myrskypäivänä oli koulut suljettu.
Kotiin palattuamme oli ihana nähdä karvatassukaveriamme jälleen. Nyt yritän virittää itseni
uudelleen joulutunnelmiin. Se tuntuu jotenkin hassulta.
Hyvää torstai iltaa!
Voi mitä ihania kuvia :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOi valoa, aurinkoa ja lämmintä tuulta. Huokaus. Marraskuu on karmeaa aikaa pohjolassa :-/
VastaaPoistaNäin se on, että marraskuun voisi viettää kokonaan auringossa ja hieman etelämmässä.
PoistaKuulostaa aivan ihanalta ja näyttää valoisalta sekä värikkäältä. Todellinen piristepostaus :)
VastaaPoistaMukavaa joulun odotusta!
Mukavaa joulun odotusta myös sinulle!
PoistaAivan upeita kuvia! Teillä oli varmasti ihana matka. Varmasti juuri oivallinen paikka teidän ihanalle aktiiviselle perheelle. Me ollaan puolestaan lähdössä kevällä thaimaaseen pariksiviikoksi snorklaus mielessä =).
VastaaPoista