Perheemme kesken heräisi keskustelu siitä, että montako päivää jouluun on? Näin sunnuntai iltana osan meidän mielestä jouluun on kaksi päivää ja toisten mielestä jouluun on kolme päivää. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että joulu on jouluaatto aamuna ja siitä eteenpäin koko aaton. Joulu on siis tänä vuonna keskiviikkona. Tokihan se joulu on myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä, mutta näin laskuteknisesti se joulu olkoon keskiviikkona eli aattona.
Tänään on toimittu pukin apurina ja toimitettu lahjoja oikeaan osoitteeseen ja paketoitu hankitut lahjat. Täällä meillä kävi yksi söpö kummipoikatonttuni. Yksi tonttu asuu pihassakin.
Luntakin saimme hitusen, jotta saamme valkean joulun. Toivotaan, että se kestää aattoon asti. Enkä pane lainkaan pahakseni, vaikka tulisi hieman lisääkin.
Piparkakkutehdas meillä toimi jo lasten ja heidän kavereidensa toimesta tässä eräänä päivänä. Tänään valmistelin hillotut sipulit, sinapin ja saaristolaisleivät. Ihanaa puuhaa, kun ei ole kiire minnekään ja saa juoda välillä kupposen glögiä tai lasin punaviiniä.
Minulla on ollut jo vuosia joulukirja käytössä. Se on sellainen punakantinen kirja, jonne kirjaan aina joulun menun / hankitut lahjat / to do-listat ja muuta muistettavaa. Se helpottaa kummasti joulun aluspäivien hommia, sillä ne muistuttavat vuodesta toiseen kovasti toisiaan. Hyvä kai niin.
Huomisen kohdalle on merkitty joulukalojen valmistaminen ja pientä joulusiivousta.
On minulla kirjassa lista myös saaduista joulukorteista, jotta jos ja kun jonakin vuonna innostun jälleen kortteja lähettelemään, niin muistan varmasti lähettää kortteja ainakin kaikille, jotka meitä ovat jaksaneet muistaa.
Vielä kun tietäisi montako päivää jouluun on :-) Montako päivää sinun mielestäsi jouluun on?
Muuttuuko päivien määrä kellon lyödessä kaksitoista yöllä eli vartin kuluttua?
Näissä merkeissä joulua valmistellen.






