Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ne on nyt niin nähty!

Joulukuusi on ihana tuoda taloon hyvissä ajoin, jotta sen voi tapaninpäivän iltana heittää pihalle, kun se on niin nähty. Silloin joulu on ohi ja suunnataan katse uuden vuoden juhliin. 
Jouluvalot voi hyvin laittaa palamaan, kun illat tummenevat, siinä lokakuun lopulla. Ne pitää kuitenkin kiireesti poistaa vuoden vaihteessa viimeistään, silloinhan kevät on jo ihan nurkan takana. Kuka silloin enää jouluvaloja haluaa katsella?

Vuoden vaihteen nurkilla, kun ensimmäiseen kauppaan ilmestyy ensimmäiset tulppaanit niitä pitää haalia kotiin. Sitten niitä ostetaan joka viikko uusi kimppu, parhaimpina useampia. Pääsiäisen lähestyessä niihin onkin sitten jo niin kyllästynyt, että olisi pakko löytää tilalle jotakin muuta. Tulppaanit on nyt niin nähty! Nyt on pionien aika... kunnes niiden lakastuttua on aika löytää taas valkoisia kukkia, kun vaaleanpunainen on niin nähty! Pionit ovat ihania tänään, huomisesta ei tiedä.



 Ihanaa aurinkoista pääsiäisen odotusta!

 
 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sporttia, sisua ja noita-akkoja


Jälleen on yksi viikko hurahtanut. Alkuviikosta minulla oli muutama päivä vapaata. Vapaapäiväni resepti on yleensä samaa: sporttia ja hyvää ruokaa. Tällä kertaa se oli mm. hiihtolenkki ystävän kanssa ja kävely aurinkoisella jäällä. Jäällä seuranani oli ainoastaan kaksi peuraa ja lokkeja. Ne olivat ihania vapaapäiviä auringossa! 





Loppuviikko menikin sitten työn merkeissä. Kaikki lentoni olivat iltaisin ja myöhään yöllä. Sinänsä se sopii minulle, kun en ole niitä Kellogg's mainosherääjiä, jotka ponkaisevat sängystä aikaisin aamulla iloisesti hypellen täynnä energiaa. Muistutan aamuisin lähinnä pääsiäisnoitaa.

Eräs lentoni suuntasi Waasaan. Onneksi se oli viimeinen kerta, kun yövyin siellä. En jostakin syystä pidä siitä kaupungista ja sen uinuvan kuolleesta tunnelmasta (anteeksi Vaasalaiset). En myöskään pitänyt hotellistamme ja siihen on kyllä syynsä. R.I.P Vaasa!



 Tämän talon naapuritalon seinässä luki FRIIIIG ja nuoli osoitti tähän taloon. 






Työrupeamani kruunasi eilinen ilta. Saavuin neljännen yölennon jälkeen kotiin hyvin väsyneenä. Olin suunnitellut, että heitän lastenhoitajan eli anopin kotiin, vippaan uniformun naulaan ja heittäydyn sohvalle nauttimaan hyvin ansaitun lasillisen kuohuvaa. Heittäessäni anoppia kotiin hän kertoi, että oli avannut erään terassin ovemme, joka on rikki ja sitä ei saa kiinni, jos sen avaa. Olin unohtanut kertoa hänelle, että ovi odottaa huoltoa. Mies on tietysti matkoilla ja minähän olen tunnetusti kovin epätekninen henkilö. Päästyäni siis vihdoin kotiin sain kaivaa työkalut esiin, mennä ulos pakkaseen uniformussa taskulampun kanssa. Kamppailtuani noin puolituntia oven kanssa kylmässä väsyneenä ja ärsyyntyneenä siitä, että en saanut istahtaa sohvalle lasilliselle, eikä ovea ole korjautettu, sain itkupotkuraivarit. Sillä sisulla mikä siitä syntyi sainkin sitten oven lopulta suljettua eli tilapäiskorjattua. Kyllä meissä suomalaisissa on vielä sisua tallella! Mulle ei ovet ryppyile! Nyt ovessa on lappu: Älä koske tähän oveen! Se on rikki = ihanasti rempallaan.  


Lapset odottivat kovasti palmusunnuntaita ja virpomista. Vanhin tytär jätti virpomiset väliin ja lähti Gardajärvelle purjehdusleirille ja -kisoihin. Nuorimmainen kertoi, että hän meni eräälle naapurillemme virpomaan. Oven oli avannut perheen teinipoika. Tyttäreni oli kysynyt: "saako virpoa?" Tähän naapurin nuorimies oli vastannut reippaasti hymyillen: "antaa palaa!" Ja niinhän ne antoivat tyttäreni ja kaverit. Virpomisen riemua! 
Eräs naapuri oli ottanut virpojista kuvia. Tytöt olivat immarreltuina pooseeraaneet ja saaneet munat palkaksi. Myöhemmin tytöt, olivat huomanneet, että he olivat unohtaneet antaa oksat. Palasivat kuulemma antamaan oksia jälkikäteen.  

Aloitan innolla tätä uutta viikkoa. Tällä viikolla on paljon vapaata ja vähän töitä. I like! 
Energistä ja innostavaa viikkoa teille kaikille! Sisulla tästä tulee hyvä viikko!  

 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hanki Elämää!

Nyt on pimeä talvi takana ja saamme nauttia täydestä sydämestämme lämmittävästä auringosta ja valkeasta hohtavasta hangesta. Elämme juuri nyt mielestäni yhtä parasta vuodenaikaa! Sanokaa mitä sanotte ja niinhän ihmiset tekevät odottavat aina jotakin tulevaa. Minä en odota lumen sulamista, en kaipaa tulevaa loskaa vaan nautin oikeasti rehellisesti  tästä hetkestä. Innoissani hiihtelen upeilla laduilla meren jäällä, annan auringon helliä kasvojani ja hengitän syvään raitista ilmaa! Voiko parempaa olla! Kestäköön tämä pitkään!


Tänään olin hiihtelemässä ystäväni kanssa. Reipas hiihtolenkki, hyvä seura, aurinko ja lumi, kerrassaan loistava yhtälö! 

Päivän päätteeksi valmistin ison annoksen Paellaa. Voi niitä raukkoja espanjalaisia, jotka eivät saa hiihdellä meren jäällä kevätauringossa. 




Skål keväälle ja aurinkoisille hangille! Nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa, kyllä se loska ja sateinen kesä sieltä tulevat aikanaan ;-)  
 



 
 



 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Minustako viherpiipertäjä?

Puhuessani kerran miehelleni uusista vihreistä arvoistani hän naurahti ja luokitteli minut lähinnä eko-ökyksi. Uskokaa tai älkää olen muuttunut, ainakin vähän. En koe olevani mikään kierrätysnatsi, rastamyssy ei heilu kulkiessani päässäni enkä valmista perunanuijalla hernemössöä ruuaksi. Uskon, että ekologinen ajattelu on mahdollista, vaikka ei olisikaan täydellinen viherpiipertäjä tai vihreän talouden kannattaja ;-) Eräs uuden vuoden lupaukseni oli: Kuluta vähemmän, kierrätä enemmän. Olen onnistunut tässä lupauksessani mielestäni suhteellisen hyvin. Ruuan lisäksi olen ostanut tänä vuonna vain muutamia välttämättömiä vaatekappaleita, nekin lähinnä urheilua varten. Nykyisin inhoan kaupoissa kiertelyä. Lähden paljon mielummin vapaa-aikanani esim. urheilemaan ja ulkoilemaan kuin kauppoihin. Lisäksi useimmat nopeasti innostuksen vallassa tehdyt hankinnat ovat sellaisia, jotka viikon parin kuluttua palauttaisi kauppaan, mikäli se olisi mahdollista. Miksi siis kerätä lisää tavaraa kaappeihin vain tyydyttääkseen hetkellistä ostamisen iloa? 

Luin Hesarista miehestä, joka vei koko omaisuutensa konttiin ja haki sieltä yhden tavaran päivässä. Nähdäkseen mitkä tavarat hän todella tarvitsee. Tämä ratkaisu oli minulle mahdoton toteuttaa. Lähdin mukaan projektiin, jossa luovutaan yhdestä tavarasta päivässä. Mikäli hankkii päivän aikana jotakin, tulee luopua kahdesta tavarasta. Ette uskokaan miten paljon meille tarpeetonta tavaraa on lähtenyt kierrätykseen! 

Olen aina ollut kuluttajana sellainen, joka mielummin hankkii laadukasta ja ajatonta vähän, kuin muodikasta kertakäyttötavaraa paljon. Oletteko muuten kuulleet, että naisten vaatekaapin vaatteista vain 20% on sellaisia, joita käytetään 80% ajasta. Lisäksi olen törmännyt projektiin, jossa vaatekaappi karsitaan 33 vaatekappaleeseen aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Ajatus houkuttaa minua valtavasti. Minulla ainakin on tapana ottaa sieltä kaapista aina niitä tiettyjä lempivaatteita. Entä jos vaatekaapissa olisi vain harvat ja valitut lempivaatteet, jotka sopisivat toisiinsa. Niistä saisi erilaisia kauniita yhdistelmiä keskenään. Kaapissa ei olisi siis mitään sellaista, mitä ei juurikaan pueta päälle. Nämä lempivaatteet olisivat kaikki laadukkaita, joita hyvin huoltamalla voisi käyttää pitkään. Eikö tämä olisi hyvin ekologista? Minun ei silti tarvisi olla tyyliltäni hippi. 


 
Luin hiljattain nämä kaksi kirjaa. Suosittelen niitä kaikille. Molemmat ovat erittäin ajatuksia herättäviä. Etenkin Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla on hauskasti kirjoitettu, mutta silti täynnä asiaa. Se sai minut miettimään mm. ruuan heittämistä roskiin. Yksi uuden vuoden lupaukseni koski tätä. Yritän käyttää ostamani ruuan, enkä rasita sillä ympäristöämme heittämällä sitä pois. "Sille on syynsä, miksei roskasäkkejä tehdä läpinäkyvästä muovista." En kuvittele pelastavani maailmaa näillä omilla pienillä ekoteoillani, mutta jokainen ekologinen ajatus ja teko on yhden askeleen oikeaan suuntaan. Suuntaan, jossa voimme itse paremmin ja lastemme tulevaisuus tällä maapallolla on hieman valoisampi. Suuntaan, jossa keskitymme elämämme tärkeimpiin asioihin kaiken materiaalisen mammonan haalimisen sijaan. Olen päässyt pisteeseen, jossa jokainen kaunis hetki ja sana on minulle monin verroin arvokkaampi, kuin mikään rahalla hankittava tuote tai esine. "Kun vedän viimeisen henkäyksen, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?" 


  

lauantai 16. maaliskuuta 2013

katkeransuloinen Geneve

Palasin eilen vuorokauden matkalta Genevestä. Tämä kaupunki on aina aiheuttanut minussa voimakkaita tunteita. Se on minulle katkeransuloinen kaupunki. Se on yhdistelmä pohjoismaalaista tarkkuutta, täsmällisyyttä, siisteyttä ja järjestystä. Samalla se onnistuu hurmaamaan etelä-eurooppalaisella latinalaisvaikutteellaan. Se on rappioromantiikkaa, rakastamaani ranskalaista ruokakulttuuria ja ranskan kieltä. Siellä yhdistyy sielunmaisemani alppien lumihuippuiset vuoret horisontissa samalla kuin Lac Leman järvi aukeaa syliini. Tuoksuu merelle, lokit kirkuvat, aurinko paistaa ja ihmiset hymyilevät onnellisen näköisenä. Se saa minut aina pysähtymään; miettimään asuinpaikkaamme. Asuessani ranskan alpeilla yhden pitkän talven, kävin Genevessä lentokentällä viikoittain. Kuinka olenkaan kaivannut sinua Geneve! Miksi minun pitää jättää sinut taas? 



Saanhan haaveilla hetken? Näkisin niin itseni tämän talon parvekkeella keltaisen markiisin alla hiihtopäivän jälkeen kädessäni lasillinen väriin sopivaa kuohuvaa (Veuve Clicquot) katsellen järvelle ;-) 


    YK:n edustalla.  Free Tibet. 



    Mahdollinen kotioveni Genevessä. 

    Tässä normaali koiranulkoilutus reittini ja koiratuttuja. 


    Lähikuppilani, jossa poikkeaisin lounaalla. 





    St. Pierre katedraali, jonka rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 1160.


    
Ja sitten heräsin. Se olikin vain un belle journée à Genève. Yksi kaunis muisto, yksi hauska päivä elämästäni. Jos tänään minulle tarjottaisiin mielenkiintoista työtä Genevestä, en empisi hetkeäkään, kun perheemme olisi muutokuorman kanssa matkalla Geneveen.

Onneksi tänään lämmin kevät aurinko helli meitä ja saimme ulkoilla koko perheen voimin! Sitä paitsi, kyllä meri on aina meri. Genevessä on vain "vaivainen" järvi.  

Hyvää viikonloppua!  
 



 



 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Hyvä ruoka, parempi...

Eräs perheemme arkirutiineista liittyy ruokailuun. Valmistamme päivittäin päivällisen, jonka nautimme yhdessä pöydän ääressä. Joskus harrastusten tai muiden menojen vuoksi syömme illallista päivällisen sijaan. Meille on tärkeää vaihtaa kuulumisia ruokapöydässä koko perheen kesken. Annamme aikaa toisillemme, jaamme ruoan lisäksi rakkautta. Olen oletettavasti edellisessä elämässäni ollut ranskalainen, sillä aloitan yleensä jo aamupäivällä miettimään mitä ruokaa valmistamme illalla. Ihailen ranskalaisten tapaa nauttia ruokailusta, joka päivä. Oli sitten kyseessä sen vastaleivotun rapeapintaisen croissantin hakeminen aamulla lähileipomosta maitokahvin seuraksi tai herkullisten juustojen nauttiminen retkellä viinin kera. Mielestäni hyvä ateria voi pelastaa vaikka kuinka kurjan päivän tai se voi juhlistaa hyvän arkisen päivän. Meidän on elääksemme nukuttava ja syötävä. Miksi emme nauttisi näistä arkisista asioista? 


P.S. Olen tykästynyt avocadopastaan ja tehnyt siitä useita erilaisia versioita. Olen lisännyt siihen katkarapuja tai kylmäsavustettua lohta. Tänään lisäsin siihen kanaa. Sekin toimi näin arkena. Bon appetit!


 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tervehtimisen sietämätön vaikeus

"Huomenta, tervetuloa!" Sanottuani tämän hymyillen päivän mittaan noin 400 kertaa, sitä alkaa ihmetellä, että miksi siihen vastaaminen on toisille niin vaikeaa? Näistä neljästäsadasta keskimäärin noin kahdeksan jättää vastaamatta. Neljä heistä katsoo tietoisesti muualle, sanatta. Yrittävät livahtaa ohitseni huomaamatta. Neljä heistä katsoo minua hämmästynyt ilme kasvoillaan, täysin mykkänä. Kävelevät ohitseni kolmenkymmenen sentin etäisyydeltä, sanomatta mitään. 

En tiedä kuinka pitkälle tervehtimisen historia kantaa. Käsittääkseni tervehtiminen on ollut kuitenkin tapa jo aikojen alussa. On nostettu kättä ylös tai kätelty, merkiksi siitä, että olen aseeton. Tervehtimisellä on alun perin ilmaistu että on tunnistanut toisen ja että on itse vaaraton. En tiedä missä nämä heimoveljet ovat silloin asuneet, kun eivät vieläkään ole päässeet tervehtimisen makuun. 

Kulttuurierotkaan eivät selitä tätä täysin tervehtimättä saapumista. Olen ymmärtänyt, että eri kulttuureissa tervehtimisen fyysisyys vaihtelee. Kaikkialla maailmassa kuitenkin tervehditään; nyökäten, halaten, suudellen tai kätellen. Suomessa se näköjään on mahdollista tehdä myös katsomalla vastakkaista nurkkaa tai omia kenkiä, köyristymällä huonoon ryhtiin ja hiippailemalla ohi. 

Olisikohan meidän aika opetella tervehtimään kanssaihmisiämme, ennen kuin  lähdemme omista luolistamme Eurooppaa tai muuta maailmaa valloittamaan? Muuten meitä saatetaan pitää ulkomailla hieman outona kansana! Yksinkertainen tervehtiminen vaatii vain katsekontaktin, mahdollisesti hymyn ja pienen suunliikkeen äänen tuottamiseksi. Kannattaa aloittaa tuo katsekontaktin luominen vaikka ihan lähipiirissä tuttujen kesken ja laajentaa siitä sitten esim. kyläkaupalle. Hymyä voi harjoitella ensin peilin edessä ja sitten muiden ihmisten seurassa. Saatuaan nämä kaksi haasteellista vaihetta hallintaa yhtäaikaisesti voi siirtyä äänen tuottamiseen. Taito on hyödyllinen siinäkin mielessä, että samalla kaavalla voi myös poistua tilasta. "Kiitos ja hei" sanoin.  

Antoisia kohtaamisia uusien pelottavien ihmisten parissa! 


 "Om du möter en människa utan leende, ge henne ett av dina!"
    

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Naurun paikka

Olen palannut työmatkalta iloisesta Kööpenhaminasta hauskaakin hauskempien työtovereideni kanssa. Naurua riitti kaksi päivää niin paljon, että vatsalihaksia vieläkin pakottaa. Nauraminen on rentouttavaa puuhaa, jo viiden min. nauraminen vastaa 40 min. rentoutumista. Nauru pidentää ikää, sanotaan. Ihan varmasti näin onkin, ainakin elämästä tuntuu saavan enemmän irti nauramalla.




Tämä hurmaava keski-ikäinen "liikavarvasmummo" kolleegani sanoo esim. herkkukaupasta poistuessaan, että ei valitettavasti voi nyt ostaa mitään, jotta ei joudu heittämään pois huippumallin uraansa. Tämä ihana suomalainen muija nauraa ja naurattaa ihmisiä pilke silmäkulmassa. Töissä asiakkaat lähtevät nauraen pois ja kiittelevät hyvästä tunnelmasta! Iloisuus ja huumori tarttuu, se saa ympäristönkin hyvälle tuulelle! Hänellä on kyky nauttia joka päivästä, joka hetkestä, nauraen! Voitte vain kuvitella, miten paljon hänelle sattuu kohdalle ihania kohtaamisia, sattumuksia ja onnen hetkiä. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.  

Edellisellä työmatkallani Kittilässä naurua riitti myös enemmän kuin tarpeeksi. Vieläkin saan hymyn huulilleni, kun mietin rescuemiestä ja sen aiheuttamia seuraamuksia. 

Miten onnellinen olenkaan, kun minulla on näin huumorintajuisia ja hauskoja työtovereita! 








Täällä saa nauraa! Tämä teksti pitäisi lukea jokaisen työpaikan seinällä. Eräs esimieheni antoi ohjeeksi aloittaessani uraani, että muistakaa pitää hauskaa töissä. Olen yrittänyt pitää tästä ohjeesta kiinni. Se on auttanut minua jaksamaan raskailla hetkillä ja se on avittanut minua ottamaan kaiken hyvän irti jokaisesta hetkestä, nauttimaan, nauramaan. Uskon, että tämä leppoisa ja iloinen ilmapiiri auttaa myös asiakkaita viihtymään. Nauru on sosiaalista liimaa, se yhdistää meitä toisiimme. Olen kuullut sanottavan, että on vaikea vihata ihmistä, kenen kanssa on nauranut. Uskon kyllä tähän. 

Kööpenhaminassa ihmiset ovat iloisia. Kävellessäni kaupungilla kohtaan monta hymyilevää kasvoa. Ihmiset istuvat katukahviloissa ja nauravat ja iloitsevat. Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa! Kaikki on kiinni omasta ilmeestä ja asenteesta!   
 





Tänään meidät on kutsuttu ystäviemme luokse päivälliselle. Tämän perheen kanssa yleensä myös naurua riittää. Nauramme itsellemme, toisillemme ja elämän hauskoille tilanteille. Nauttikaa viikonlopusta ja naurakaa hyvät ihmiset, naurakaa! Live, love and laugh! 

P.S. Oletteko muuten huomanneet, että naururypyt ovat paljon kauniimpia kuin totiset rypyt?