kateus se vihreä sammakko

Miten meistä suomalaisista tulikin näin kateellinen kansa! Oli suo, kuokka ja Jussi. Sitten tuli naapuri ja kateus vai kuinka tässä näin kävi? Kateus on luonteenpiirre, jota en kerta kaikkiaan sulata. Haluaisin pyyhkiä sen pois maailmasta. Voidaanko sopia, että kateutta ei enää ole? Miettikää millainen maailma meillä silloin olisi? 

En pysty ymmärtämään ajattelua, että toisen onni ja onnistuminen olisi jotenkin toiselta pois. Toivotaan toiselle epäonnea, sitä, että hän ei menestyisikään tehtävässään, että hänen uusi autonsa hajoaisi jne. Eikö se, että yksi onnistuu ole meille kaikille merkki siitä, että mekin voimme onnistua? Miksi käyttää aikaansa kadehtien toisen saavutuksia? Miksi emme vain yksinkertaisesti voi iloita, nauttia ja olla vilpittömästi onnellisia, kun joku täällä joskus jossakin onnistuu ja menestyy? Eikö tällainen toisia ihmisiä kannustava asenne palkitse myös meitä itseämme? Eikö se anna meille enemmän? Ihmiset ympärillämme voivat paremmin ja itse voimme paremmin. Palkintona tästä on se, että yleensä positiiviset ihmiset saavuttavat elämässään enemmän hyviä asioita kuin negatiivisesti maailmaa katselevat ihmiset. Yleensä jos kateuden tunne nostaa päätään myönnän ihan suoraan kateuden kohteelle, että voi miten hieno juttu, nyt olen ihan kateellinen. Samalla hetkellä yleensä pahin kateuden aalto pyyhkäisee vauhdilla ylitseni ja huomaan keskittyväni asioihin, jotka minulla on paremmin, kuin kadehdittavalla. 

Kateus on pilannut monta ystävyyssuhdetta, se on myrkyttänyt monen työpaikan ilmapiirin ja sairastuttanut monta ihmistä. Se on kalvava paha joka syö molemmat, kadehtijan ja kateuden kohteen. Molemmat menettävät jotain arvokasta ja kumpikaan ei varsinaisesti saavuta mitään. Amerikkalaisista voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin tässä asiassa he toimivat mielestäni paremmin kuin suomalaiset. Sen sijaan, että he lukisivat salaa verokalentereita suljettujen ikkunaverhojen takana, he kysyvät sinulta suoraan, että mitä teet ja paljonko tienaat. Jos vastaus on heistä kadehdittava, he ihailevat sitä kovaan ääneen. Sitten he menevät kotiin ja miettivät päänsä puhki, miten itse pääsisivät samaan tilanteeseen. Suomalainen selaa verokalenterin puhki ja toivoo, että toisella alkaisi alamäki. Tässä ajattelussa unohtuu helposti se, että toisen alamäki ei muutu toisen ylämäeksi. Tässä siis ero positiivisen kateuden ja negatiivisen kateuden kesken.

Mitä me kaikki täällä sitten loppujen lopuksi tavoittelemme on onni. Onni ei tule kadehtien vaan elämällä omaa elämää, omia ja muiden vahvuuksia kannustaen, toisia tukien, omiin päämääriin tähdäten, haaveillen. Onni tulee siitä, että olemme kiitollisia kaikesta siitä mitä olemme saaneet ja saavuttaneet. Se tulee siitä, että omaamme hyvän itsetunnon ja annamme toisille tukeamme ja aikaamme, hyvästä sydämestä, kadehtimatta.