Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Lauantaista lähtien -tapahtui viikossa

Viime viikonloppuna kävimme tutustumassa Löylyyn. Häkellyttävän hieno kokonaisuus. 
Harvoin näkee tällaisia kohteita, joissa kaikki asiat on mietitty viimeiseen asti ja kaikki on kohdillaan. Arkkitehtuuri, sijainti, maisemat, tuoksut, maut, musiikki ja jokainen visuaalinen yksityiskohta. Suosittelen lämpimästi poikkeamaan. Minä ainakin löysin uuden lempparikuppilan Hesasta.  



Hernesaarenrannassa on ennestään jo Cafe Birgitta, joka on pieni, sympaattinen ja kodikas. 


Rannan toisessa päässä taas on Huvilateltta ja konttiravintolat. Hauska ja hieman hippimäinen alue. 




Hernesaaren rannasta siirryimme mieheni kanssa Helsingin kaupunginmuseoon. Halusin nähdä näyttelyn: Museum of Broken Relationships. Näyttely esineistä, joilla kaikilla on jokin eroon liittyvä tarina. Mielenkiintoinen idea! 


Sunnuntaina oli taas viikon kohokohta; ratsastustuntini. 


 Kävin jälleen puutarhalla. Nyt on yrtit ja mansikat taas kasvamassa kotipihassa. Ilokseni huomasin, että osa yrteistä oli talvehtinut. 



Maanantaina kävimme lounaalla Haltialan kotieläintilan pihapiirissä. Hankimme kukkakimpun ja Wunderbaumia työkaverilleni, joka jäi äitiyslomalle. Wunderbaumia, koska hänen autonsa haisee koiralle / raadolle ja uskoimme, että hän saattaa tarvita niitä myös Kuhmossa, jonne hän on muuttamassa. 


Tiistaina kävin Manchesterissa. 

Keskiviikkona minulla oli aika ikävä työpäivä. Saavuttuani kotiin olin jotenkin aivan väsynyt. Päätin olla kotona tekemättä mitään ja menin ajoissa nukkumaan. 
Olen todella huono tässä "älä tee mitään" -moodissa, mutta se tekisi minulle todella hyvää. 
Aion harjoitella sitä. 
 

Onnistuin viettämään illan tässä slow life -tilassa, jos kukkien kastelua ei lasketa. 

Tostaina töihin saapuessani näin pöydälläni kymmenen upeaa ruusua ja lapun, jossa luki iloa päivääsi! 
Olin aivan ihmeissäni, että mistä ruusut olivat kotoisin. Selvisi, että työkaverini oli tuonut ne minulle. Miten ihana yllätys! 
Aion laittaa hyvän kiertämään ja yllätän joku päivä jonkun toisen pyytämättä ja yllättäin. 


Eilisen illan vietimme perheen kesken rattoisasti kotona. Teimme hyvää ruokaa, istuimme ulkona terassilla. Loppuillasta (istuttuamme hieman liian pitkään ulkona) istuimme sohvalla saman peiton alla mieheni kanssa kirjoja lukien ja poltimme kynttilöitä. 

Hyvää viikonloppua!  
 

 
 
 
 



 
 
 
 



 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa saada ahmia pitkältä ajalta kerrallaan sun postauksia, kauniita kuvia, lämpöisiä tunnelmia ja ajatuksia, joihin voi samaistua. Oma aika- ja energiakriisini alkoi jo vähän helpottamaan ja ehdin taas uppoutumaan blogienkin maailmaan. Suloinen tuo heppakamukuva! Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinunkin aika-ja energiakriisi helpotti. Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Tämä on niin ihana ja elämänmyönteinen blogi! Ja vielä aikuisen naisen elämää, joten on helppo samaistua juttuihin, tosin meillä ei purjehdita mutta mökkeillään ja ratsastetaan :) Ihana tuo muistaminen työkaverille, toivotaan, että viihtyy Kuhmossa (ei välttämättä ihan "piis-of-keik") toivoo nimimerkillä kainuulainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ratsastus on vienyt minut aivan mukaan uudelleen. Olisipa kiva kuulla teidän heppajuttuja. Totta harppaus paljasjalkaisena stadilaisena pienten lasten kanssa Kuhmoon ei välttämättä ole ihan helppoa.

      Poista