#familytime #campfire #camping #happy

Mieheni kanssa olemme nyt reissanneet työmme puolesta enemmän kuin matkalaukkua jaksaa innoissaan pakata ja lentokoneessa istua. Päätettiin siis viettää rauhallinen pääsiäinen täällä kotona perheen kesken. Tässä tulee pääsiäisemme tunnelmia kuvien muodossa: 

 

"Onko siis pakko poseerata näiden sun naurettavien narsissien kanssa?"

 

Ollaan keräännytty monen monta kertaa pöydän ympärille ruuan äärelle. On ihana, että koko perhe on kasassa. Niin ja kerrankin kaikki olivat tyytyväisiä lounaaseen, kun valmistin pitkästä aikaa etanoita. 

 

Lampaanviulu, valtava määrä valkosipuleja, tuoreet yrtit, minttuhyytelö ja punaviini. Kyllä pääsiäinen on aika mukava. 

 

 

 

Mieheni ja poikani innostuivat rakentamaan yhteen avaraan tilaan väliseinän, jotta poikani saa lisää yksityisyyttä. Yksi rakennuslevy näkyykin tässä kuvassa, jos on tarkkasilmäinen. 

Rauhallisten päivällisten lisäksi he ovat siis huolehtineet siitä, että on kuulunut kaikenlaista nakutusta ja olohuoneemme on näyttänyt joltain aivan muulta kuin viihtyisältä kodilta. 

 

Pihasta löytyi elonmerkkejä. 

 

 Sunnuntaina kävin aamukävelyllä Seurasaaressa rakkaan ystävättäreni kanssa. Päädyimme sieltä vielä kahville Torpanrantaan. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa! Tulee nähtyä liian harvoin ja soitellakin voisi useammin. 

 

 Olin yrittänyt muutamana päivänä houkutella perhettämme Helsinkiin ravintolaan syömään. Ehdotukseni ei saanut kannatusta, etenkään lastemme keskuudessa. Oli kuulemma niin ihana olla vain kotona. No kiva kuulla toisaalta että he viihtyvät kotona. 

Eipä siinä sitten mitään. Meikäläinen laittoi nuotion pystyyn takapihalle ja pyysi perheen nuotiopiiriin grillaamaan. Kaikki tulivat todella mielellään! Grillikausi on nyt avattu, eikä millään Weberillä vaan avotulin.

 

Siinä vaiheessa, kun ilmoitin, että jälkiruuaksi voivat grillailla vaahtokarkkeja kuulin iloisia huudahduksia: "äiti on ihan paras!". Lasten snapchat ja instatilit täyttyivät nuotiokuvista ja hashtageistä familytime jne. Tässä se taas nähdään, että monesti ne yksinkertaiset asiat ovat niitä parhaita. 

 

Tänään olen juonut kahvit auringossa ulkona, ruopsuttanut pihaa ja tallillakin on taas vietetty aikaa. 

 

Niin ja mikä parasta pääsiäisenä Yle2 on lähettänyt koulu- ja esteratsastuskisoja maailmancupista Göteborgista! Kiitos Yle! 

 

Oikein hyvää alkanutta viikkoa! 

Terveisin hevostäti. 

 

 

 

  

 

 

ZRH

Viime viikon maanantaina työvuoroni päättymispaikaksi oli merkitty ZRH eli Zürich. Niinpä sitä syötiin sitten päivällistä maanantaina Zürichissä ja tiistaina vuorostaan Düsseldorfissa. Tällä kertaa kuvat tulevat Zürichistä, bitte schön.

Grossmünsterin kirkon kaksoistornit ovat hyvä maamerkki vanhankaupungin keskustassa. 

Lentäjämme ihastuivat jostakin kumman syystä tähän kadulta löytyvään liitukirjoitukseen: AY men Ich liebe dich. 

Vanhassa kaupungissa on kauniita pikkukujia, mutta sää oli yhtä viileä ja harmaa kuin se pahimmillaan on kotonakin tähän aikaan vuodesta. 

Kun Club sandwich kahvilassa maksaa lähes 30 euroissa ja tulppaanikimpun hinta kadulla on 27 euroa jäimme jostakin kumman syystä miettimään kultaharkkojen kokoa sekä setelien painoa. Paljonko euroja arvoltaan mm. sisältyisi maksimissaan 20kg:n lähetykseen? 
Terveiset siis Sveitsistä, jossa joka neljäs asukas on miljonääri -ja nyt ei puhuta lainoista. 

Mietittyä tuli myös sitä, että onko Sveitsi turvallinen ja terroristeilta vapaa alue vai ei?  Ranskan iskujen jälkeen punnitsin paljonkin sitä, että miten emme saa antaa pelolle valtaa. Jouduin toisinaan ottamaan itseäni niskasta kiinni ja pakottamaan jatkamaan eteenpäin. Eilisten Brysselin hirveiden tekojen jälkeen tilalle on astunut lähellä raivo. Olen turtunut, en jaksa pelätä, lähinnä vain ärsyttää ja raivostuttaa. Facebookissa kiertänyt teksti: "Je suis sick of this shit" kuvastaa tällä erää eniten omaa mieltäni.  

Tsüss! 

   

Kohtalo vai sattumia?

Uskotko kohtaloon vai onko elämässä vain kummallisia sattumia? Toisinaan tai oikeastaan aika usein ainakin minun elämässäni tulee vastaan kummallisia yhteensattumia. Kutsun niitä kyllä jonkin sortin kohtaloksi, mutta kutsukoon kukin miksi haluaa. 

Tällaisia kohtalon juttuja on sattunut elämäni varrella vaikka kuinka, mutta esimerkkinä nyt vaikka tämä, että olin vuosia hiihdellyt alpeilla poikaystäväni kanssa. Päädyimme eroon, koska minä halusin perustaa perheen ja hänellä ei näyttänyt olevan sen suuntaista tarvetta. Muutama vuosi myöhemmin odotin esikoistamme, kun sain puhelun, että ko. mies on menehtynyt alpeilla lumivyöryssä hiihdonopettajien lumivyörykoulutuksessa, johon hän osallistui. Olisinko itse sattunut paikalle, jos olisimme jatkaneet yhteistä matkaamme? Mene ja tiedä. 

Tapasimme mieheni kanssa sattumalta vuosia sitten eräässä tapahtumassa hauskan tyypin. Hän tuntui samantien hyvin läheiseltä ja meille tärkeältä. Tiemme kuitenkin erosivat vuosiksi, kunnes yllättäin hän jälleen palasi elämäämme avuksemme. Vasta nyt olemme ymmärtäneet aikaisemman tapaamisemme merkityksen. 

Toivoimme mieheni kanssa kolmea lasta, kunnes useiden keskenmenojen ja joidenkin  hoitojen jälkeen olimme saaneet kaksi tervettä lasta. En tiedä olisiko haaveemme ikinä toteutunut, ellei kolmas rakas lapsemme olisi itse päättänyt ilmestyä elämäämme. Onneksi näin kävi. 

 

Eräällä ratsastustunnilla olisin toivonut samaa hevosta, joka minulla oli ollut edellisellä tunnilla. En saanut sitä hevosta. Ratsastaja, joka sai toivomani hevosen putosi hevosen selästä ja sai aivotärähdyksen. 

 

Kerroin tällä blogissanikin viime kesänä työpaikasta, jota olin hakenut ja jäänyt tiukassa kisassa toiseksi. Olin silloin hyvin pettynyt. Hakeuduin kuitenkin ko. yritykseen muihin tehtäviin. Tästä neljän hengen esimiestiimistä yksi ilmoitti jäävänsä nyt äitiyslomalle. Tarvitaan äitiyslomasijainen, mutta ei hänelle vaan henkilölle, jonka paikkaa hain viime kesänä. Hain luonnollisesti paikkaa uudelleen. Tulin valituksi ja aloitan 1.4. uudessä tehtävässäni. Ajattelen siis, että kohtalo päätti, että sain tutustua ensin ko. yritykseen ja olen tehtävään nyt paljon valmiimpi kuin olisin ollut viime kesänä ja lisäksi, koska kyseessä on äitiyslomasijaisuus on tästä tehtävästä mahdollisuus sijaisuuden päätyttyä palata takaisin vuorotyöhön mikäli en sopeutuisi päivärytmiin. Olenhan tehnyt reilun parinkymmenen vuoden työurastani 18 vuotta vuorotyötä.  

Mieheni on vuosia naureskellut minun "kohtaloajattelulleni". Viime aikoina hän on itsekin muutamia kertoja kokenut mielestään jotakin vastaavaa. Paras osoitus miehelleni ja samalla ehkä naurettavin esimerkki tästä "kohtalosta" on viimeiseltä matkaltamme. Mieheni oli miettinyt lounaalla, että ottaisiko oluen. Hän päätti kuitenkin juoda sen vasta hiihdon jälkeen. Hiihdettyämme alas kylään mieheni ottaa sukset pois jalasta ja samassa hän huomaa avaamattoman oluttölkin jalkojensa juuressa. Kyllä tämä laittaa jo piintyneimmänkin anti-fatalistin uskon koetukselle.

Onko kohtalo sittenkin olemassa?

Askelta lähempänä taivasta -paratiisiko?

Palaan ajatuksissani vielä viime viikon alppimatkaamme. Nämä ovat maisemia, jonne palaan mielessäni aina halutessani rentoutua tai kohtaan jännittävän / epämiellyttävän  tilanteen (esim. hammaslääkärin tuolissa). Suljen silmäni ja siiirrän ajatukseni silloin näihin maisemiin. Uskon, että meillä jokaisella on jokin sielunmaisema, minne pakenemme.  Minulla se on tämä tai tämä on yksi niistä.

 

 

Millainen se normipäivä sitten tässä paratiisissa on? 

Heräsimme aamulla ja arvioimme nopeasti onko yöllä satanut lunta. Arvioinnissa saattoi käyttää apuna esim. huoneemme kattoikkunaa. Sillä, jos alpeilla on satanut yöllä lunta on hiihtämään kiire, mikäli haluaa pöllytellä koskemattomilla reiteillä omat jälkensä lumeen. 

 

Aamiaisen jälkeen oli aika pukea monot jalkaan ja suunnata huipulle. Chamonixissa hiihdellään noin 2000 metrin- 3500 metrin korkeudessa. Oma suosikkini on Grand Montetsin jäätikköalue ja Brevant (silloin kun haluaa tosissaan paistatella päivää).

Hiihdettyä korkeuseroa kertyy helposti päivässä noin 4000-5000 metriä. 

Kotimaan rinteitä mitenkään väheksymättä, on näiden korkeuserojen saavuttamiseksi hiihdettävä muutamia Rukan rinteitä (vrt. Rukan suurin korkeusero 201metriä). Täällä se tarkoittaa kolmea- neljää pidempää laskua päivän aikana. Kyse on siis varsin eri lajista.  

 

 

 

 

 

Muutaman tunnin laskettelun jälkeen reidet huutavat lisäenergiaa. Silloin on aika nauttia ranskalainen lounas ja kuinkas muuten kuin aurinkoisella terassilla. 

 

Lounaan jälkeen voi jatkaa taas reissijumppaa täällä korkeanpaikan leirillä. 

 

 

 

Vuorilla vietetyn hyvän hiihtopäivän jälkeen on aika laskeutua takaisin kylään. Chamonix on viehättävä pikkukaupunki. 

 

 

Kunhan kierros kaupungilla on suoritettu, hetki hotellilla huokaistu ja suihkussa käyty on aika suunnata illalliselle. 

Tänä vuonna löysimme kylästä kaksi meille uutta ravintolaa. 

Ensimmäinen oli La Télécabine. 

http://www.restaurant-latelecabine.fr/ 

Nautin täällä ehkä parhaan creme bruleen, mitä olen ikinä Ranskassa saanut. Muutenkin ruoka ja palvelu olivat erinomaisia.  

 

Hääpäivänämme menimme ystäväni Paulan suosituksesta ravintola Le Cap Horniin. 

Miljöö oli todella viehättävä ja ravintola oli aivan tupaten täynnä, vaikka se varsin iso onkin. 

Palvelu ja ruoka ovat myös tässä ravintolassa ensiluokkaista. 

http://restaurant.michelin.fr/restaurant/france/74400-chamonix-mont-blanc/le-cap-horn/jg17k04 

Ja mikä on parasta näissä ranskalaisissa ravintoloissa, niin koirathan ovat enemmän kuin tervetulleita ravintolaan. Oli ihana seurata miten useamman pöydän pöytäliinan helmat vain heiluivat ja hännät heilahtelivat liinan alla. Onnistuinpa näkemään jonkun onnellisen kuononkin omistajan reidellä ellen jopa pöydän reunalla.   

 

 

Tällaisen normipäivän jälkeen ei tarvitse sängyssä lampaita laskea. 

 

Kyllä se vaan niin on, että nämä luonnonkauniit maisemat, hyvä seura, raitis ulkoilma, herkulliset ruuat ja juomat sekä itselle mielekäs urheilu tekevät ihmiselle todella hyvää. 

Ihanaa aurinkoista viikonloppua!