Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vasten auringon siltaa

Lähiaikoina kohdalleni on osunut aika paljon vastoinkäymisiä. Viimeisin muutaman päivän vaivannut hirvittävä hammassärky. Tänään olen oikein pinnistellyt löytääkseni kaiken tämän kurjan joukosta joitakin iloin aiheita. Sellaista se elämä toisinaan on. Ehkäpä vastoinkäymisten tarkoitus on herätellä meitä näkemään ja arvostamaan kaikkea sitä hyvää mitä meillä on. 

Olen niin onnellinen, kun saimme lunta ja pakkasta. Erityisen onnellinen olen siitä, että aurinkokin on liittynyt joukkoomme. Päivä pitenee aivan silmissä. Siis rakastan lunta, aurinkoa ja merta. Mahtavaa, että ulkoilualueemme laajenee taas merelle ja saamme nauttia kauniista raikkaista talvipäivistä.   

















Rakkautta ja räiskäleitä.

Iltakävelylläni alkoi päässäni soimaan tuo vanha vasten auringon siltaa biisi. Tänään tuntui, että sanat piti sovittaa uudelleen. Silmät tyhjyydeltä suljen kuulosti jotenkin liian epämääräiseltä. Silmät kurjuudelta suljen oli jotenkin tunnetilaani sopivampi ja  konkreettisempaa. Ihana tuo rauhallisuus mikä tuolla ulkona vallitsi. Ainoa ääni jonka kuulin oli tikan koputtava ääni puussa. 

Kotiin palattuani päätin ilahduttaa flunssassa kotona lepäilevää nuorinta tytärtäni paistamalla lättyjä. Poikani ilahtui myös. Hän kommentoi: "Äiti mistä sä tiesit, että mun teki juuri tänään mieli lättyjä?". Äidit tietää kaiken. Vanhin tyttäreni on purjehduleirillä ja 
-kisoissa Espanjassa. Tekstiviestit kertovat, että perille on päästy, lämmintä on ja tuulta riittää ja espanjalainen ruoka maistuu. 

"Sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon. Jäisit siihen ystäväin, jäisit siihen ystäväin
On hyvä näin." 

Kaunista keskiviikkoa! 

16 kommenttia:

  1. Herkkä postaus, ja kuvissa on ihan käsittämätöntä kauneutta. Tsemppiä sinne oikein kovasti, ja onneksi on jo viikko puolessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Älä muuta sano, onneksi tämäkin viikko kääntyy jo loppua kohden.

      Poista
  2. Elämällä on taipumus joskus hieman koetella meitä, ja siihen voi olla parasta lähteä ulos kävelemään ja paistaa räiskäleitä, kun tulee kotiin:) Ihania kuvia... voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Ulkoilu ja räiskäleet ovat aina hyvä vaihtoehto!

      Poista
  3. Ihana postaus ja mitä ihania kuvia! Kauniita värejä, potkukelkat ja lätyt vetivät kyllä veden kielelle täälläkin =D. Näin se menee, että välillä vastoinkäymiset tuntuvat kasautuvat. Voimia sinulle, sieltä se tulee helpompi päivä jälleen jossain vaiheessa. Omaat upean voiman, kun osaat itse hakea iloa vastoinkäymisten keskellä, sitä eivät kaikki osaa, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aurinko paistaa taas risukasaankin. Eikä tässä ikävässä asioissa kieriskely auta, joten se siitä ja eteenpäin. Kiitos viestistäsi.

      Poista
  4. Nostan hattua tuolle positiivisuudelle, joskus on tosiaan vaikea löytää positiivisia puolia ja ajatella valoisasti. Hammassärky on tosi inhottavaa, ihana tunne sen jälkeen, kun pääsee kivusta eroon. Tsemppiä sinne ja ainahan ei ole pakko ajatella positiivisesti, joskus kunnon synkistely voi tehdä hyvää :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta, että joskus tekee ihan hyvää rypeä oikein synkissä asioissa ja sitten nousta sieltä entistä vahvempana ja positiivisempana. Migreenipotilaana minulle on enemmän kuin tuttua tuo säryn jälkeinen onnellisuuden tunne.

      Poista
  5. Ihana postaus ja miten kauniita kuvia taas kerran! Näinhän se menee, välillä ikäviä asioita tuntuu tulevan joka tuutista. Voimia sinne vastoinkäymisten kohtaamiseen ja kyllä sinä ne tuolla positiivisella asenteella selätät! Oikeassa olet siinäkin, että äideillä on erityinen taito tietää kaikenlaisia asioita ;) Valoisampaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ikävillä asioilla on ikävä kyllä tapana kasautua, ilman, että kysellään, että olisiko nyt sopiva hetki. Anopillani on aina tapana sanoa, että ei kahta ilman kolmatta. Näin se tuntuu usein menevän.

      Poista
  6. Upeita tunnelmia olet saanut ikuistettua. Yhdessä kuvista on kovin tutun näköinen laiturikin ; ) Kovasti paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppitoivotuksista! Mistä laituri sinulle on tuttu?

      Poista
  7. Heipsan Hei NJ

    Ajattelin piristää päivääsi, ja laitoin sinulle pienen haasteen tuonne blogiini:

    http://kotikaupunginlaidalla.blogspot.fi/2014/01/bloggauspaikka.html

    Toivottavasti otat sen ilolla vastaan:)

    Terkuin, Frida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai otin sen illolla vastaan! Tiedätkö mitä, eilen aloittaessani valokuvaamisen innostuin ja sehän piristi kummasti.

      Poista
  8. Hei, ihania kuvia, niin kauniit maisemat. Kaikkea hyvää sinne ja asioilla on tapana järjestyä... Kiitos vielä tunnustuksestasi!!
    XX

    VastaaPoista