Norjassahan on tunnetusti hyvin "edullista" ja vaatevalikoimat lentokentällä olivat hyvät, kuten kuvasta näkyy. Laukkuni kadottua tuli tarkastettua tämäkin valikoima.
Lentokentän vieressä onneksi löytyi tämä nimensä veroinen "ostosparatiisi", josta sain tuon työhameen tilalle hankittua itselleni housut ja lämmittävän ponchon työkaverin lainaaman villatakin tilalle.
Se siitä vaatteiden ostolakosta täällä Norjassa. Pakko mikä pakko.
Ihmiskokeen päivälle kaksi sisältyy bonuksena oman matkalaukun etsintä Kööpenhaminan lentokentällä. Tehtävän suorittaminen vaatii neljällä palvelutiskillä ja Kööpenhaminan poliisilla käynnin, jossa jokaisessa pisteessä selitätte kadonneen matkalaukun tarinan tanskaksi tai englanniksi. Lisäksi tulee kulkea uudelleen turvatarkastuksen läpi. Aikaa tehtävään annetaan 15min.
Minuahan ei herkästi lannisteta, joten seuraavana päivänä halusin lähteä ulos kävelylenkille vesisateeseen. Sain lainata työkaverini lenkkarit ja pari numeroa liian ison fleecen. Paitana sen alla toimi kätevästi myös yöpaitana toiminut t-paita ja sen päälle valkoinen työkauluspaita (toista päivää päällä). Kun asun viimeisteli vielä käsilaukun virkaa toimittava muovipussi ihmettelen, että työkaverini halusi vielä kanssani lähteä liikkeelle.
Sanoin kyllä, että en loukkaannu, jos haluaa kävellä pienen matkan päässä minusta.
Kävelimme pieneen kivaa kahvilaan Stjordalissa, joka samalla oli myös sisustusliike.
Haasteita syntyi mm. siitä, että laukkuni kadottua minulla ei ollut puhtaita sukkahousuja ja työpaitaa seuraavalle työpäivälle. Matkassa ei ollut myöskään hiusharjaa, hammasharjaa ja -tahnaa, meikinpoistoainetta, sampoota, ihorasvoja, alusvaatteita ja omia kenkiä, puhumattakaan siis vaatteista. Selvisin mielestäni kuitenkin varsin mallikkaasti tästä ihmiskokeesta. Kiitos rakkaiden työkavereideni!
Ihanaa, että nyt olen lomalla!
P.S. Pikku oravanpoikanen ei selvinnyt omasta seikkailustaan.
Hmm.. Silloin kun itse toimin lentoemäntänä, niin käsimatkatavaroissani oli aina mukana pieni 'survival kit' tällaisia tilanteita varten. Mukana kulki puhtaat alusvaatteet, sukkikset ja kosmetiikkaa. Hyvin mahtui laukkuun mukaan. Kaiketi kerrasta oppii?
VastaaPoistaTällainen tapa minullakin on ollut ja on. Tällä kerralla tämä käsimatkatavara katosi koneesta erään matkustajan mukana. Tähän en ollut vielä osannut varautua, vaikka näitä hommia reilut 20 vuotta olen harjoitellut :-)
PoistaOi, voi ei! En ymmärtänyt, että kyseessä oli kadonnut käsimatkatavara! Pahoittelut, jos edellinen kommenttini oli "aliarvioiva"! Kaikkea sitä voikin sattua..!
PoistaVoi apua mikä surkeiden sattumusten suma... Mutta hyvin selvitty! :)
VastaaPoistaJotenkin sitä aina selviää, kun pakko on.
Poista