Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kööpenhaminan terveisiä

Vietin pidennetyn viikonlopun työmatkalla Kööpenhaminassa. Näiden neljän päivän aikana tuli taas tehtyä havaintoja tanskalaisista. 


Ensinnäkin harvoin näkee tanskalaisella naisella tekoripsiä, tekokynsiä, hiuspidennyksiä tai suuria rintoja. He ovat tyytyväisiä itseensä juuri sellaisena kuin ovat. He pyrkivät tuomaan esiin itsestään ne parhaat puolet -olemaan paras versio itsestään. Ihmiset eivät näytä barbeilta, vaan ihanan itsevarmoilta, persoonallisilta ja mielenkiintoisilta (Toimituksen kommentti: samalla tavalla kuin ranskalaiset).  

Tanskalaiset pukeutuvat rennosti ja mukavasti ja onnistuvat silti näyttämään ylellisen tyylikkäiltä. Ellen olisi vaatteiden ostolakossa, olisi ostoskassini ollut täynnä käytyäni lempivaateliikkeessäni, joka on NORR. 




Liikkeen toisessa päädyssä on Joe&Juicen kahvila, joten ostosten lomassa voi käydä syömässä myös herkullisia leipiä ja nauttia terveellisiä mehuja. Tässä yhteydessä onkin pakko mainita, että herkullisten leipien valmistamisen tanskalainen taitaa. Niitä löytyy jopa huoltoasemalta. Kyseessä ei siis ole muovikelmuun kääritty hikoileva kinkkujuustoleipä, vaan jotakin aivan muuta! Nälkähän tässä tulee niitä miettiessä.




Tanskalaiset viinerit. Niiden edessä olen sanaton. Nammm.


Tanskalainen hygge; tunnelma joka on kodikas ja rento. Ympäristö, jossa on hyvä ja vaivaton olla. Tanskalaiset taitavat tämänkin taidon. Kodit ovat kauniita, mutta niissä mahtuu elämään ja elämänjälki näkyy kerroksellisuudessa. Kynttilät palavat niin kodeissa kuin kahviloissa kesät talvet. Tämä on kotien osalta helppo havaita, sillä harvassa kodissa vedetään verhoja ikkunoiden eteen illan hämärtyessä. 


Hotellimme sijaitsee Islands bryggen alueella. Alue on mielenkiintoinen yhdistelmä virkistysaluetta rannassa, asuntoja, vanhoja tehdaskiinteistöjä aina 1600-luvulta alkaen, vanha rautatie ja junavaunuja (joissa kahviloita tms.), vanhoja laitureita, armeijan tiloja jne. 
Alueen katujen varsilla on pieniä kahviloita, kauppoja ja näyttelyitä. 






Poikkesin työpäivän jälkeen kahville rannassa olevaan kahvilaan. 


Tämä ilta sattui olemaan säiden puolesta kaunis, joten päätin istua ulkona. Suomalaisena meille on opetettu pienestä pitäen paljon sääntöjä, joita emme oikein tahdo osata rikkoa.


Otin kuitenkin mallia tanskalaisista ja nostin jalat kapinallisesti rentoutumaan penkille. 


Tanskalaisista vielä sen verran, että hämmästytti hieman näkemäni autot. Neljä päivää peräkkäin, siinä olisi suomalainenkin kalvennut! 


Hyvää perjantaita vaan sitten! 

4 kommenttia:

  1. Tulipas jotenkin ihanan konstailematon fiilis! Taidankin tänään rikkoa jotain tyhmää sääntöäni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä! Joka päivää pitää yllättää itsensä :-) Köpis on ihanan konstailematon ja iloinen.

      Poista
  2. Mä niin rakastan Tanskaa ja tanskalaisia sekä tanskattarien tyyliä! Se on just, niinkuin sanoit! Joka kerta, kun olen Tanskassa, niin jotenkin tuntuu kuin olisin kotona. Voi että, hygge on niin parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, saan aina sieltä paljon vaikutteita mm. pukeutumisen ja sisustuksen suhteen. Kotoisaa ja helppoa siellä on olla.

      Poista