Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

lauantai 15. elokuuta 2015

Päivä liikkuvalla kesämökillä

Päätimme tänään lähteä mieheni kanssa piipahtamaan kesämökillämme. Lapsia emme saaneet innostumaan mukaan, heillä oli omat kuvionsa. On hyvin kätevää, että mökille hurauttaa autolla viidessä minuutissa. Näppärää on myös se, että ajomatkan varrelle osuu Saaristokauppa. Sieltä voi ostaa mukaan eväät. 



Perillä mökillä. 




Näkymiä mökkimme ikkunoista. Mökillä voi harrastaa purjehdusta. Tänään teimme reilun tunnin purjehduksen. Olemme vasta viime vuosina oppineet, että purjehduksella ei tarvitse olla mitään päämäärää. Sitä voi lähteä kotisatamasta, purjehtia siihen suuntaan mihin tuuli hyvin kuljettaa ja purjehtia vaikka U-käännöksen ja palata takaisin. Voi myös purjehtia toista reittiä takaisin, mikäli tuuli on suotuisampi tälle reitille.
Purjehtiessa olet perillä astuessasi veneeseen.  
  Purjehdus irrottaa ajatukset hyvin muista asioista. Näissä maisemissa sielu lepää.   





Ankkuroimme veneen suojaisaan lahteen ja päätimme vain nauttia kauniista kesäpäivästä. 
Saaristokaupasta oli nopeasti napattu mukaan Miirun savumuikkuja ja tuoretta leipää. 
Savumuikut vievät kielen mennessään. Suosittelen testaamaan, ellet vielä ole niitä maistanut. 




Toisinaan yksinkertaiset asiat ovat niin ihania. Kunnon kahvit ja hyvä kirja ovat aina hyvä valinta. 




Paluumatkalla pysähdyimme vielä Pentalaan. Siellä järjestetään tänä viikonloppuna Saaristopäivät. Minua kiinnosti tutustua Saaristomuseoon, jota niin pieteetillä on vuosia restauroitu. Tässä muutamia kuvia Saaristomuseon alueelta. 








Tästä löydät Saaristopäivien ohjelman: http://www.espoonkaupunginmuseo.fi/fi-FI/Saaristomuseo/Saaristopaivat


Että tällainen mökkireissu tänään. Jännityksellä odotan mitä ensi viikko tuo tullessaan. 
Hyvää viikonloppua! 



8 kommenttia:

  1. Onpas kauniin sininen meri ja muutenkin ihana kes'inen tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se oli niin kaunis kesäinen päivä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin olikin. Onneksi saimme tähän loppukesään upeita kesäpäiviä!

      Poista
  3. Niin totta: veneessä on jo perillä ja myös takaisin kotisatamaan päätyvät päiväpurjehdukset ovat aivan ihania! Olipa siinä kaunis kesäkattaus ja muhkea herkullinen kirja.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Toisinaan jopa vain käynti veneellä riittää, eikä tarvitse välttämättä edes irrottaa köysiä ;-) Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihania tunnelmia ja kesäisi kuvia! Vene on kesämökeistä parhain ehdottomasti =).

    VastaaPoista