Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kohtalo vai sattumia?

Uskotko kohtaloon vai onko elämässä vain kummallisia sattumia? Toisinaan tai oikeastaan aika usein ainakin minun elämässäni tulee vastaan kummallisia yhteensattumia. Kutsun niitä kyllä jonkin sortin kohtaloksi, mutta kutsukoon kukin miksi haluaa


Tällaisia kohtalon juttuja on sattunut elämäni varrella vaikka kuinka, mutta esimerkkinä nyt vaikka tämä, että olin vuosia hiihdellyt alpeilla poikaystäväni kanssa. Päädyimme eroon, koska minä halusin perustaa perheen ja hänellä ei näyttänyt olevan sen suuntaista tarvetta. Muutama vuosi myöhemmin odotin esikoistamme, kun sain puhelun, että ko. mies on menehtynyt alpeilla lumivyöryssä hiihdonopettajien lumivyörykoulutuksessa, johon hän osallistui. Olisinko itse sattunut paikalle, jos olisimme jatkaneet yhteistä matkaamme? Mene ja tiedä. 


Tapasimme mieheni kanssa sattumalta vuosia sitten eräässä tapahtumassa hauskan tyypin. Hän tuntui samantien hyvin läheiseltä ja meille tärkeältä. Tiemme kuitenkin erosivat vuosiksi, kunnes yllättäin hän jälleen palasi elämäämme avuksemme. Vasta nyt olemme ymmärtäneet aikaisemman tapaamisemme merkityksen. 


Toivoimme mieheni kanssa kolmea lasta, kunnes useiden keskenmenojen ja joidenkin  hoitojen jälkeen olimme saaneet kaksi tervettä lasta. En tiedä olisiko haaveemme ikinä toteutunut, ellei kolmas rakas lapsemme olisi itse päättänyt ilmestyä elämäämme. Onneksi näin kävi. 


Eräällä ratsastustunnilla olisin toivonut samaa hevosta, joka minulla oli ollut edellisellä tunnilla. En saanut sitä hevosta. Ratsastaja, joka sai toivomani hevosen putosi hevosen selästä ja sai aivotärähdyksen. 

 
Kerroin tällä blogissanikin viime kesänä työpaikasta, jota olin hakenut ja jäänyt tiukassa kisassa toiseksi. Olin silloin hyvin pettynyt. Hakeuduin kuitenkin ko. yritykseen muihin tehtäviin. Tästä neljän hengen esimiestiimistä yksi ilmoitti jäävänsä nyt äitiyslomalle. Tarvitaan äitiyslomasijainen, mutta ei hänelle vaan henkilölle, jonka paikkaa hain viime kesänä. Hain luonnollisesti paikkaa uudelleen. Tulin valituksi ja aloitan 1.4. uudessä tehtävässäni. Ajattelen siis, että kohtalo päätti, että sain tutustua ensin ko. yritykseen ja olen tehtävään nyt paljon valmiimpi kuin olisin ollut viime kesänä ja lisäksi, koska kyseessä on äitiyslomasijaisuus on tästä tehtävästä mahdollisuus sijaisuuden päätyttyä palata takaisin vuorotyöhön mikäli en sopeutuisi päivärytmiin. Olenhan tehnyt reilun parinkymmenen vuoden työurastani 18 vuotta vuorotyötä.  


Mieheni on vuosia naureskellut minun "kohtaloajattelulleni". Viime aikoina hän on itsekin muutamia kertoja kokenut mielestään jotakin vastaavaa. Paras osoitus miehelleni ja samalla ehkä naurettavin esimerkki tästä "kohtalosta" on viimeiseltä matkaltamme. Mieheni oli miettinyt lounaalla, että ottaisiko oluen. Hän päätti kuitenkin juoda sen vasta hiihdon jälkeen. Hiihdettyämme alas kylään mieheni ottaa sukset pois jalasta ja samassa hän huomaa avaamattoman oluttölkin jalkojensa juuressa. Kyllä tämä laittaa jo piintyneimmänkin anti-fatalistin uskon koetukselle.


Onko kohtalo sittenkin olemassa?

17 kommenttia:

  1. Ehdottomasti jokaisella askeleella on tarkoituksensa :). Minusta elämä on paljon mielekkäämpää, kun elämän kohdellessa oikein kovasti, voi luottaa siihen, että tähän sisältyy jokin arvokas ymmärrystä avaava/lisäävä kokemus. Itse nimitän sitä siunaukseksi. Ja omassa elämässäni on käynyt niin, että monet erittäin tarkeät "lahjat" ovat tulleet kovin rumissa paketeissa. Mutta kaikella koetulla on ollut äärettömän hyvä tarkotuksensa.

    Onnea uuteen työpaikkaan <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu tuo "lahjat" ovat tulleet rumissa paketeissa. Näinhän se välillä tuntuu olevan. Sitä paitsi en ole koskaan tavannut vahvaa ihmistä, jolla ei olisi ollut elämässään vastoinkäymisiä.
      Kiitos onnitteluista! Kivaa pääsiäisenaikaa!

      Poista
  2. Oikein meni kylmät väreet! Minä olen kanssasi niiin samaa mieltä, että on olemassa kohtalo. Itsellänikin on vähän saman tapaisia kokemuksia. Ihanaa että sait sen työn ja juuri niin, näin ehkä parempi. Pääset ensin kokeilemaan. Sydämmellisesti onnea uusiin haasteisiin. Niin, ne muuten alkavat aprillipäivänä, mikähän kohtalo siihen liittyy ;D. Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, alkoi aivan naurattamaan tuo aprillipäivä ja uusi työ. Josko se olikin vain aprillipila ;-)

      Poista
  3. Paljon onnea uusista työtehtävistä! Aivan uskomattoman hieno juttu, että se järjestyi juuri tällä tavalla. Oli ihana lukea oivalluksiasi elämäntapahtumista. Olen monta kertaa miettinyt, onko ulkoapäin ohjautuvaa kohtaloa tai karmaa (se on varmaa, että kykymme hallita elämäämme on hyvin rajallinen), vai onko kyse ihmisen tarpeesta ja kyvystä selittää tapahtumat itselleen mielekkällä ja merkityksellisellä tavalla - uoda tarinoita. Niin tai näin - koen usein juuri samoin. Löydän surkeistakin vastoinkäymisistä merkityksiä ja hyviä puolia.

    Tuo taivaasta jalkojen juureen pudotettu oluttölkki oli ihan paras! :D

    Ihanaa päisiäistä ja työiloa ensi viikolla alkaviin tehtäviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että kykymme hallita elämäämme on rajallinen. Niin ja toisille täytyy taivaasta sataa oluttölkkejä ennen kuin he uskovat sen;-)
      Ihanaa pääsiäistä myös Sinulle!

      Poista
  4. Uskon että kaikella on tarkoituksensa.
    Aurinkoista pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  5. Hurjasti onnea uudesta työpaikasta! Taputusta olalle!!

    Kohtalolla oli ilmeisen kiire nauttia olut miehesi kanssa! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mieheni ei ole uskonut kohtaloon, mutta kyllä mieli muuttuu kun taivaasta sataa oluttölkkejä ;-)

      Poista
  6. Minä ainakin uskon että kohtalo on olemassa. Onhan minulla lukuisia kokemuksia siitä kun "kohtalo" puuttuu peliin ja järjestelee asioitani, tosin täysinäisiä oluttölkkejä se ei ainakaan vielä ole eteeni tarjoillut ;)
    Aivan valtavan hienoa, että sait hakemasi pestin ja juuri tällä tavalla! Onnea sinulle uusiin haasteisiin ♥



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sinä oletkin uskonut kohtaloon, ei siihen ole tarvittu oluttölkkejä ;-) Kiitos onnitteluista! Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  7. En usko nimettömään kohtaloon, mutta Jumalan johdatukseen kyllä. "Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen", luvataan Jeremian kirjassa. Hyvää Pääsiäistä! nm Petra (löysin blogisi aika äskettäin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tänne vierailulle! Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  8. Ps. Onnea uuden työn johdosta! :-) Petra

    VastaaPoista
  9. Sattumaahan kaikki on eli useimmiten ihmisen oman etunsa pohjalta tekemän teon ennakoimaton seuraus, jonka sen kohteeksi joutunut kokee sattumana. Sattumissa ei ole mitään yliluonnollista, joskin uskonnolliset ihmiset ne voi sellaisina kokea. Kohtalo, Jumala, siunaus, tarkoitus ovat kaikki uskonasioita. Avaan asiaa sattumaa käsittelevässä väitöskirjasssani Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana. Löytyy netistä googlettamalla.

    VastaaPoista