Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 10. elokuuta 2015

Dear weekend

Hei, se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti! Pursiseuramme järjesti viikonloppuna SM-purjehduskilpailut optimistijollille. Seurassamme on aina vallinnut hyvä ilmapiiri vanhempien kesken ja tällaisessa yhdessä talkoohengellä järjestämisessä se luonnollisesti korostuu. Minun työtehtäviini kuului perjantaina kahvilan pitäminen rannassa. Myynnissä oli kahvilatuotteiden lisäksi Henri Lloydin purjehdusvaatteita. 





Lauantaina ja sunnuntaina olin aamusta iltaan töissä maalialuksella. Molempina päivinä saimme odotella tuulta aika pitkään, mutta onnistuimme saamaan lähdöt ajettua tuulen virittyä. 

Lähtöalus määräsi tahdin kisan aloittamiselle. 


Maalialuksella oli minun lisäkseni töissä kolme miestä. Oli aika mielenkiintoista olla kaksi päivää töissä miesten kanssa, kun normaalisti olen niin naisvaltaisella alalla. 



Työtehtäviini maalialuksella kuului purjehtijoista huolehtiminen ja maalintulevien veneiden kirjaaminen ylös. Näin saimme tuloslistan syntymään. Toimimme aluksella pareittain, toinen luetteli näkemiään maaliintulijoita ja toinen kirjoitti purjenumerot ylös. Useita veneitä saapui maalilinjalle samanaikaisesti, joten homma oli hetkittäin hyvinkin haasteellista. Virheitä, kun ei saa tulla. 






Tuulta ja kisan alkamista odotellessa aluksellamme juotiin kahvia, syötiin lohileipiä ja juteltiin kaikkea maan ja taivaan alla. Toiset nukkuivat tuppluuria sisällä ja minä kannella. 




Kesäinen kaunis viikonloppu takana ja samalla siihen päättyi tämän kesän kesälomani. Ei ollenkaan hullumpi päätös lomalle.  

Kolmen päivän purjehduskisoista tehtiin myös lyhyet videopätkät, jotka ovat tässä. 




Kivaa alkavaa viikkoa! 














6 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeita kuvia :) Tahtoisin kysyä sinulta että tiedätkö onko mitään mahdollisuutta näin keski-ikäisenä aloitella purjehdusharrastusta, vielä ilman omaa venettä...Kiinnostaisi kovasti, saaristolaivurikurssille olen menossa, mutta en tiedä miten muutoin pääsisin alkuun. Ja Helsingissä asun. t. Joanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko mainita yksi vinkki, kun tuli heti mieleen, että katso Facebookista naispurjehtijoiden ryhmää. Ehkä sitä kautta?

      Poista
    2. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Suosittelen luonnollisesti navigoinnin peruskursseja saaristolaivuri ja rannikkolaivuri. Itse olen suorittanut myös purjehduskoulu Abregossa perämieskurssin. Heidän kanssa voisit aloitella esim. purjehtijakurssilla. Tämä on myös hyvä tapa tutustua muihin vastaavassa tilanteessa oleviin. Perustaidot hankittuasi voit liittyä mm. ESF Esbo Segelförening pursiseuraan. Seurassamme on seuran käytössä mm. 606 kevytveneitä, joilla voit osallistua gastina keskiviikkokisoihin. Tämä kisa on sellainen helppo tunnin mittainen "kisa", jossa kisan jälkeen kokoonnutaan Pavenille (Pentalan saaressa sijaitsevaan vanhaan huvilaravintolaan). Seuramme järjestää vuosittain myös aikuiskursseja, jopa räätälöityjä sellaisia, jos haluat kerätä oman joukon. Pilvin mainitseman Fb ryhmän lisäksi Fb:ssa on ryhmä "hyvien tyyppien gastipörssi", jonne voit myös ilmoittautua. Autan mielelläni eteenpäin, joten ole yhteydessä ja kysy vain, jos tarvitset apua.

      Poista
    3. Oi, kiitos teille kummallekin! Tuntuu vain jotenkin aivan mahdottomalta kun olen siis aivan tietämätön. Isäni on purjehtinut ikänsä, mutta minä olin hevostyttö ja vasta nyt...huoh :( Tämäpä olisikin hienoa, Saaristolaivurikurssin suoritan nyt syksyllä ja varmaan keväällä sitten pääsen alkuun vaikkapa tuolla purjehtijakurssilla. Kiitos!

      Poista
  2. Voi että, ihana tunnelma. Vähän tulee ikävä näitä optarikuvioita. Oli varmaan kivaa olla kisajärjestäjänä ja päästä seuraamaan touhua tästä näkövinkkelistä. Well done!

    Mukavaa töiden aloitusta ja aurinkoa etenkin niihin vapaapäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä hommaa myös tältä kantilta. Kivaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista