Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

perjantai 24. tammikuuta 2014

Bloggauspaikkani

Sain ihanalta Fridalta http://kotikaupunginlaidalla.blogspot.fi/2014/01/bloggauspaikka.html bloggauspaikka haasteen. Tartuin siihen innolla. Tässä siis bloggauspaikkani. Aiemmin istuin pöydän ääressä ja bloggasin. Viimeksi käydessäni fysioterapeutilla hän neuvoi, että olisi parempi nojailla taaksepäin esim. sohvaan, kuin nojailla käsiinsä eteenpäin pöytään. Olen noudattanut hänen ohjettaan ja yläselän jumitus on vähentynyt. Aloitin bloggauspaikkani postauksen tekemisen eilen, mutta eilisen ajanpuutteen vuoksi jatkoin sitä tänään. Näette siis kuvia bloggauspaikastani aamulla lasten ollessa koulussa (yleinen bloggausaikani) ja illalla lasten puuhatessa kavereidensa kanssa tai nukkuessa (toinen mahdollinen bloggaushetkeni).  














Laitan aina ensitöikseni aamulla kynttilöitä palamaan ja keitän maitokahvin. Monesti laitan myös takkaan tulen, jopa aamulla. Istuessani bloggauspaikassani tuli lämmittää ihanasti niskaa ja selkää. Samalla voin ihastella kaunista talvimaisemaa ulkona. Villasukat ovat olennainen osa bloggauspaikkaani. Ne ovat kyllä minulla aina jalassa, kun olen kotona. 
Bloggauskaveriksi ilmaantuu usein kehräävä karvainen ystäväni. 





Nyt olin liian väsynyt päättämään kenelle antaisin haasteen eteenpäin. Haluaisin nähdä teidän kaikkien bloggauspaikat. Napatkaa siis haaste itsellenne! 

Kaunista viikonloppua! 


4 kommenttia:

  1. Ihana bloggauspaikka sinulla... jos minä bloggailisin sohvalla, takkatulen ääressä, niin varmaan nukahtelisin koko ajan. Kyllä tuossa kelpaa:) Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai siihen välillä nukahtaakin, jos on aikaa. Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Kodikasta,kodikasta...kyllä tuossa tunnelmassa kelpaa bloggailla tovin, jos toisenkin.
    Mietin juuri tänään, kun Münchenissä ripotteli vähän lunta, että kumpaa kaipaan enemmän, takkaa vai saunaa. Mielummin ottaisin molemmat. Kynttilöitä sentään on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Tuli luo kyllä erityisesti talvella lämpöä ja kodikkuutta.

      Poista