Kohtalo vai sattumia?

Uskotko kohtaloon vai onko elämässä vain kummallisia sattumia? Toisinaan tai oikeastaan aika usein ainakin minun elämässäni tulee vastaan kummallisia yhteensattumia. Kutsun niitä kyllä jonkin sortin kohtaloksi, mutta kutsukoon kukin miksi haluaa. 

Tällaisia kohtalon juttuja on sattunut elämäni varrella vaikka kuinka, mutta esimerkkinä nyt vaikka tämä, että olin vuosia hiihdellyt alpeilla poikaystäväni kanssa. Päädyimme eroon, koska minä halusin perustaa perheen ja hänellä ei näyttänyt olevan sen suuntaista tarvetta. Muutama vuosi myöhemmin odotin esikoistamme, kun sain puhelun, että ko. mies on menehtynyt alpeilla lumivyöryssä hiihdonopettajien lumivyörykoulutuksessa, johon hän osallistui. Olisinko itse sattunut paikalle, jos olisimme jatkaneet yhteistä matkaamme? Mene ja tiedä. 

Tapasimme mieheni kanssa sattumalta vuosia sitten eräässä tapahtumassa hauskan tyypin. Hän tuntui samantien hyvin läheiseltä ja meille tärkeältä. Tiemme kuitenkin erosivat vuosiksi, kunnes yllättäin hän jälleen palasi elämäämme avuksemme. Vasta nyt olemme ymmärtäneet aikaisemman tapaamisemme merkityksen. 

Toivoimme mieheni kanssa kolmea lasta, kunnes useiden keskenmenojen ja joidenkin  hoitojen jälkeen olimme saaneet kaksi tervettä lasta. En tiedä olisiko haaveemme ikinä toteutunut, ellei kolmas rakas lapsemme olisi itse päättänyt ilmestyä elämäämme. Onneksi näin kävi. 

 

Eräällä ratsastustunnilla olisin toivonut samaa hevosta, joka minulla oli ollut edellisellä tunnilla. En saanut sitä hevosta. Ratsastaja, joka sai toivomani hevosen putosi hevosen selästä ja sai aivotärähdyksen. 

 

Kerroin tällä blogissanikin viime kesänä työpaikasta, jota olin hakenut ja jäänyt tiukassa kisassa toiseksi. Olin silloin hyvin pettynyt. Hakeuduin kuitenkin ko. yritykseen muihin tehtäviin. Tästä neljän hengen esimiestiimistä yksi ilmoitti jäävänsä nyt äitiyslomalle. Tarvitaan äitiyslomasijainen, mutta ei hänelle vaan henkilölle, jonka paikkaa hain viime kesänä. Hain luonnollisesti paikkaa uudelleen. Tulin valituksi ja aloitan 1.4. uudessä tehtävässäni. Ajattelen siis, että kohtalo päätti, että sain tutustua ensin ko. yritykseen ja olen tehtävään nyt paljon valmiimpi kuin olisin ollut viime kesänä ja lisäksi, koska kyseessä on äitiyslomasijaisuus on tästä tehtävästä mahdollisuus sijaisuuden päätyttyä palata takaisin vuorotyöhön mikäli en sopeutuisi päivärytmiin. Olenhan tehnyt reilun parinkymmenen vuoden työurastani 18 vuotta vuorotyötä.  

Mieheni on vuosia naureskellut minun "kohtaloajattelulleni". Viime aikoina hän on itsekin muutamia kertoja kokenut mielestään jotakin vastaavaa. Paras osoitus miehelleni ja samalla ehkä naurettavin esimerkki tästä "kohtalosta" on viimeiseltä matkaltamme. Mieheni oli miettinyt lounaalla, että ottaisiko oluen. Hän päätti kuitenkin juoda sen vasta hiihdon jälkeen. Hiihdettyämme alas kylään mieheni ottaa sukset pois jalasta ja samassa hän huomaa avaamattoman oluttölkin jalkojensa juuressa. Kyllä tämä laittaa jo piintyneimmänkin anti-fatalistin uskon koetukselle.

Onko kohtalo sittenkin olemassa?