Se tunne, kun olisitte siltä istumalta valmiit nousemaan barrikaadeille! Se tunne, kun kyyneleet nousevat silmiinne ja samalla savu nousee korvista! Luin tänään 9.6. Hesarista (A16) artikkelin: Naapurit hylkivät vammaisia.
Jutussa kerrottiin, miten naapurit ovat vastustaneet kehitysvammaisten nuorten asuntolahanketta jo vuosia. Eräskin herra aivan omalla nimellään kommentoi seuraavaa: "Jätehuolto ja ruokatoimitukset tuovat paljon liikennettä, kuten invataksit, joilla he matkustavat, minun verorahoillani." Siis oikeesti! Että kehtaa! Suunnitteilla olevaan asuntoon muuttaisi 15 kehitysvammaista. En jaksa uskoa, että siitä aivan hirveää liikenneruuhkaa syntyisi. Taajama alueella asuttaessa kai on aika luonnollista, että naapurit liikkuvat autolla, olivat he sitten vammaisia tai eivät. Henkilökohtaisesti olen enemmän kuin iloinen, jos kehitysvammainen nuori pääsee liikkumaan ja haluaa liikkua johonkin. Maksan sen verorahoillani iloisesti. Onko meistä ihmisistä todellakin tullut niin minäkeskeisiä, että ei esim. pystytä asettumaan millään tasolla ko. kehitysvammaisten nuorten tai heidän vanhempiensa asemaan, vaan mietitään vain omaa napaa / lompakkoa? Onko meille kehittymässä ihmisrotu, joka ei tunne empatiaa? Millaisia arvoja nämä ihmiset opettavat lapsilleen? Minua pelottaa. Artikkelissa kerrotaan, että ennakkoluulojen hälventämiseksi tulevien asukkaiden vanhemmat kokosivat esittelylehtisen, johon tuli kuva jokaisesta nuoresta ja lyhyt kertomus hänen vammaisuudestaan. He jakoivat esitteen lähiseudun jokaiseen asuntoon. Ei auttanut.
Pitäisikö kerätä lista nimiä, me kannatamme uutta asuntolaa, tervetuloa kotimme lähelle? Pitäisikö perustaa aiheesta FB-ryhmä? Voisinko järjestää vammaisille juhlat tontilla? Mitä minä voin asialle tehdä? Ryhdyn valistamaan lapsiani. Haluaisin mennä tapaamaan näitä vammaisia nuoria ja heidän perheitään ja kertoa heille, että maailmassa on joukko ihmisiä, jotka ovat avosydämisiä, ihmisiä, jotka eivät syrji muita ihmisiä vammaisuuden, ihonvärin, sukupuolisen suuntautuneisuuden tai minkään muunkaan asian vuoksi. Jokainen elämä on arvokas! Minä haluan uskoa, että maailmassa löytyy vielä empatiakykyä, lämpöisiä hymyjä, halauksia, ihmisten hyviä kohtaamisia, ymmärrystä ja rakkautta. Minun on pakko, minä haluan uskoa hyvään. Yllättäin koen syvää sääliä vastustavia naapureita kohtaan.
Tosi tärkeä aihe! Vammaisten ihmisten kohtaaminen vertautuu siihen kuinka me pystymme ottamaan vastaan muitakin vähemmistöjä, kuten maahanmuuttajia tai päihderiippuvaisia. Se, miten suhtaudumme vammaisiin ihmisiin, tuo valoon sen mitä todella ajattelemme erilaisuudesta.
VastaaPoistaOsuit asian ytimeen kommentillasi!
PoistaMä luulen että tuo "ryhdyn valistamaan lapsiani" on yksi avainlause. En muista minkä ikäisiä sun lapset on, voisitko heidän kanssa yhdessä miettiä voisitteko vaikka pursiseuran teeman alla järjestää jotakin, "tutustu purjehtumiseen" tapahtuman Rinnekodin lapsille tai jotain ? Piknik meren rannalle ja hiekkalinnakilpailu ? (Luulen että sun lapset keksii paremman jutun kuin tämä.) Kuulostaa työläältä, mutta juuri nyt voi saada massoja liikkeelle.
VastaaPoistaJossain varhaisessa Jaska Jokunen -sarjakuvassa Jaska kirjoittaa: "Rakas kirjeystävä. Olen kuullut että minun maani vihaa sinun maatasi. Minä en vihaa sinua. Vihaatko sinä minua ?" Mä luulen että avain on siinä että "ne pahalaiset" ei saa jäädä kasvottomaksi joukoksi vaan sieltä pitää tuntea joku yksilö, sen jälkeen on vaikeampi vihata tai pelätä sitä massaakaan.
Mä alan olla vanha ja kyyninen, enkä juuri usko aikuisten asenteiden muokkaukseen, enkä siihen että lapsia voisi ohjata näissä asioissa muuten kuin esimerkin voimalla. Mutta siihen uskon että ahdistusta voi lievittää tekemällä asioita.
Elena
Olen valistanut nyt lapsiani täällä ihan urakalla. Onneksi pohjatyöt on tehty niin hyvin, että kommentit olivat lähinnä "mä en ymmärrä, miksi ne naapurit eivät halua vammaisia sinne? Mun mielestä ainakin se olisi kivaa, jos tulisi tänne meidän kodin lähelle vähän erilaisia ihmisiä!"
PoistaIhana tuo Jaska Jokunen tarina.
Haluan uskoa siihen, että huomenna maailma on kauniimpi kuin tänään!
Ymmärrän kyseisen aiheen aiheuttamat tunnekuohut. Ihmiset ovat joskus niin itsekkäitä, emmekä muista sitä kuinka pieni hetki voi muuttaa meidän kenen tahansa elämän suunnan.
VastaaPoistaMutta on tässä päivässä iloakin, nimittäin löysin aivan ihastuttavan blogisi Norpan blogiin jättämän kommenttisi kautta. :)
Innostuin blogistasi ja jäin heti koukkuun, kiitos siitä! Olen aika laiska kommentoimaan, mutta voit olla varma, että tulen lukemaan jokaisen tekstisi.
Olen tämän illan aikana "seurannut elämääsi" takaperin aina tammikuulle saakka.
Ihanaa purjehduskesää teille toivottelen täältä järvien ympäröimästä Etelä-Savosta!
Tare
Kiva, että löysit tänne ja pidät blogistani. Pidän tätä lähinnä itselleni päiväkirja tyylisesti, mutta olet oikein tervetullut seuraamaan sitä!
PoistaOn totta, että elämässä voi tulla hetkessä suuria muutoksia! Haluan siksi olla kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja yritän jakaa ympärilleni hyvää mieltä.
Kivaa kesää myös sinulle Etelä- Savoon!
Mä olin ihan kauhuissani, että tähänkö on tultu? Tällaisiako meistä ihmisistä on ihan oikeasti tullut? Suvaitsevaisuus ei taida olla tätä päivää...toivottavasti se on tulevaisuutta.
VastaaPoistaAivan juuri samalla tavalla kulki minunkin ajatusmallini. Päädyin tuohon, että toivottavasti pystyn kasvattamaan omista lapsistani avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Tätä keskustelua on käyty nyt paljon täällä kotona taas!
Poista