Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 13. helmikuuta 2014

"The best way to make your dreams come true is to wake up.”

Olen ollut sunnuntaista lähtien Alankomaissa työmatkalla. Matkoilla tulee aina mietittyä kaikenlaista ihmisten elämästä yleensä ja omastakin elämästä. Olin työtoverini kanssa lounaalla eräässä hurmaavassa kahvilassa. Sen seinällä oli kaksi taulua, joihin oli kirjoitettu hollanniksi isoilla kirjaimilla teksti. Mietimme tekstin sanomaa ja lopulta arvailujemme päätteeksi kysyimme sitä tarjoilijalta. Se oli kuulemma englanniksi "The best way to make your dreams come true is to wake up". Paul Valéryn sanat olivat kyllä jotenkin herättävät. Näinhän se monesti on, onni ei tule etsien vaan eläen. Se on siinä lähellä, nenäsi edessä. Se on siinä tarjolla odottaen heräämistäsi. Siinähän sitä olikin taas yhdelle päivälle miettimistä. 






Eräänä päivänä eksyimme ihastelemaan paikallisia kukkakauppoja. Muutuin kateudesta vihreäksi, kun tajusin, että paikalliset ostavat tulppaanit 50 kukan nipuissa ja maksavat nipusta vitosen. Valmiiksi sidotut kukkakimput ovat toinen toistaan upeampia ja vähintään puolta suurempia kuin meillä ja hinnaltaan kolmanneksen Suomen hinnoista. Puhumattakaan siitä, että kevätesikot myytiin kauniissa koreissa ja säilyivät jo ulkona samalla, kun krookukset pukkasivat pihoissa. 




Lähikukkakaupan koirat tulivat tutuiksi. Erityisesti tuo Chief (beige) oli ihastunut meihin. 


En mitenkään malttanut odotella kukkien ostamisen kanssa kotiinlähdön hetkeä, vaan ensimmäiset tulppaanit oli pakko saada heti hotellihuoneeseen. Siellä ne coolerissa minua ilahduttivat joka päivä. 




Toinen vastustamaton paikka oli Riviéra Maison, jossa oli kaiken lisäksi juuri suuri ale. 
RV on hollantilainen brändi. Harmi, että emme olleet liikkeellä pakettiautolla. 


Päivään kun vielä lisättiin herkullinen sushilounas oli päivän teema aika hyvin kuvailtuna tuossa Riviéra Maisonin kassin kyljessä. 


Yhtenä päivänä lähdimme tutustumaan Haarlemiin. Se on kaupunki Alankomaiden länsiosassa. Siellä asuu reilu 150.000 asukasta ja se on Alankomaiden 9. suurin kaupunki. 
Kaupunki oli varsin viehättävä paikka. Se oli täynnä pieniä kujia, kauppoja ja kuppiloita. 











Haarlem oli näkemisenarvoinen paikka ja tämän päivän teemaksi olisi sopinut Dalai
Laman: 

"Once a year go someplace you've never been before." 

On todella piristävää käydä täysin uudessa paikassa.  Sen ei tarvitse olla kuin uusi ruokakauppa, jossa et ole milloinkaan käynyt aiemmin tai uusi ajoreitti tuttuun paikkaan. 

Hyvää loppuviikkoa! 


4 kommenttia:

  1. Voi miten upeita kuvia! Ihania yksityiskohtia. Ja nuo kukata, harmi, että maksavat meillä niin paljon. Tulisi ostettua useammin, jos olisivat hieman edullisimpia.

    VastaaPoista
  2. AIvan totta, kukkien hintoja pitäisi mielestäni Suomessa laskea, sillä sehän lisäisi ihmisten hyvinvointia ja terveyttä ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihania, värikylläisiä kuvia! Varsinkin nuo kaikki kauniit kukkakuvat saavat huokailemaan ihastuksesta. Aika symppiksen näköisiä tyyppejä nuo kukkakaupan ruttunaamat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä tuli kukkakaupassa huokailtua tovi, jos toinenkin. Ruttunaamat olivat tosi symppiksiä.

      Poista