Olen nautiskellut nyt neljän päivän vapaastani. Lomamatkamme jälkeen menin suoraan uuden lentoyhtiön kurssille, joka kesti 11 päivää putkeen. Hain virkavapaata nykyisestä työstäni ainakin kevääseen asti. Olen ahertanut reilut kolme viikkoa kurssia ja töitä muutamalla yhden päivän vapaalla. Olen opiskellut kaksi uutta konetyyppiä, sammuttanut tulipaloja, savusukeltanut, laskenut koneen liukumäkiä ja tehnyt iltaisin erilaisia turvallisuuteen / vaarallisiin aineisiin liittyviä nettikursseja. Tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Opetellut useita uusia tietokonejärjestelmiä. Mieheni on ollut työmatkalla näistä viikoista kaksi, joten pahemmin ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Blogin pariinkaan ei liioin ole aikaa jäänyt.
Uusi työpaikkani:
Eilen kun olin saanut lapset kouluun ja pesukoneen korjaajan ovesta pihalle valmistin itselleni aamiaisen. Nautin sen kiireettömästi ja yritin samalla päästä käsiksi joulun tunnelmaan lukemalla uutta sisustuslehteäni. Paras joulutunnelman luoja olisi kyllä lumi.
Uudessa työssäni minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa sopimus, jossa tehdään viikko töitä (7pv. ) ja ollaan sitten viikko vapaalla jne. Tartuin tähän tilaisuuteen. Uskon, että ihmisen onnelllisuuden ja hyvinvoinnin kannalta juuri tuon työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat ollennaisessa roolissa. Mitä se tasapaino nyt sitten itse kullekin tarkoittaa. Tämä rytmi alkaa nyt joulukuun alusta. Mielenkiinnolla odotan.
Onnellisuutta ja omaa hyvinvointiani olen pyrkinyt lisäämään myös nukkumalla riittävästi. Nautin omista pienistä hetkistäni, ovatpa ne sitten harrastuksiini tai muihin itselleni tärkeisiin hetkiin liittyviä. Pidän itseäni hyvänä. Ulkoilen. Pyrin syömään terveellisesti ja säännöllisesti. Lähiaikoina olen panostanut myös normaalia enemmän ystävien tapaamiseen. Tänään illalla on vuorossa päivällinen kaupungissa erään rakkaan ystäväpariskuntamme kanssa. Keskityn asioihin, jotka ovat hyvin ja tuottavat minulle ja muulle perheelleni hyvää mieltä.
"Make time to enjoy the simple things in life. Smile often. Be grateful. Believe in magic."
Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!
Onnea uusiin haasteisiin. Sinulla on ollut todella mielenkiintoinen ja voisinko sanoa toiminnan täyteinen viikko =D. Kauniita tunnelmallisia kuvia. Ja niin se on, että jokaisen meistä tulisi pitää huolta enemmän itsestämme. Ihanaa ensimmäistä adventtia <3!
VastaaPoistaKiitos onnitteluista ja hyvää tulevaa kolmatta adventtia!
PoistaOnnittelut uudesta työpaikasta ja elämänmuutoksesta! Olen aivan samaa mieltä, että työn ja vapaa-ajan (molemmat vielä laajasti määriteltyinä) pitää olla tasapainossa. Tuo viikko töitä ja viikko vapaata kuulostaa jännittävälle ja se tarjoaa varmasti taas uusia mahdollisuuksia. Toivottavasti saat ratsastustunnit silti järjesteltyä jatkossakin.
VastaaPoistaOlipa tässä kauniit aamiaiskuvat :) ja tuo viimeinen mietelmä osui kyllä ytimeen.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos onnitteluista ja hyvää viikonloppua ja kolmatta adventtia! Ratsastustunnit tuntuisi järjestyvän lähes aina :-) Ihana, että sinä heti huomasit tämän asian, mikä minullakin oli päällimmäisenä mielessä, hih.
Poista