Mietimme eräänä iltana mieheni kanssa, että miksi meillä on joukko ystäviä, joita emme saa aikaiseksi kutsua kylään tai tavata jossakin muualla. Koemme, että haluaisimme pitää heihin yhteyttä, mutta kuukaudesta toiseen mietimme, että ei tänä viikonloppuna, koska sitä ja koska tätä.
Tapasin viime viikolla kaupassa yhden ko. ryhmään kuuluvan perheen rouvan. Puhuimme, että pitäisi nyt kyllä tavata. Juhannuksen hänen miehensä on lentämässä, joten silloin ei onnistu. Tänä kesänä kyllä tavataan, mennään vaikka fillareilla Nokkalan Majakkaan lasilliselle tai Pavenille syömään. Joo, näin tehdään.
No, mutta hei palataan!
Samaan sarjaan kuuluu muutama ihana vanha naapurimme. Nautimme yhdenkin mahtavan vanhemman pariskunnan seurasta suunnattomasti ja kaksi muutakin perhettä olisi huippua nähdä.
Sitten on se aktiivinen töölöläisperhe, jotka myös olivat entisiä naapureitamme jo sitä edellisessä asuinpaikassamme. He joiden kanssa on seilattu saaristosaa ja hiihdetty alpeilla. Onneksi heitä voisi tavata jopa Hangossa.
Sitten on se purjehtijaperhe jonka upeassa saaressa olemme olleet muutamana kesänä peräkkäin ja joiden kanssa pidimme hauskaa viime kesän rapujuhlissa. Taitaa kutsut heille harventua kanssa vähitellen. Pitäisi heidätkin kutsua meille.
Se upea pariskunta, jonka nainen on kuin sisko minulle ja jonka miehen huumori on viiltävän mustaa.
Puhumattakaan siitä perheestä, jonka luona olemme monena juhannuksena viettäneet aikaa ja jota tapaamme vilaukselta lähes päivittäin. Mietittiin taas yhteistä juhannusta, mutta taidamme molemmat perheet olla vähän huonoja lyömään lukkoon asioita kovasti etukäteen. Eihän sitä tiedä millainen migreeni juuri sinä päivänä sattuu olemaan tai miten väsynyt sitä on, puhumattakaan tästä kotimaan säästä. Ja mitähän se Mikkokin?
No, mutta palataan!
Onneksi meillä sentään on yksi ystäväperhe joka tuntee meidät niin hyvin, että tulevat välillä kylään pyytämättä ja yllättäinkin, aina kuitenkin shampanjapullo kainalossa. Hyvä niin!
Välillä sitä vaan miettii, että millainen meidän tulevaisuus / vanhuus on jos emme jaksa koskaan tavata ystäviämme. Taidamme olla aika yksinäisiä tulevaisuudessa. Siitäkö se vanhusten paljon puhuttu yksinäisyys johtuu? Tai miltä mahtaisi tuntua sen jälkeen, jos tänä kesänä tapaisimme kaikki nämä ajatuksissamme pyörivät "pitäisi heitäkin tavata" -ystävämme? Olisikohan sitä tyytyväinen itseensä ja virkistynyt ystävien seurasta.
Tällaisissa aatoksissa täällä sireeni pensaan alla näin juhannuksen aatonaattona. Jos sitä vaikka aloittaisi siitä, että laittaisi pesukoneeseen tuon sateessa vettyneen pöytäliinan.
P.S: Hankin täksi kesäksi ainoastaan yhden uuden kesävaatteen ja se on tämä kuvissa näkyvä Didriksonin sadetakki. Nappivalinta tämän kesän säähän näköjään!
Juhannuksen suunnitelmat siis hyvinkin auki, tiedä vaikka pakenisimme vielä veneelle.
No, mutta hei palataan!
Tai sitten vain laitamme ovet lukkoon, saunan päälle, pulahdamme uimaan ja sytytetään kynttilät palamaan, istahdamme sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja kirja kädessä. Meillähän on kotona aina vähän kuin mökillä :-)
Hyvää juhannusta, olipa se sitten mitä tahansa!
