Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Venepakolaisena

Kodissamme tehdään remonttia, joten olemme "venepakolaisena" nyt muutamia päiviä. 
Saavuimme veneelle illalla väsyneenä täydenkuun aikaan. Joimme veneen kannella lasilliset punaviiniä. Meri tuoksui, oli hiljaista ja rauhallista. Lapset nukkuivat tuhisten vieretysten veneen sisällä. Tuoksui merelle, kaste oli noussut jo veneen kannelle. Maistui elämälle ja tuntui, että tässä pienessä veneessä on kaikki mikä minulle on tärkeätä. Meillä on toisemme ja tämä hetki. 



Aamulla kävin nopeasti ruokakaupassa ennen kuin lapset heräilivät. Aamiainen veneen kannella on ihana hetki. Olisin voinut viipyä siinä hetkessä vaikka kuinka pitkään. Olisin mielelläni jäänyt myös veneelle lueskelemaan uutta kirjaani, nostanut jalat ylös, sulkenut välillä silmäni, mutta ei työt kutsuivat ja oli aika lähteä Pariisiin ja sieltä Tukholmaan.



Olkoon alkava viikko aurinkoinen ja täynnä onnen hetkiä! 


10 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen! Se on jännä, miten pelkästään veneessä ollessa - vaikka kotisatamassakin - on ihan erityinen tunnelma. Mitä ihminen muuta tarvitsee kuin kaiken pakattuna kätevästi muutamaan neliöön ja läheiset siinä ihan vieressä? :)) On muuten aika kätevää, kun voi näin kesäaikaan asua veneessä remonttia paossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli äärimmäisen kätevää. Lisäksi työnantajani oli kätevästi järjestänyt mulle muutamaksi päiväksi hotellin. Veneellä on aina jotenkin erityinen tunnelma. Luulen, että se on se läheisyys luontoon ja se, että ainakin meidän veneellä ollaan hyvin tiiviisti yhdessä. Palataan jotenkin elämän perusarvoihin. Siellä on vain olennainen.

      Poista
  2. Ihana teksti! Blogit ovat usein täynnä materiaa ja siitä haaveilua. Tässä postauksessa on kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee: tärkeät ihmiset oikeasti lähellä ja vähän hyvää ruokaa:) Työn iloa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kiinnostunut tällä hetkellä elämästä, jossa olisi vähemmän materiaa ja sen tavoittelua ja enemmän läheisyyttä ja aitoja arvoja. Olen siis matkalla downshiftaamaan elämääni kaiken yltäkylläisyyden jälkeen.

      Poista
  3. Suloiset tunnelmat taas... Olen kuuut aika monen käyttävän venettä kakkoskotina, jonne mennään yöpymään, jos esimerkiksi kotiin majoitetaan yövieraita tai perjheen teinit pitävät kotibileitä (apua!)... Vaikka veneessä ei ole ihan kaikkia mukavuuksia, niin onnellisuutta se tarjoaa senkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, onnellisuutta se tarjoaa senkin edestä vai ehkä juuri siksi?

      Poista
  4. Ihana postaus! Ja täyttä totta. Mekin olemme taas tänäkin vuonna "venepakolaisina" Kotkan meripäivien ajan, kun kotiimme majoittuu rakkaita yövieraita :) Aurinkoa ja iloa sinunkin työviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa venepakoilaisretkeä teille Kotkan meripäiville!

      Poista
  5. Juuri niin. Jätimme eilen kakkoskotimme kotisatamaan ja jo nyt on kova ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, ikävähän sinne veneelle on, varsinkin kun säätkin ovat näin suotuisat!

      Poista