Olen juonut sitruunavettä, syönyt hedelmiä, nappaillut vitamiineja ja keitellyt litrakaupalla teetä. Olen tuijotellut kattoa ja ulos ikkunasta.
Olen nukkunut viikon aikana varmasti enemmän kuin moniin kuukausiin.
Tilasin netistä kirjan Tillbaka i stallet. Kirjan on kirjoittanut eräs tallitädiksi palaava ruotsalainen. Ruotsissa tallille palaavia tätejä (ent. ponityttöjä) on kuulemma todella paljon.
Pyjamassa hiihdellessäni on ollut aikaa lukea.
Olen viikon aikana katsellut televisiota, enemmän kun koko viime vuonna. Olen katsonut
mm. Vuosia nuoremmaksi -jaksoja. Sillä seurauksella, että eräänä aamuna istuin papiljootit päässäni. (Perhe oli varmasti sillä kohtaa hyvin huolissaan voinnistani.) Miksi muuten näille kaikille tyypeille täytyy tunkea naamat täyteen botoxia? Muuten ohjelma on mielestäni varsin onnistunut ja me kaikki voisimme hetkittäin huolehtia itsestämme enemmänkin.
Meidän oma stalkkaaja on seuraillut minua tiiviisti.
Aivan kuin joku tuijottaisi minua syödessäni aamiaista.
Polttelen kylpyhuoneessa aina tuoksukynttilöitä. Tämä greipin tuoksuinen Edbladin soijavahakynttilä on ihanan raikas.
Poistuin kotoa viikolla kolme kertaa, kerran ruokakauppaan ja toisen kerran hain tyttäreni tallilta ja kerran koululta.
Toivottavasti huomenna lomaviikkoni viimeisenä päivänä olisin jo ratsastuskunnossa. Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa myös teille!
Sairastelun kourissa sitä keho vaatii pysähtymään ja tällainen "mitään-tekemättömyys" ilman tavoitteita tekee kyllä ihmiselle varmasti ihan hyvää välillä muutenkin kuin vain toipumista ajatellen. Lepuuttamisen jälkeen jaksaa taas puuhata :). Toivottavasti olet jo paremmassa voinnissa!
VastaaPoistaOlet Pilvi kyllä hyvin oikeassa, että tekisi ihmiselle kyllä tosi hyvää osata olla tekemättä välillä mitään. Taitaa olla tuo taito hieman sinullakin vielä hakusessa? :-) No nyt jo terveenkirjoissa ja vauhti päällä.
PoistaVoimia nyt alkavaan viikkoosi.. toivotaan et oletkin jo ihan täydessä iskussa! Minulla on ihan sama tuoksukynttilä vessassa sekä kylppärissä niin ihana <3 tuosta sarjasta Ginger ei ole yhtään hassumpi..löytyy sekin makkarista ;)
VastaaPoista-Maria
Hauska juttu tuo sama vessan kynttilä. Täytyykin kokeilla myös se ginger.
PoistaTuo ponitytöstä "tallitädiksi" on hauska ilmiö: ihmiset palaavat uudelleen niihin toimintoihin, jotka ovat joskus tuottaneet suurta iloa. Koitin joskus lukea Aku Ankkoja veneessä, koska niiden lukeminen oli lapsena niin hauskaa teltassa, mutta ei se jaksanutkaan enää aikuisena innostaa. Sen sijaan aikuisten värityskirjan värittely toi yllättävän paljon iloa ja mielenrauhaa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kuin Pilvi. Hiljaiset sairasteluhetket ovat jokus ihan paikallaan rauhoittamaan mieltäkin siinä samalla kun keho elpyy. Istun tälläkin hetkellä divaanilla, jalka kylmäpakkauksen päällä koholla ja huokasin juuri, että eipä tarvitse esim. siivota.
Pikaista toipumista ja toivottavasti pääset taas tällä viikolla heppailemaan!
Tosi juttu tuokin, että rauhoittaa kyllä levotonta mieltäkin pakollinen pysähtyminen. Joko jalkasi voi paremmin? Heppailu onneksi onnistui viime sunnuntaina ja edellisenäkin.
PoistaJoskus sitä tosiaan elämä pistää "pausen päälle" ja jos ei liian vakavasta ole kyse, niin pyjama-telkkarimaraton on ihan mukavaakin (pari päivää...). Toivottavasti olet jo toipumaan päin ja tuo hirmuisen suloinen stalkkarikin saa rauhan "liikkuukse, ei se liikukaan" -tuijottelusta. ;)
VastaaPoistaNauratti kuvauksesi pikku stalkkarista. Noin hän varmasti juuri miettii. Olen jälleen elävien kirjoissa.
PoistaLaitan sullekin tätä kautta viestiä, kun en löytänyt sähköpostilinkkiä: Jos olet kiinnostunut osallistumaan bloggaajien tapaamiseen venemessujen viimeisenä lauantaina 20.2. kello 11.00 alkaen, niin ilmoittaudu minulle tiistaihin 16.2. mennessä. Ohjeet löytyvät tästä postauksestani: http://matkallamerenneidoksi.blogspot.fi/2016/02/bloggaajien-tapaaminen-venemessuilla.html
VastaaPoistaVoi kiitos ihana kutsu!
Poista