Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Montako päivää Jouluun on?

Perheemme kesken heräisi keskustelu siitä, että montako päivää jouluun on? Näin sunnuntai iltana osan meidän mielestä jouluun on kaksi päivää ja toisten mielestä jouluun on kolme päivää. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että joulu on jouluaatto aamuna ja siitä eteenpäin koko aaton. Joulu on siis tänä vuonna keskiviikkona. Tokihan se joulu on myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä, mutta näin laskuteknisesti se joulu olkoon keskiviikkona eli aattona. 


Tänään on toimittu pukin apurina ja toimitettu lahjoja oikeaan osoitteeseen ja paketoitu hankitut lahjat. Täällä meillä kävi yksi söpö kummipoikatonttuni. Yksi tonttu asuu pihassakin.




Luntakin saimme hitusen, jotta saamme valkean joulun. Toivotaan, että se kestää aattoon asti. Enkä pane lainkaan pahakseni, vaikka tulisi hieman lisääkin. 



Piparkakkutehdas meillä toimi jo lasten ja heidän kavereidensa toimesta tässä eräänä päivänä. Tänään valmistelin hillotut sipulit, sinapin ja saaristolaisleivät. Ihanaa puuhaa, kun ei ole kiire minnekään ja saa juoda välillä kupposen glögiä tai lasin punaviiniä. 


Minulla on ollut jo vuosia joulukirja käytössä. Se on sellainen punakantinen kirja, jonne kirjaan aina joulun menun / hankitut lahjat / to do-listat  ja muuta muistettavaa. Se helpottaa kummasti joulun aluspäivien hommia, sillä ne muistuttavat vuodesta toiseen kovasti toisiaan. Hyvä kai niin. 



Huomisen kohdalle on merkitty joulukalojen valmistaminen ja pientä joulusiivousta. 

On minulla kirjassa lista myös saaduista joulukorteista, jotta jos ja kun jonakin vuonna innostun jälleen kortteja lähettelemään, niin muistan varmasti lähettää kortteja ainakin kaikille, jotka meitä ovat jaksaneet muistaa.  


Vielä kun tietäisi montako päivää jouluun on :-)  Montako päivää sinun mielestäsi jouluun on? 
Muuttuuko päivien määrä kellon lyödessä kaksitoista yöllä eli vartin kuluttua? 
Näissä merkeissä joulua valmistellen. 

5 kommenttia:

  1. Minun mielestäni sunnuntai-iltana nukkumaanmenon hetkellä on kaksi päivää jouluun, maanantai ja tiistai. Usein lasketaan montako yötä; yö loppuu aamulla kun herätään, joten päivä voisi loppua illalla kun menee nukkumaan. Mutta, toisin kuin veljeni pienenä yritti, öiden lukumäärää ei saa kulumaan nopeammin nukkumalla päiväunia.

    Nautinnollisia valmisteluja ja rauhaisaa joulunaikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole jännä juttu miten eri tavalla nämäkin harvat päivät voi laskea! Hyvää ja nautinnollista joulua myös sinulle!

      Poista
  2. Juuri samasta asiasta keskustelimme eilen, osa oli sitä mieltä että on kolme päivää jouluun ja osa että on kaksi päivää. Odottavan aika tuntuu olevan pitkä..😉 Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uteliaisuudesta kysyttävä kumpaa mieltä itse olit ja entä miehesi? Hyvää ja rauhaisaa joulua myös teidän perheelle!

      Poista
    2. Mieheni kanssa olimme samaa mieltä asiasta,eli 3pvää. Mutta lapset oli täysin eri mieltä.. :)

      Poista