Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 22. joulukuuta 2014

Talvipäivänseisaus ja uusi perinne

Meille syntyi tänään uusi talvipäivänseisaus perinne. Sain idean ystävältäni, joka oli luonut perinteen viime vuonna. Talvipäivänseisaus on päivä, jolloin olemme voittaneet pimeän syksyn ja kuljemme kohti valoa ja kesää. Tämän päivän juhlistamiseksi juodaan siis lasillinen sampanjaa, syödään suklaata ja kuunnellaan Bachin Air. Siinä on perinnettä tälle päivälle kerrakseen. Sovitaanko niin, että perinteisesti satakoon lunta oikein lumimyrskyn tavoin, kuten tänään.  I love I love I love snow!! 








Joulutalossa on tänään valmistunut sillit ja silakat. Taloon saapui myös uusi sohva lasten tv-tilaan. Vielä en ole saanut sohvaa siirrettyä oikealle paikalle, koska se on ollut miehitettynä sen saapumisesta lähtien. Ilmeisesti siis mieleinen. 
Kissan ja nuorimman tyttäreni kanssa leikimme aamulla pihassa, mutta silloin ei lunta ollut vielä nimeksikään siitä mitä sitä oli sitten illan tullen. 


Aika surullista, että jopa keskellä päivää pitäisi näköjään kuvata jalustalla, koska valon määrä ei näytä riittävän, jotta saisi käsivaralla tarkkoja kuvia. No, valoa kohti mennään. 
Skål sille ja yksi päivä jouluun on! Nyt saunaan vanhimman tyttären kanssa. 



4 kommenttia:

  1. Kuullostaa loistavalta perinteeltä, voisin ottaa minäkin käytöön. Sillä se on todella juhlimisen arvoinen asia, että kevättä kohti ollaan menossa! ihanaa joulua teidän perheelle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulua myös teidän perheelle ja kiitos kommenteistasi vuoden mittaan!

      Poista
  2. Tuohan on loistava perinne, kiitos vinkistä! :) Kevättä ja valoa kohti on taas kevyempi kulkea.
    Täälläkin lunta pyryttää ja pakkasta on 7 astetta, ihanaa! Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhaisaa ja kauniin lumisen valkeaa joulua teille kaikille! Ihanaa, että saimme lunta! Kiitos kaunis myös sinulle kommenteistasi vuoden mittaan!

      Poista