Oman elämänsä ankeuttajat

Liekö syksy joka saa meidät suomalaiset entistä synkemmiksi. Surullisia ilmeitä näkee kaikkialla, hymyn häivääkin on vaikea erottaa kasvoilta. Tervehdys on matala murahdus, jos sitäkään. Valitus alkaa jo aamusta, kurjuutta tuntuu riittävän. Näyttää siltä, että suurimmalla osalla ihmisistä elämä on yksi suuri murheellinen näytelmä. Eikö siinä ole todellakaan mitään hyvää? Voisiko siitä yrittää edes kaivaa esille jonkun hyvän asian, valon pilkahduksen? Voiko kyse olla kuitenkin omasta asenteesta? Mitä tapahtuisi jos kadulla hymyilisi ohikulkijalle tai peräti nyökkäisi? Uskallatko ottaa haasteen vastaan ja kokeilla? Entä jos hississä seinien tuijottelun sijaan katsoisimme toisiamme silmiin ja vaihtaisimme muutaman sanan. Mitä tapahtuisi? Kokeile! 

Eräs työkaverini viettää pitkiä aikoja perheensä kanssa Floridassa. Tapaat hymyileviä kasvoja. Siellä ihmisillä on tapana jutella toisilleen esim. kaupan kassajonossa. Hänen pikkutyttönsä oli tehnyt saman Suomessa kassajonossa. He olivat molemmat saaneet kummeksuvia katseita osakseen. Miten selittää pienelle iloiselle lapselle, että tässä murheellisten ihmisten maassa ei ole tapana harrastaa small talkia eikä juuri muutakaan. Täällä ollaan möllötetään omissa oloissa. Ihmisiä ei saa häiritä. Suljetaan verhot ja mieli.  

Toinen ystäväni kertoi hiljattain miten heidän asuessaan Sveitsissä ihmiset kutsuivat toisiaan usein kahville kotiinsa. Tarjottiin kuppi kahvia ja pöytään nostettiin kulhollinen suklaata. Suomessa leivotaan itse karjalanpiirakoita ja kakkuja sen seitsemän sorttia, kutsutaan vieraita ja emännällä on silmänaluset mustana väsymyksestä -tai jätetään yksinkertaisesti sosiaalinen kanssakäyminen sikseen, päästään helpommalla.

Ystäväni kertoi myös tarinoita Ruotsista yrittäjän silmin katseltuna. Siellä yrittäjät tapaavat toisiaan ja jakavat hyvin avoimesti kokemuksiaan. Tästä seurasi heille kaikille hyötyä. He saivat toisiltaan arvokasta tietoa ja kontakteja ja kaikki pärjäsivät paremmin. Suomessa yrittäjä ei puhu kenellekään mitään, ettei kukaan varasta hänen ideaansa. Menestys onkin sitten toinen asia.  

Olisiko meidänkin aika astua metsästä askel urbaanimpaan suuntaan ja avata suumme ja kotimme ovet? Etsiä iloa arjesta ja pienistä kohtaamisista, nähdä hyvää ympärillämme! 

Voisimmeko näyttää onnellisuutemme vai asuuko meissä vieläkin se vanha sanonta:

 " Kel onni on se onnen kätkeköön!". Mistä lie tuokin sanonta saanut alkunsa. Onko se peräti meidän luterilainen uskontomme joka ohjaa meitä synkkämielisyyteen?

      Iloa viikkoosi!  

Lisää tunteja ja tiistain ajatuksia

Aamiainen kotona (älä unohda d-vitamiinia). 

Autossa (miksi ihmiset eivät muista turvavälejä?). 

Töissä (kannustuksella pääsee helpommin haluttuun lopputulokseen, kuin kritiikillä). Lounas Tukholmassa (pienillä ystävällisillä sanoilla on suuri merkitys / joskus harvoin  johonkin vaatteeseen rakastuu ensisilmäyksellä). 

Töissä (opetus itselleni: älä koskaan arvostele ihmisiä, ellet tunne heidän taustojaan). Autossa. (vältä kehä ykköstä ruuhka-aikaan). 

Nopea välipala kotona (tyttären novellin lukeminen ja sen ideointia). 

Autossa (pitäisi aina olla vesipullo ja käsirasva mukana). 

Vanhempainillassa (miten tavallisessa työssäkäyvien onkin niin vaikea ymmärtää näitä vuorotyöläisten haasteita ja miten hyvältä aina tuntuu saada hyvää palautetta lapsistaan). 

Autossa (miten ihmiset voivat priorisoida elämässään asioita niin eri tavalla?)

Tien varressa (hyvä yritys pelastaa karannut koira, Espoossa on paljon eläinrakkaita ihmisiä).

Päivällinen (haaleaa ruokaa jääkaapista muiden jo syötyä, päänsärky).

Iltahalit lapsille (tapa josta en luovu).

Iltateet sängyssä ja Madmenin uusimman kauden jakso mieheni kanssa (sarjassa on upea ajankuvaus). 

Naapurin siniset jouluvalot (oi miksi? Inhokkini numero 1, just saying). 

Tänään vietän vuorotyöläisen "viikonloppua" seuraavat 21 tuntia. 

Tarvitaan lisää tunteja pikaisesti! 

Riittääkö teillä tunnit kaikkeen mitä haluaisitte tehdä? 

Senaatintori Engelistä Aaltoon ja ystävyydestä

Tyttäreni luokka kerää rahaa vaihtomatkaansa varten. Yksi rahankeräystapa on järjestää kulttuurikävelyjä keskustassa. Erityisen hieno niitä on järjestää, kun yhden oppilaan isä pitää opastettuja kävelyjä työnsä puolesta. Osallistuimme tänään ystäviemme kanssa tähän ensimmäiseen kävelyyn. Vanhasta kotikaupungista löytyi aivan uusia tiloja. Tämä oli hyvin antoisa kävely. 

Oli kiva tapa aloittaa lauantai kuuntelemalla hyvin selostettua kierrosta ja piipahtaa sen jälkeen ystäviemme kanssa kahvilla. Harmi, että en pääse kahdelle seuraavalle kierrokselle. Erityisesti Katajanokan kierrosta kehuivat he, jotka olivat olleet siellä aiemmin. 

Suosittelen niitä siis lämpimästi! 

Voi ystävät rakkaat mitä tämä elämä olisikaan ilman teitä! Tänään tapaamani ystävä on ollut minulle läheinen ihminen jo reilut kolmekymmentä vuotta (vaikka itse olen siis hädintuskin sen ikäinen ;-)  ja hänen miehensäkin jo parisenkymmentä vuotta. 

Voisiko tätä siis tämän paremmin kiteyttää? 

Kiitollisena kotisohvalta, 

NJ

Talomme tarina

Talomme tarina alkoi vuonna 1939 kun suvisaaristolainen puutarhuri ja hänen sisäkkö vaimonsa rakensivat itselleen talon. Talo rakennettiin Svinön saareen lähelle kartanoa, jossa he olivat töissä. Taloa laajennettiin myöhemmin. Talon alkuperäinen nimi on Villa Solhem. Vaikka nimi suomenruotsalaisten ystäviemme mielestä kuulostaa päiväkodilta on se minusta hyvin sympaattinen nimi tälle aurinkoisella mäellä sijaitsevalle talolle. 

Saarelle oli rakennettu silta vuonna 1936 ja hetki aiemmin sähkö- ja puhelinjohdot. Oltiin päästy kehityksessä hyvinkin pitkälle, sillä veroja ei enää maksettu hylkeenrasvassa eikä tonttivuokria suolasilakoissa, kuten aiemmin. Tilojen luotsausvelvollisuus ja reimareiden ylläpitovelvollisuuskin olivat jo päättyneet.

Nykyään Suvisaaristossa asuu meidän lisäksemme noin 495 asukasta ympärivuotisesti.  

Tämä saaristolaistila pysyi saman suvun hallinnassa viime kesään asti, jolloin siitä tuli perheemme koti. Olen toivottanut ko. suvun nuoret tervetulleiksi käymään meillä, mikäli ikävä iskee. 

Kuten oikeasti vanhalla tilalla kuuluu olla on  tontillamme kunnon vanhanajan maakellari, piharakennus (aikoinaan sauna) ja toimiva kaivo ja luonnollisesti kissalla puuhaa. Pihassa kasvaa sireenit, vanhat käppyrät omenapuut, lähes satavuotta vanha tammi, kuusia, mäntyjä ja puolukoita sekä mustikoita. Ensi kesänä ehostan perennapenkkiä ja luon mansikkamaan uudelleen.   

Tämä ote on eräästä kirjasta, mutta pätee mielestäni hyvin myös vanhoihin taloihin. 

Edellinen talomme oli hyvin moderni ja pelkistetty. On ollut hauskaa tutustua tähän vanhaan taloon. Oppia, että missä kohtaa lattia narisee, mitä ikkunaa ei kannata avata, mihin seinään myrsky koputtaa, missä päin pihaa peurat yleensä liikkuvat ja mitä puuta tikka hakkaa. 

Teimme muuttaessamme tänne jonkin verran remonttia, mutta nyt seuraamme rauhassa muuttaako talo meitä vai me taloa. Muutummeko talon myötä boheemiksi? 

Varmaa on se, että omat arvomme ovat muuttuneet pehmeämmiksi siitä, kun rakensimme kivitalomme vuonna 2007. Kuuntelemme mitä talo tahtoo olla. 

Hyvää viikonloppua koteihinne!  

Ensilumi

Tänään saimme ensilumen täällä etelässä. Minä hihkuin onnesta, kun näin piharakennuksen katolla lunta ja sain välittömästi valtavasti lisää energiaa. Lumella on sellainen vaikutus minuun! Pidän siitä rauhaisan kauniista tunnelmasta kun kaikki ruma ja pimeä verhoutuu valkeaan. Mieleni valtaa alppitunnelma ja siellä vietetyt talvet. Samalla kaikkien jouluvalojen ja joulukoristelaatikon esiin kaivaminen on sallittua. 

Olin sopinut erään ystävättäreni kanssa tapaamisen Oitbackan Country White -liikkeeseen. 

Muutama ihana joulukoriste ja yksi tuoksuva kynttilä tarttuivat matkaan mukaan ja juttelimme ystävättäreni kanssa kahvikupposen ääressä. Tämän ystäväni kanssa saamme nauraa aina vedet silmissä -yleensä itsellemme. Taisimme muuten päätyi hänen kanssaan jälleen samoihin koristeisiin. Miten voikin olla niin samanlainen maku? 

http://www.countrywhite.fi/Etusivu

Kotimatkalla poikkesimme vielä Kauklahden Home Bazaar -liikkeeseen. 

Löysin sieltä tuliaiseksi miehelleni kauniin uuden viinikarahvin rikkoutuneen tilalle. 

http://www.homebazaar.fi/

Iltapäivällä innostuin poikkeamaan Päivin ihanassa uudessa liikkeessä. Kuvia en edes yrittänyt ottaa sieltä, sillä hänellä on oma blogi täynnä upeita kuvia liikkeestä ja hieman muualtakin. 

http://mondaytosundayhome.blogspot.fi/

Kahden näin puheliaan naisen kohtaaminen ei mennyt aivan hetkessä, kun juttua tuntui piisaavan. Ihana juttutuokio ja kotona muutama kaunis esine lisää! 

Illan kruunasi tennisvalmennustuntini, jossa tällä kertaa sain jopa valmentajan kehuja lentolyönnistäni. Tämä on maininnan arvoinen asia, sillä normaalisti kehuja ei juuri heru, vaan korjattavaa ja harjoiteltavaa riittää. Toisinaan hän jopa ihmettelee, että mikä laji on kyseessä. Tunnilta palattuani oli mieheni tehnyt ruuan valmiiksi ja saimme istua pöydän ääressä koko perheen voimin. 

Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut vapaapäivä! 

Hyvää torstai iltaa sinne myös! 

Tapahtui viikolla

Aloitin viikon neljän aamun aamuvuorolla. Tekee aika tiukkaa herätä neljänä aamuna peräkkäin klo 3.45. -4.30. välissä. Istuin aamukahvilla kuutamon valossa ja seurasin ohikulkevia kettuja. Kissa heräili kanssani ja lähti ulos hiirijahtiin. 

Auringon nousuja tuli seurattua työpaikkani ikkunasta. Iltaisin kuljin zombiena kotona, sillä tällaiselle luontaiselle iltavirkulle aikaiset aamut ovat kauhistus! 

Yhtenä iltana eräs rakas ystävämme (mies) toi meille kokonaisen muovipussillisen suppilovahveroita. Niitä oli kuulemma ollut kiva kerätä, mutta hän ei itse osaa niistä valmistaa mitään. 

Pakastin osan, mieheni teki pekonisienipastaa ja minä valmistin suppilovahveropikkelsiä (ohje löytyy netistä / Teija Sopasen). Pikkelsi oli todella hyvää! Sopii hyvin tapaspöytään, lihan lisukkeeksi ja jopa ruisleivän päälle. Se olisi oiva joululahjakin! 

Eräänä iltana mieheni sai valita tekeekö hän mielummin ruokaa kotona vai lähteekö harrastuskuskiksi. Hän halusi tehdä ruokaa. Tähän on siis tultu. Vein nuorimman tyttäreni hänen harrastukseensa Kiloon. Kummallisten sattumien summana tutustuin siellä yhteen naapuriperheemme rouvaan. Hänen tyttärensä on omani kanssa samassa ryhmässä. Viikonloppuna tämä kiva pikkutyttö olikin meillä jo ensimmäisen kerran kylässä. Huvittavaa mennä Kiloon asti tutustumaan naapureihin. 

Eräänä toisena iltana sain houkuteltua mieheni valokuvataiteen museoon kanssani treffeille. Siellä oli mielestäni varsin mielenkiintoinen näyttely! Puhumattakaan 

seurastani ;-) 

Kun olin neljänä päivänä peräkkäin herännyt säälimättömän aikaisin, hoitanut omat työni ja huolehtinut arvovieraista töissä, järjestänyt lisäksi työtovereilleni koulutusta ja hyvästellyt monet rakkaat työkaverit olin todella akkujen latauksen tarpeessa. Sain mieheni mukaani pitkälle metsälenkille lasten ollessa koulussa. Arjen luksusta! 

  

Viikonloppuna testailin vanhoja reseptejäni ajatellen joulua. Meille kun on tulossa jouluna tärkeitä vieraita! Toivotaan, että lumitilaukseni on mennyt perille ja saamme valkean joulun! 

Olen katsellut pihassamme kuusia hieman "sillä silmällä". Luulenpa, että joulukuusi löytyy tänä vuonna omasta pihasta. 

Iltalenkilläni eilen näin vielä melojia vesillä. Kyllä tämä marraskuu tästä sujuu! Kivaa sunnuntaita! Minä lähden käymään Kööpenhaminassa.

November sun

Marraskuun ensimmäinen päivä ja aurinko paistaa. Tästä syksystä voi siis selvitä! Olen ollut ilonen huomatessani, että tämä syksy ei ole tuntunut ainakaan toistaiseksi niin pitkältä ja pimeältä kuin aiemmin. Johtuukohan se siitä, että nykyään meillä on katuvalot vai siitä, että on ollut mielenkiintoista seurata vuodenajan vaihtumista täällä uudessa kodissa? Olen ulkoillut paljon ja syönyt d-vitamiinia. Sekin tuntuu auttavan. 

Illan pimetessä sytytän kaikki mahdolliset kynttilät ja olen nauttinut kiireettömästä ruuan laitosta ja olemme istuneet perheen kanssa ruokapöydän ääressä. Eilisen pyhäinpäivän aattona istuimme raclette grillin ympärillä. Tuli kyllä alpeille ikävä. Tänään saimme pöytään myös poikani ystävän ja nautimme ajan kanssa valmistettua paellaa ja luonnollisesti punaviiniä. 

Meidän perheessä myös glögikausi ja joulutorttuvaihe on alkanut. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta syksy maistuisi paremmalle. 

Tänään innostuin hankkimaan myös uuden kukkaruukun, jota suunnittelin pikkujoulukuuselle. Nyt siihen kuitenkin päätyi pihasta kuivahtaneita oksia. Sillä reissulla tapasinkin ihanan Fridan http://kotikaupunginlaidalla.blogspot.fi/ blogista. Olipa kiva halata aivan livenä! 

Tunnelmallista marraskuuta!