Matkakrapula ja miten siitä selvitään vai selvitäänkö?

Kärsin monesti matkalta palattuani jonkinlaista matkakrapulaa. Se ilmenee masennuksen kaltaisena tylsämielisyyden tilana. Mikään ei oikein tunnu miltään, arki maistuu puulta. Matkakrapulan voimakkuus vaihtelee, tänä vuonna se oli taas äärimmäisen voimakas. Tottakai oli kiva tulla kotiin ja nähdä kissapoika, mutta jollakin tavalla kyseenalaistan matkan jälkeen elinympäristöni. Tilannetta ei luonnollisesti helpota aurinkoisesta kauniista paikasta tänne ankeaan harmauteen saapuminen. Seuraavat kuvat on peräkkäisiltä päiviltä ja selventävät varmasti mielentilaani. Herää ajatus, että kenen idea täällä on asua? 

Kuvien ottamisen välissä n. 2000km ja 24h. 

Tilanteen vakavuutta kuvaa kai se, että olin tällä kertaa jopa kateellinen matkalaukulleni, joka sai viettää aikaansa Genevessä, minun jo ollessa kotona. Laukku saapui neljä vuorokautta minun jälkeeni. Hyvin epäreilua! 

Miten tästä apatiasta olen sitten pyrkinyt selviämään? Olen käynyt lenkillä (tosin sielläkin ihmettelin ihmisten ojaantuijottelua sen sijaan, että olisivat suunnanneet katseensa ohikulkevaan ihmiseen ja hymyilleet). Olen leiponut suklaamuffinseja lohturuuaksi. 

Olen puhunut maratonipuheluja ystävieni kanssa ja tavannut muutamaa, vain saadakseni pitkiä halauksia ja lohduttavia sanoja. Olen käynyt töissä. 

Olen ostanut tuoreita kukkia ja sytytellyt kynttilöitä. Olen kävellyt tuntikausia Helsingin keskustassa vain saadakseni virikkeitä. Olen poikennut taidenäyttelyyn. 

Olen hankkinut japanilaisen teepannun, olen hauduttanut siinä iltaisin teetä ja paennut Downton Abbey maisemiin.  Olen kuvitellut miten järjestäisin ystävilleni kello viiden teehetkiä. 

Olen lisännyt makusiirappia kahviini ja juonut kahvia litroittain. Olen selannut iltaisin työpaikkoja ja asuntoja Ranskassa, Sveitsissä ja Espanjassa. 

Olen tehnyt smoothie juomia, syönyt d-vitamiineja ja hedelmiä. Tuijotellut ulos harmauteen, yrittänyt nähdä ilmassa kevättä. 

Olen halaillut kissaa. Olen nauttinut perheeni seurasta. Olemme iloinneet siitä, että olemme yhdessä ja terveitä.  

Olen poikennut kahvilaan lounaalle, lukenut "hyvän elämän anatomia" - kirjaa. 

"Tunteemme ovat kuin tienviittoja. Ne kertovat meille, olemmeko kulkemassa toivomiamme asioita kohti -vai niistä poispäin." 

"Tulevaisuutemme pohjautuu valintoihin, joita teemme nyt."

"Parasta mitä voimme muistuttaa itsellemme ikävältä tuntuvassa tilanteessa: kaikki on hyvin, kaikki järjestyy parhaalla tavalla ja tästä tilanteesta seuraa jotain hyvää. MIkä on ihan yhtä totta kuin se, että kaikki on päin helvettiä."  

Nämä siis muutamia lainauksia ko. kirjasta. 

Me viihdymme paikoissa ja sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuovat meistä esiin puolia, joista pidämme. 

Toivotaan aurinkoisia kevätpäiviä ja pikaisesti! 

Eiköhän tämä taas tästä. 

Parasta tällä viikolla

Lomaviikkomme parhaita hetkiä olivat: 

Maisemat. Kirkkaansinisellä taivalla päivittäin paistava aurinko, valkoisena hohtavat vuoret ja kaunis Chamonixin kylä. (Okay olisin ollut valmis vaihtamaan muutaman aurinkoisen päivän lumisadepäiviin, jos olisin päässyt hiihtämään koskematonta puuterilunta). 

Laskettelu, happimyrkytys ja korkeanpaikan leiri. Aamusta iltaan. Hiihdimme aamu kymmenestä ilta neljään tai viiteen. Oli ihana tunne saapua päivän päätteeksi asunnolle jalat aivan väsyneeksi hiihdettyinä, auringon lämmittäessä poskilla ja keuhkot täynnä raikasta alppi-ilmaa. Korkeuseroa tulee helposti yhdessä rinteessä noin 1500 metriä. (Vertailuna esim. Ruka 200m suurin korkeusero.) Hirveän montaa rinnettä ei päivässä jaksa / ehdi hiihdellä. Chamonixin kylä sijaitsee 1042 metriä meren pinnan yläpuolella. Laskettelu tapahtuu yleensä noin 2000m -3800 metrin korkeudessa. Ylempänä liikuttaessa huomaa hengästyvänsä normaalia helpommin.  

Neljäntenä päivänä alkoi jo hieman naurattamaan, kun huomasin, että en ole koko lomalla käyttänyt mitään muita vaatteita, kuin hiihtovaatteita, pyjamaa ja uimapukua. Uimapukuakin vain käydäkseni alakerran saunaosastolla.  

Kun on kuskannut lapsia vauvasta lähtien alpeilla lähes vuosittain, alkaa vähitellen nauttimaan työnsä tuloksista. Tällä matkalla pystyimme hiihtämään yhdessä mm. Verbierin Tortin ski routen, puhumattakaan mustista rinteistä. 

Ruoka ja viini. Ranskassa kun oltiin ei tarvinnut miettiä mistä saisi hyvää ruokaa ja juomaa. 

Poikani kävi aamulla alakerran leipomossa hakemassa tuoreita pain au chocolateja ja croissanteja. 

Lounasravintolat ja niiden herkut ja aurinkoiset terassit ja maisemat. 

Ranskalaiset osaavat nauttia elämästään ja on täysin luonnollista, että esim. koirat saavat oleilla ravintolassa. Tämäkin ihana kaveri on tuttuni jo vuosien takaa. Hän kuuluu ravintola Refuge de Lognanin henkilökuntaan. 

Torstai iltana osa meistä oli jo sen verran akklimatisoitunut, että jaksoimme raahautua lähimpään ravintolaan illalla syömään. 

Syötyäni kunnon pihvin olin jälleen täysin valmis yöunille. 

After ski juoma ja auringonlaskun ihailu

After ski kelkkarata

Saimme monena päivänä hyvät naurut laskettuamme tällä vuoristoradan tapaisella kelkalla hiihtopäivän päätteeksi. 

Kylän tunnelma

Maisemat matkalla Verbieriin. Teimme päiväretken Verbierin puolelle Sveitsiin. Maisemat olivat matkalla huikeat. Takaisin ajelimme näitä serpentiini vuoristoteitä pimeällä ja rikkoutuneen autonrenkaan vuoksi vararenkaalla. Tämä lisäsi juuri sopivasti jännitystä paluumatkalle. Alpeillahan autoissa on kesärenkaat ja tiet ovat yöisin hieman liukkaita. Pudotus tieltä alas on useita satoja metrejä ja kaiteitakaan ei kaikissa paikoissa ole. 

Varsin onnistunut matka jälleen kerran. Hymyillen katselen kuvat läpi. Monta mukavaa muistoa rikkaampana ja kuntokin selvästi kohentuneena. 

Kivaa alkavaa viikkoa! 

Älä unohda päivä

Saavuimme Ranskan alpeille tällä kertaa ystävänpäivänä. Päivää on vietetty Ranskassa 1300-luvulta lähtien. Kuka uskaltaakaan väittää, että ranskalaiset eivät ole romanttisia niin käyköön paikan päällä Valentinuksen päivänä. Miehet kulkivat kaduilla ruusukimput kainalossa, rakastavaiset ajelivat hevoskärryillä, kadun kulmassa pariskunta suuteli toisiaan, herkkukaupat pursuivat sydämen muotoisia suklaarasioita ja macaronsien koristeeksikin oli putoillut taivaalta pieniä sydämiä. 

Vanhan uskomuksen mukaan linnut valitsevat kumppaninsa juuri kyseisenä päivänä. Saatoin uskoa sen, kun kuuntelin lintujen viserrystä, niin mairealta se kuulosti. 

Ranskan Chamonix on ollut sydäntäni lähellä oleva paikka aina siitä asti, kun ensimmäisen kerran opastalvenani lähes 25 vuotta sitten kylään saavuin. 

Mieheni kanssa olemme käyneet tässä kylässä pian 20 vuotta muutamaa talvea lukuun ottamatta joka vuosi. Olemme kokeneet yhden keskenmenon ko. paikassa raskausviikolla kolmetoista. Dramaattisen lumimyrskyssä tehdyn sairaalareissun jälkeen paikasta on tullut  itselleni entistäkin läheisempi ja tärkeämpi. Chamonixista on muodostunut meille jo talvikotimme, eräänlainen "kesämökin" korvike. 

Mikä olisi siis ollut parempi paikka viettää ystävänpäivää rakastakin rakkaamman perheeni kanssa kuin juuri tämä sympaattinen pieni alppikylä Mont Blancin syleilyssä!  

Tyttäreni kanssa piti hakea muutama maailman maukkain macarons Côté Macaronsista. 

(Huomautuksena pakko mainita, että kyseessä on täysin totaalisen eri tuote, kuin se höttö, jota täällä Suomessa macarons nimellä markkinoidaan). Tämä on sellainen mehukas täytteinen ja rapeapintainen täydellisen suussasulava ihanuus. Tällä kertaa meillä makuina vanilja ja tryffeli. Nam.  

Kävellessämme lomakotiimme päässäni soi Edith Piaf ja Mon Dieu! 

Hymyilen.