Matkakrapula ja miten siitä selvitään vai selvitäänkö?

Kärsin monesti matkalta palattuani jonkinlaista matkakrapulaa. Se ilmenee masennuksen kaltaisena tylsämielisyyden tilana. Mikään ei oikein tunnu miltään, arki maistuu puulta. Matkakrapulan voimakkuus vaihtelee, tänä vuonna se oli taas äärimmäisen voimakas. Tottakai oli kiva tulla kotiin ja nähdä kissapoika, mutta jollakin tavalla kyseenalaistan matkan jälkeen elinympäristöni. Tilannetta ei luonnollisesti helpota aurinkoisesta kauniista paikasta tänne ankeaan harmauteen saapuminen. Seuraavat kuvat on peräkkäisiltä päiviltä ja selventävät varmasti mielentilaani. Herää ajatus, että kenen idea täällä on asua? 

Kuvien ottamisen välissä n. 2000km ja 24h. 

Tilanteen vakavuutta kuvaa kai se, että olin tällä kertaa jopa kateellinen matkalaukulleni, joka sai viettää aikaansa Genevessä, minun jo ollessa kotona. Laukku saapui neljä vuorokautta minun jälkeeni. Hyvin epäreilua! 

Miten tästä apatiasta olen sitten pyrkinyt selviämään? Olen käynyt lenkillä (tosin sielläkin ihmettelin ihmisten ojaantuijottelua sen sijaan, että olisivat suunnanneet katseensa ohikulkevaan ihmiseen ja hymyilleet). Olen leiponut suklaamuffinseja lohturuuaksi. 

Olen puhunut maratonipuheluja ystävieni kanssa ja tavannut muutamaa, vain saadakseni pitkiä halauksia ja lohduttavia sanoja. Olen käynyt töissä. 

Olen ostanut tuoreita kukkia ja sytytellyt kynttilöitä. Olen kävellyt tuntikausia Helsingin keskustassa vain saadakseni virikkeitä. Olen poikennut taidenäyttelyyn. 

Olen hankkinut japanilaisen teepannun, olen hauduttanut siinä iltaisin teetä ja paennut Downton Abbey maisemiin.  Olen kuvitellut miten järjestäisin ystävilleni kello viiden teehetkiä. 

Olen lisännyt makusiirappia kahviini ja juonut kahvia litroittain. Olen selannut iltaisin työpaikkoja ja asuntoja Ranskassa, Sveitsissä ja Espanjassa. 

Olen tehnyt smoothie juomia, syönyt d-vitamiineja ja hedelmiä. Tuijotellut ulos harmauteen, yrittänyt nähdä ilmassa kevättä. 

Olen halaillut kissaa. Olen nauttinut perheeni seurasta. Olemme iloinneet siitä, että olemme yhdessä ja terveitä.  

Olen poikennut kahvilaan lounaalle, lukenut "hyvän elämän anatomia" - kirjaa. 

"Tunteemme ovat kuin tienviittoja. Ne kertovat meille, olemmeko kulkemassa toivomiamme asioita kohti -vai niistä poispäin." 

"Tulevaisuutemme pohjautuu valintoihin, joita teemme nyt."

"Parasta mitä voimme muistuttaa itsellemme ikävältä tuntuvassa tilanteessa: kaikki on hyvin, kaikki järjestyy parhaalla tavalla ja tästä tilanteesta seuraa jotain hyvää. MIkä on ihan yhtä totta kuin se, että kaikki on päin helvettiä."  

Nämä siis muutamia lainauksia ko. kirjasta. 

Me viihdymme paikoissa ja sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuovat meistä esiin puolia, joista pidämme. 

Toivotaan aurinkoisia kevätpäiviä ja pikaisesti! 

Eiköhän tämä taas tästä.