Työväen ja ylioppilaiden kevään juhla on nyt juhlittu. Minulla vappuaatto meni töiden merkeissä. Eräs työkaverini oli tuonut meille pupukorvat, joita me uniformun kanssa sovittelimme tauoilla. Huumorintajuiset lentäjämmekin saimme innostumaan tästä pupukorvaleikistä. Saimme me muutamia todella hauskoja vappukuviakin, mutta taidan jättää ne julkaisematta, ettei tule sanomista. Lapsemme 2/3 olivat ulkoistaneet itsensä kavereille yökylään ja vanhin oli ollut kaupungilla ystävättärensä kanssa hetken koulun jälkeen.
Vesitreenit alkoivat seurassamme jo viime viikolla ja tämä päivä meneekin lapsilla BS:llä treenaten ja ensi viikonloppu karsinnoissa. Eilen fillaroimme mieheni kanssa oman seuramme rantaan pakkaamaan veneitä. Mereltä tuuli aika raikkaasti, joten oman veneen laskulla ei tunnu olevan kiire. Kotona pääsi onneksi saunaan lämmittelemään.
Vappupäivä on minusta aina ollut jotenkin hauskempi kuin aatto. Aiemmin meillä oli tapana järjestää terassillamme sillis. Joitakin vuosia kävimme lasten kanssa Linnanmäellä. Tänä vuonna olin kutsunut ystäväperheemme meille brunssille.
Brunssimenu
Bellini / sima
banaani-puolukka smoothie
tomaattipesto-vuohenjuustoleivät
kanafetamelonisalaatti
parsaa uppomunia graavilohta ja mätiä
juustolautanen ja Nicolas Vahen -hillo juustoille
Bonvallis suolakeksejä
hedelmiä
kuohuviiniä tai mansikkamehua
mansikoita ja mustikoita kermavaahdolla
omatekoisia munkkeja
tyttären leipomia suklaamuffinseja
cappucinoa / espressoa
Ystävämme toivat näin kauniin hortensian korissa tuliaiseksi.
Otimme siis vappupäivän kovin rennosti, sillä tulin aattona illalla töistä.
Tänään olen ottanut vieläkin rennommin. Aamun juoksulenkin jälkeen olen nukkunut päiväunet sohvalla, tehnyt parsapizzaa (viikon arkiruokahaasteen ruoka), katsonut sisustusohjelmia ja silitellyt kissaa. Oikeastaan on aika ihana, kun voi hyvällä omalla tunnolla vain lepäillä, kun ulkona jaksaa sataa.
Otimme siis vappupäivän kovin rennosti, sillä tulin aattona illalla töistä.
Tänään olen ottanut vieläkin rennommin. Aamun juoksulenkin jälkeen olen nukkunut päiväunet sohvalla, tehnyt parsapizzaa (viikon arkiruokahaasteen ruoka), katsonut sisustusohjelmia ja silitellyt kissaa. Oikeastaan on aika ihana, kun voi hyvällä omalla tunnolla vain lepäillä, kun ulkona jaksaa sataa.
Olipa herkullisen näköinen brunssi, olisi maistunut minullekkin =). Sää oli kolea ja tänään on todella tullut vettä enemmän kuin laki sallii =).
VastaaPoistaBrunssi on oikeastaan aika kiva tapa tavata ystäviä. Pitäisi järjestää useammin.
PoistaUpea kattaus - nam!
VastaaPoistaKiitos. Tämä oli tällainen pikaisesti hyvää brunssi, koska olin vielä edellisenä iltana myöhään töissä.
PoistaNielesken täällä kielelle herahtanutta vettä ja yritän saada erityisesti tuon parsakuvan mielestäni. Brunssin menu vaikuttaa herkulliselle ja selkeälle: kaikki siinä on varmasti todella hyvää, sen sijaan, että olisi älyttömiä määriä kaikkea epämääräistä.
VastaaPoistaHelppoa ja hyvää oli tämän teema, koska valmistelu aikaa ei juuri ollut.
Poista