Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tästä se elämä koostuu

Törmäsin netissä seuraavaan tekstiin: 


Pysähdyin miettimään. Monesti, liian usein, sitä suorittaa päiviään tai kahlaa niitä läpi sen enempää miettimättä ja haaveilee seuraavasta vapaasta tai matkasta. 

Eihän se niin saisi olla, sillä tässä ja nyt on elämäsi! Huomisesta ei kukaan meistä tiedä. 

Olen pitänyt moneen otteeseen kiitollisuuspäiväkirjaa mielessäni. Mietin iltaisin ennen nukkumaanmenoa, mitkä olivat kolme kivaa asiaa, jotka kohdalleni osuivat tänään. Mistä asioista olen kiitollinen. 
Tämä tapa auttaa ainakin minua huomaamaan, että arki on aika ihanaa! Mieleeni saattaa tulla enemmänkin kuin kolme asiaa, kunhan ajatukselle antaa hetken. 


Eilen illalla pysähdyin jälleen miettimään päivääni. Päivääni sisältyi työpäivän keskellä mielenkiintoinen kahvihetki Tukholmassa ihanan työkaverini kanssa. Pysähdyimme miettimään mitkä asiat meitä työssämme kiehtovat, vertailimme taas kulttuurieroja ja sitä onko esim. etelä-euroopassa naisen asema parempi vai huonompi kuin pohjolassa. Pohdimme lasten kasvatusta ja matkailun merkitystä lasten kasvatuksessa. Tulipa siinä sivussa mietittyä sekin, että millainen mies on seksikäs. 


Kotiin palattuani ihastelin upeaa säätä ja avautuvia pioneja. Leikin kissa kanssa jälleen "hide and seek"-leikkiä, joka menee niin, että minä etsin ja huutelen epätoivoisesti kissaani ja luovuttuani toivosta hän seisoo vieressäni. Minulla ei ole mitään aavistusta siitä, että miten hän tämän tekee. Ainakin hän näyttää nauttivan tästä leikistä. 


Veneemme laskettiin veteen sunnuntaina. Hienon illan kunniaksi halusin mennä veneelle juomaan kupin teetä. Samalla veimme veneelle patjat ja joitakin turvavarusteita. 


Veneemme on ollut meillä reilut viisitoista vuotta. Yhdessä olemme kokeneet jos jonkilaista seikkailua. Matkan varrella on ollut niin tyyntä kuin myrskyä. Jälleennäkeminen tuntui hyvältä. Mieheni kommentin mukaan hymyilevä vaimo kuuluu kuulemma myös tämän "kesämökin" perusvarustuksiin. 


Palattuani veneeltä ja lasten saavuttua purjehdustreeneistä valmistin meille ruokaa ja kävimme läpi päivämme. Olipa lasten päivään sisältynyt myös pieni autokolari Länsiväylällä. Onneksi ketään ei ollut sattunut pahemmin. 

Mieheni palasi veneelle nostamaan mastoa paikalleen ja pitämään vuosittaista veneväijyvuoroamme. Minä laitoin lapset nukkumaan. 
Tänään aamuni alkoi päivystysvuorolla, joten vielä ei ole tiedossa mitä tähän päivääni sisältyy. Saanko viettää vapaapäivää täällä Espoossa vai lähdenkö maailmalle,  se selviää pian. 

Kivaa arkipäivää! 





   

   

6 kommenttia:

  1. Onnittelut vesille molskautuksesta! Ai teilläkin on kesämökki, jossa vaimo aina hymyilee :D

    En nyt muista että tiedänkö edes minkä värisillä siivillä lennät, mutta minä lennän ensi tiistaina SAS:n ekalla lennolla Turusta Tukholman kautta Köpikseen ja viimeisillä lennoilla samaa reittiä takaisin. Matkan tarkoitus on ihan vaan yleinen virkistely. Olispa hauska nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onko teilläkin kesämökki jossa vaimo aina hymyilee? Olisipa ollut hauska törmätä, mutta en lennä tällä hetkellä Turusta, vaikka SAS:n siivillä olenkin. Kivaa matkaa, Köpis on mun pohjoismaiden lemppari!

      Poista
  2. Ihanaa, teilläkin on vene nyt vesillä, onneksi olkoon. Siitä se kausi alkaa. Meillä on myös Kipparilla veneväijy tulevana viikonloppuna. Mietin tuota kiitollisuuspäiväkirjaa. Siinä olisi totisesti ideaa. Itse myös yritän aika ajoin pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea ihanaa elämässä on. Ihanaa viikon jatkoa sinulle ja läheisillesi <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kiitollisuuspäiväkirja jää monesti omiin ajatuksiin ja harvoin se päätyy näin kirjalliseen vuotoon, mutta hyvä niinkin. Eikö niin?

      Poista
  3. Onnea! Ihanaa, että teidänkin veneilykautenne on nyt saatu avattua :)
    Aloitin vuoden alusta pitämään "kiitollisuuspäiväkirjaa" ja alkuun tunnollisesti sitä täytin joka ilta, vaan
    niin sekin ponnekkaasti alkanut projekti on pikkuhiljaa hiipunut. Olen kuitenkin ottanut tavaksi, että aina nukkumaan mennessäni käyn läpi päivän parhaat hetket. Hyvillä mielin on helppo nukahtaa :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää veneilykautta myös teille! Minäkin mietin monesti näitä teemoja nukahtaessani. Tulee jotenkin rauhallinen ja levollinen olo. Kivaa viikkoa!

      Poista