Marraskuun ensimmäinen päivä ja aurinko paistaa. Tästä syksystä voi siis selvitä! Olen ollut ilonen huomatessani, että tämä syksy ei ole tuntunut ainakaan toistaiseksi niin pitkältä ja pimeältä kuin aiemmin. Johtuukohan se siitä, että nykyään meillä on katuvalot vai siitä, että on ollut mielenkiintoista seurata vuodenajan vaihtumista täällä uudessa kodissa? Olen ulkoillut paljon ja syönyt d-vitamiinia. Sekin tuntuu auttavan.
Illan pimetessä sytytän kaikki mahdolliset kynttilät ja olen nauttinut kiireettömästä ruuan laitosta ja olemme istuneet perheen kanssa ruokapöydän ääressä. Eilisen pyhäinpäivän aattona istuimme raclette grillin ympärillä. Tuli kyllä alpeille ikävä. Tänään saimme pöytään myös poikani ystävän ja nautimme ajan kanssa valmistettua paellaa ja luonnollisesti punaviiniä.
Meidän perheessä myös glögikausi ja joulutorttuvaihe on alkanut. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta syksy maistuisi paremmalle.
Tänään innostuin hankkimaan myös uuden kukkaruukun, jota suunnittelin pikkujoulukuuselle. Nyt siihen kuitenkin päätyi pihasta kuivahtaneita oksia. Sillä reissulla tapasinkin ihanan Fridan http://kotikaupunginlaidalla.blogspot.fi/ blogista. Olipa kiva halata aivan livenä!
Tunnelmallista marraskuuta!
Olipa kyllä ihan huippua treffata sinua kasvotusten :))
VastaaPoista