Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ei saa peittää får ej övertäckas

Minusta on ihanaa, että saimme vihdoin lunta ja pakkasta. Mikäli toivoa saisi niin hieman vähempikin pakkanen riittäisi. Vanhoissa puutaloissa kuten meillä, nurkissa pakkanen paukkuu ja villasukat ovat aivan välttämättömyys. Aamulla pelkän käsiä lämmittävän kahvikupin voimin en saanut itseäni lämpöiseksi, joten laitoin takkaan tulen. Näyttihän sisälämpömittarikin vain 18 astetta. 



Hetken kuluttua talossa olikin mukavan lämmin ja mittari näytti jo yli kahtakymmentä astetta. 


Odotan innoissani, että pääsen jäälle luistelemaan tai hiihtämään. Lapset ovat jo käyneet "rantavesissä" luistelemassa. Medihelin päivittäinen ääni hillitsee tehokkaasti toistaiseksi halut lähteä mihinkään rantaa pidemmälle.



Kissapoika ei pidä näin kylmästä. Se lähtee reippaasti ulos, mutta tulee hyvin pörheänä hetken kuluttua takaisin ja parkkeeraa itsensä patterin päälle makaamaan.  








Patteria ei saa peittää, mutta what to do, kun kissa makaa sen päällä? 

Nyt lähden hakemaan yhtä lasta tallilta ja samalla haen mieheni kanssa lisää halkoja, jotta on millä lämmittää. Aion kääriytyä sen jälkeen sohvalle peittoihin teekuppini kanssa ja katson päätösjakson lempparisarjaani Downton Abbey. Ihanaa iltaa myös sinne! 


4 kommenttia:

  1. Hui, olen nähnyt että meidän lähellä tuossa Pitkäjärven jäällä jo jotkut luistelevat. Enpä taida itse vielä uskaltaa, saati tässä kylmyydessä tarkenisikaan, villasukat päällä täälläkin kotona vaan takan edessä. Että on suloinen tuo teidän kisu, mitkä silmät wau...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuonne jäälle tosiankaan tee mieli mennä testailemaan ;-) Kissapoika on kyllä suloinen tapaus silmineen. Kivaa iltaa!

      Poista
  2. Voi tuota ihanaa kissaa :-) Meillä samanlainen tämä cairn - ei oikeen viitsi ulkona käydä pakkasella, mieluummin löhöää kaminan edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä, laita kuvia siitä karvaisesta kaverista taas!

      Poista