Hippie or not

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan muistuttamaan hippiä. Nyt puhun siis hippiliikkeestä siinä mielessä, että arvostan suuresti ihmisiä, joilla on rohkeutta kapinoida keskiluokkaisuutta ja konservatiivisia arvoja vastaan, mikäli sydän johdattelee jonnekin muualle. Arvostan nuoria, jotka uskaltavat hypätä oravanpyörästä ja elävät pelkistettyä elämää, ilman jatkuvaa materian tavoittelua. Tavoitellaan mielummin onnea keskittymällä läheisiin ihmisiin ja luontoon. Seurataan intohimoa, intuitiota miksi sitä nyt kukakin haluaa kutsua. Tämähän ei poista sitä asiaa, että itseään voi jatkuvasti kehittää niin henkisesti kuin tiedollisesti. Ei kuitenkaan pyritä täyttämään elämää työllä vaan tyydytään materiaalisissa asioissa vähempään, jotta saadaan henkisellä puolella enemmän. Pysähdytään nauttimaan hetkestä -elämästä! 

Totuushan on se, että materiaa emme hautaan saa kanssamme. Toivoisin, että voisin päivieni täällä päättyessä hymyillä ja olla ylpeä siitä, että käytin aikani täällä maan päällä siten, että saatoin olla onnellinen. Olisin onnistunut kasvattamaan lapset. jotka olisivat onnellisia ja kunnioittaisivat elämää sen kaikissa muodoissa, nauttisivat luonnosta. Olisin luonut ympärilleni onnellisia ja iloisia ihmisiä. 

Matkallamme meillä oli ilo ja kunnia tutustua kahteen nykynomadiin. Toinen oli meidän italialainen surffiopettajamme Manuel. Hänellä oli ollut hyvä työ Italiassa, paljon töitä ja hyvät tulot. Hän oli kyllästynyt oravanpyörä elämäänsä. Hän kertoi kärsineensä siitä, että hänellä ei ollut aikaa tavata ystäviään ja tehdä asioita, joista hän piti. Hän oli muuttanut Fuerteventuralle viisi vuotta sitten. Hän oli alkanut surffaamaan, sillä se oli ilmaista. Näin viisi vuotta myöhemmin hän huokui onnea, elämäniloa ja positiivisuutta. Hän nauroi ja sai meidät nauramaan. Hän nautti ilmiselvästi surffiopen työstään. Iltaisin hän katseli vaimonsa kanssa tähtiä ja kuunteli meren pauhua. Elämä tällä karulla saarella on aika yksinkertaista. 

Manuelin taidonnäyte: (kuvat lainattu surffikoulu Home Crownin fb -sivuilta).

Toinen matkamme aikana tapaamamme mies oli alunperin saksalainen. Hän oli ottanut huolehtiakseen ihmisten hylkäämiä kissoja. Hänen huolehdittavanaan oli lähes kolmekymmentä kissaa. Nykyisellään nämä villikissat asuivat hänen ruokinta-asemansa ja "kissahotellinsa" ympäristössä. Kaikki kissat olivat kastroituja, näin määrä saatiin pysymään hallinnassa. Uskon, että tällainen hyväntekeväisyys työ voi olla henkisesti hyvin palkitsevaa, vaikka sillä ei rikastumaan sanan varsinaisessa merkityksessä pääse. 

Tästä kissa-asemasta en kehdannut ottaa kuvia. Tuntui, että ko. mies ei halunnut olla mikään turistinähtävyys. 

Matkoilla jään / jäämme aina miettimään elämmekö sellaista elämää, jota pohjimmiltamme haluamme? Tarjoammeko lapsillemme sellaisen elämän, kun he tahtoisivat? Miten monia valintoja ihminen elämänsä aikana tekeekään -ovatko ne oikeita? 

All you need is love!