Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 11. marraskuuta 2013

The city that never sleeps



Tyttäreni on monena vuonna peräkkäin toivonut syntymäpäivälahjaksi matkaa. Tällä kertaa toiveissa oli matka New Yorkiin. Olen iloinen siitä, että materian sijaan hän haluaa tutustua maailmaan, nähdä ja kokea uusia asioita ja erityisen iloinen olen siitä, että hän haluaa tehdä sen kanssani. 


'

New Yorkin nähtävyydet

New York on elämää sykkivä kaupunki, joka ei nuku koskaan! Nähtävää ja koettavaa riittäisi loputtomiin. Kaupunki innostaa ja inspiroi minua valtavasti! Voisin seurata sen elämää loputtomiin. Tyttäreni ei ollut käynyt Manhattanilla aiemmin, joten kiersimme yhdessä mieleiseni kohteet, jotka tässä muutamassa päivässä ehdimme. Central Park, jonne on ihana suunnata esim. lounaalle siinä vaiheessa, kun kaupungin hulinalta haluaa hetken rauhan. Pidän suunnattomasti juuri tuosta kontrastista, joka syntyy, kun kuulet lintujen laulavan ja samaan aikaan näet pilvenpiirtäjien halailevan puistoa kaikilta reunoilta. Hieman pidempää lounasta harkitessa kannattaa suunnata Boathouseen syömään. 
Strawberry Fields ja sen tarina on jotenkin liikuttavan ihana. 









Grand Central Terminal on kuin pieni muurahaispesä, kun lähiseudun puoli miljoonaa asukasta saapuvat Manhattanille päivittäin. Terminaalin katto on uskomattoman kaunis! Täällä piipahdimme eräänä iltana iltakävelyllä.  



Manhattanin korkeita rakennuksia halusin näyttää tyttärelleni. Rockefeller Centerissä kävimme illalla syömässä. Luistelijoiden katselu oli hyvää viihdettä. Rockefeller center on upeaa art decoa esittelevä ulkoilmamuseo ja iltavalaistus oli kaunis.  





Hotellimme sijaitsi lähellä Times Square / Broadway aluetta. Henkilökohtaisesti en ole kovinkaan ihastunut ko. alueeseen ja sen valoihin, mutta sijanti on hyvin keskeinen. 


South Street Seaport on upea historiallinen satama-alue. Tyttäreni oli kovin innoissaan, tästä alueesta. Oli ihana päästä meren rannalle, kun kuitenkin saarella olemme. Monikaan alue Manhattanilla ei ole rannalla, vaikka niin luulisi. 



Satamasta on helppo kävellä Wall Streetille. Tällä kertaa nälkä voitti ja pysähdyimme lounaalle ennen Wall Streetille pääsyä. 


Shopping, eating, drinking and walking around in N.Y. 

















Oli hauska kiertää eri kaupunginosia. SoHo on yksi omista suosikeistani. 



















Mietintöjä New Yorkista
 Amerikkalaiset pannukakut vievät kielen mennessään.
 Kahvi tarjoillaan lähes joka kahvilassa pahvimukista. (Minnehän ne kaikki mukit päätyvät)?
Taksin saa lennosta huitomalla kadulla, silloin kun taksin valo katolla palaa. 
Tippiä pitää muistaa antaa reilusti. 
Apple, Converse, A&F, Hollister vain muutamia merkkejä mainitakseni ovat hinnaltaan hyviä ostoksia.
Ilmainen wifi on aina saatavilla Starbucksilla, paitsi JFK:n kentällä.  
Tällä kertaa jätimme musikaalit ja jazz-klubit väliin ja annoimme iltaisin periksi väsymyksellemme. Tietoisesti jätimme myös Vapaudenpatsaan katsastuksen pois, näimmehän sen jo tullessamme lentokoneesta. Tyttäreni ei innostunut MoMasta eikä Guggenheimista. Guggenheim jääköön siis ensi kertaan.      



Tyttäreni ja minun mielestä parasta suurkaupunkilomissa on käyskentely kaupungilla, seikkailla yhdessä.  Piipahtaa kaupassa, joka näyttää mielenkiintoiselta. Istahtaa kahvilaan, kun jalat väsähtävät ja jano tai nälkä yllättää. Seurata katukahvilassa ohikulkevia ihmisiä, ottaa vaikutteita, miettiä ihmiskohtaloita, naurahtaa hauskoille sattumille. Hypätä taksiin, kun haluaa vaihtaa maisemaa nopeasti.
Kivaa on keskustella yhdessä ja antaa maailman pyöriä ympärillä vinhatusti. Matkalla oppii aina paljon myös itsestään ja matkakumppanistaan. Toisinaan on lähdettävä kauaksi löytääkseen jotakin läheltä.   
Uusista inspiroivista matkoista haaveillen... 

12 kommenttia:

  1. Oi minkä nojatuolimatkan järjestit, aivan mielettömän upeita kuvia! Teillä oli varmasti upea reissu!

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut varmaan ihan huikea matka. Matkakuume tuli näitä kuvia katsellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle iskee aina myös matkakuume, kun katselen ihmisten matkakuvia.

      Poista
  3. Voi mikä tunnelma näistä kuvista välittyikään. Varmasti ihana reissu! New York on toivelistani kärjessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos onnistuin välittämään New Yorkin tunnelman sinne! Se on ihanan elämäntäyteinen kaupunki!

      Poista
  4. Voi mikä Nykki-ikävä iski! Ihania kuvia ja tunnelmia. Oon niin monet kerrat juossut tuolla Central Parkissa ennen aamiaista, katsellut noita pilvenpiirtäjiä puiston ympärillä ja miettinyt, että on melkein kuin olisi osa jotain leffaa. Ja Rockerfeller Plaza, Bryant Park, kaikki se ihmisvilinä, delit ja take away -kahvit. Tykkään jollain kierolla tavalla myös siitä Times Squaresta, vaikka se ihan hullunmylly onkin. On jotenkin tosi omituista lähteä aamulla hiljaisesta Suomesta ja löytää samana päivänä itsensä keskeltä sitä valomerta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, monessa Nykin paikassa tulee sellainen olo, kuin olisi keskellä jotain leffaa! On myös kiva katsella Nykissä kuvattuja leffoja matkan jälkeen, kun osaa jotenkin nauttia niistä ihan eri tavalla. P.S. Se Saku Tuomisen kirja vaikuttaa tosi hyvältä, se on mulla nyt luettavana.

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta nojatuolimatkasta :)

    Sulla on aina niin mageet kuvat, etten osaa enää mitään tavallista odottaakkaan. Olen viimeksi ollut NY:ssa 10 vuotta sitten. Sitä vaan ihmettelen, että mihin tämä aika oikein menee ja mistä sitä tulee? Noista suurkaupunkilomien parhauksista olen täysin samaa mieltä. Guggenheim on suosikkitaidemuseoitani sekä sisältönsä että arkkitehtuurinsa vuoksi. Ehkä ensi kerralla sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Nyt mulla on siis hyvä syy taas palata Nykiin -Guggenheim. Viimeksi kävimme MoMassa ja pidin kyllä siitäkin tosi paljon.

      Poista
  6. Kuulostaa ihan superilta - ihania kuvia ja matkaseura tietenkin maailman paras! Tämä on juuri sitä, mitä toivoisin omien pikkumimmieni kanssa tekeväni tässä parin-kolmen vuoden päästä, voih, miten ihana ajatus! Terkkuja kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista! Näin suurperheellisenä osaan arvostaa suuresti noita hetkiä, kun saa keskittyä vain yhteen lapseen kerrallaan. Yritän säännöllisesti tehdä pieniä irtiottoja arjesta vain yhden lapsen kanssa tai mieheni kanssa kaksin. Terkkuja myös sinne!

      Poista