Ensiapua matkakuumeeseen

Se hiipii hiljalleen ja lopulta valtaa sielun ja sydämen, näin siinä ainakin minulla tuppaa käymään. Ensin mietin, että olisi kiva lähteä johonkin ja lopulta enää mikään ei pidättele. 
Tulee polttava tarve nähdä aurinkoa, halu eksyä uusissa kaupungeissa, maistaa uusia makuja ja kokea uuden paikan syke. Tulee halu herätellä kaikki aistit kokemaan ja näkemään jotakin arjesta poikkeavaa. Tulee halu elää tässä ja nyt. 

Robert Mapplethorpen sanoin: "I want to see something i've never seen before".

Minulla ei ole pitämättömiä lomia, joten otin töistä tiistai päivän vapaata ja matkaseurakseni vanhimman tyttäreni, joka tuntui perheenjäsenistämme eniten olevan vaihtelun tarpeessa ja lisäksi hän oli hiihtolomalla. Lähdimme aamulennolla Milanoon ja olimme perillä paikallista aikaa jo klo 10. Lentokentältä kulkee juna Milano Cadorna asemalle eli aivan keskustaan. Matka kestää noin 35-40min.

Kaupungin kuuluisimmat nähtävyydet on helppo katsastaa kävelemällä keskusta-alueella. 

Duomo di Milano goottilaistyylinen katedraali on Euroopan toiseksi suurin katedraali Sevillan jälkeen.

 

 

 

Galleria Vittorio Emanuele on yksi maailman vanhimmista ostoskeskuksista. Sen rakentaminen alkoi v. 1865. Se koostuu kahdesta pitkästä lasikatosta, jotka yhdistyvät keskellä lasikupolilla. 

  

 

 

Teatro alla Scala on kuuluisa oopperatalo Milanossa. Se on avattu jo vuonna 1778. 

 

 

 

 

Ihastelimme tuohon (kuva alla) oikealle jäävää suurta rakennusta, kunnes huomasimme sen olevan Milanon yliopiston päärakennus (Ospedale Maggiore). 

Tähän yliopistoon on kirjautunut tällä hetkellä 62801 opiskelijaa. 

 

 

 

 

 

Kaupungissa tuli käveltyä aikamoinen lenkki, mutta ainakaan ei ollut liukasta.  

 

Välillä piti tietysti pysähtyä aurinkoiselle terassille juomaan kahvit ja smoothiet. 

Pitihän meidän tietysti maistaa myös Venchi jäätelöt. En ole mikään erityinen jäätelön ystävä, mutta täytyy sanoa, että tämä oli jäätelö parhaasta päästä. 

 

 

 

Ennen kotimatkaa poikkesimme vielä kuppilaan, jossa oli nämä tekstit. Aika osuvia siihen tilanteeseen. 

 

 

Lentomme Helsinkiin lähti vähän ennen seitsemää. Pitkä päivä, joten kotiin tultuamme olin fyysisesti aivan poikki, mutta ah, henkisesti niin virkistynyt. 

En tiedä onko tällaiset päivän retket jonkin sortin kaipuuta edelliseen työtehtävääni (elämääni) vai mitä, mutta nämä ovat mielestäni tehokkaita arjen tappajia ja tappaahan nämä matkakuumeenkin -ainakin hetkeksi.

Hyvää viikonloppua!  

 

 

Happy Valentines Day!

Happy Valentines Day! Tähän päivään liittyy paljon sellaista äitelän makeaa ja olen aina ollut mustan huumorin ystävä, joten seuraava aforismi, jotenkin sai minut naurahtamaan: "Ystävät ovat jumalan tapa pyytää anteeksi sukulaisten olemassaoloa". Pahoittelen heti, jos joku sukulaiseni otti nyt nokkiinsa, I love you! Uskoisin kuitenkin, että meillä kaikilla tai suurimmalla osalla meistä on kokemuksia myös sellaisista sukulaisista, jotka aiheuttavat mielipahaa ja ihmetystä käytöksellään. Sellaisia sukulaisia, joiden käytös hyväksytään vain siksi, että he ovat sukulaisia. Samalla tavalla toimivia ystäviä, kun ei tarvitse kauan sietää. 

Ja jottei syntyisi nyt väärinkäsityksiä siitä, ettenkö pitäisi myös aidosta äitelän makeasta, niin tottakai menettäisin sydämeni, jos mieheni saapuisi sylillinen täynnä punaisia ruusuja luokseni yllättäin ystävänpäivänä. Romanttiselta kuulostaisi myös Pariisin koneeseen hyppääminen. Hetkeä myöhemmin katselisimme toisiamme syvälle silmiin, joisimme shampanjaa hotellin parvekkeella Eiffel tornia iltavalaistuksessa ihaillen. 

 

Ystävistä vielä sen verran, että todellisia hyviä ystäviä minulla on muutamia. Tällaisten ystävien kanssa voi jakaa elämästään niin ikävät asiat, kuin kaiken hyvänkin. He iloitsevat kanssasi kaikesta hyvästä, kuin omastaan ja jakavat surut kyyneleiden keskeltä sinua tukien. 

Heidät tunnistaa siitä, että olet täysin oma itsesi heidän seurassaan ja aika heidän kanssaan kuluu kuin huomaamatta. Hiljaisuuskaan ei tunnu pahalta. 

Heitä ei välttämättä tapaa päivittäin, mutta aika ei kaiva kuoppaa väliinne. 

Omassa elämässäni aikaa ystäville tuntuu olevan aivan liian vähän, mutta kun sellainen aikaikkuna löytyy on tosiystävä aina valmis tapaamaan. 

Viime lauantaina tapasimme pitkästä aikaa tällaisen tosiystäväni kanssa. 

Vietimme päivän kaupungilla kävellen ja rupatellen. Välillä pysähdyimme valokuvaamaan, koska me molemmat olemme innokkaita kuvaajia (tosin ystäväni paljon taitavampi). Minusta otetut kuvat tässä postauksessa ovat ystäväni ottamiaan.

 Hänen upeita kuviaan voitte ihailla myös hänen blogissaan: http://goldencupole.blogspot.fi/

 

 

Nautimme molemmat siitä, että kukaan ei hoputtanut, jos halusi pysähtyä kuvaamaan ja miettimään parempia kuvakulmia.

 

Välillä pysähdyimme pienissä liikkeissä, kurkkasimme sisään uusiin kahviloihin.

Ilma ei ollut mikään erityisen keväinen, mutta olemme viettäneet ystäväni kanssa yhdessä kokonaisen talven Ranskan alpeilla, joten kylmyys ja viima ei tätä ystävyyttä haittaa.  

Päädyimme lounaalle hotelli Lilla Robertsin Krog Robaan, koska emme olleet kumpikaan siellä vielä ehtineet käymään. Pidimme paikan tunnelmasta ja palvelusta ja ruokakin oli hyvää. 

 

 

Ruokailun jälkeen poikkesimme vielä kahville ja jälkiruualle Punavuoren SIS. Deliin. Kuuma kahvilan ovellakin kävimme, vain todetaksemme, että rillipiruilla on rillit huurassa tässä trooppisessa kahvilassa.

 

Olipa kiva lauantaipäivä. Päivä oli kaikessa kiireettömyydessään ja uusien paikkojen kokemisessa minilomankaltainen irtiotto arjesta. Tällaisia energisoivia hetkiä syntyy hyvien ystävien kanssa. Kiitos teille! 

(Harmillisesti huomasin vasta jälkikäteen, että blogitapaaminen olisi ollut tuona samaisena päivänä, mutta ensi vuonna taas sitten sinne). 

Hyvää ystävänpäivää rakkaani, ystävät, sukulaiset ja blogikamut!  

P.S. "Some friends have to walk on four legs just so they can carry around so big hearts" 

    

Tapahtui viikolla

Viikot viheltävät vain mennessään.  Aivan hurjaa vauhtia tämä nykymeno. Viime viikon olin vielä yksihuoltajana, mieheni olleessa ma-pe työmatkalla. Eipä siinä arjessa paljon jää aikaa blogeja kirjoitella. Illat kuluvat taksiespoona lasten harrastuksille ja ruokahuoltoa hoitaessa. 

Maanantai aamun lumisateen jälkeen olin kiireessä lähdössä töihin. Skrabasin autonikkunat melkein puhtaaksi, kunnes mieheni huusi ovelta, että minunhan piti mennä sillä toisella autolla. Blondin maanantai: eipä siinä sitten muuta kuin toisenkin auton ikkunat skarabaamaan. Rakkaudestahan minä vain miehelle ikkunat skrabaan. (Hän muuten on joskus tehnyt sen minulle. Se on tosi ihana ele). Kuva on otettu toimiston pihassa, kun lopulta sinne pääsin. 

Töissäkin on tahdissa pysymistä. On rekrytointeja käynnissä, koulutuksia, messuilla edustamista, kokouksia jne. Tiistaina kävin lentämässäkin. Kuvat ovat edellisen viikon Milanon lennolta, koska huomasin, että tällä viikolla en ollut kuvannut. Aurinkoa ja alppeja, joten matkakuumehan siinä iski. Eikä ne cappuccinot Milanossa aivan tainnuttaneet tuota kuumetta.

 

Viikolla tuli yhtenä päivänä käytyä taas tyttöjen lounaalla kolleegani kanssa eli sushilla. 

Torstaina pääsin onneksi tennistunnilleni, joka pitkästä aikaa tuntui sujuvan paremmin kuin aikoihin. 

Perjantaina tulin kukkakaupan kautta kotiin ja lähdimme anopin luokse syömään blinejä. 

 

Oli rentouttavaa mennä perjantaina valmiiseen pöytään syömään. 

 

Lauantaina teimme mieheni kanssa pitkän metsälenkin ja ihmettelimme eläintenjälkiä. 

Kissa tämä ei ainakaan ole. 

 

 

Muuten lauantai kului tehden hyvää ruokaa, lukien Hesaria, juoden kahvia ja syöden kotitekoista porkkanakakkua, saunoen

ja illalla katsoimme leffan. 

Meille on syntynyt tavaksi, että ainakin toisena aamuna viikonloppuna teemme hyvän aamiaisen, jonka syömme koko perhe yhdessä. Aamiaisen sisältö riippuu tekijästä. Minun aamiaiseeni sisältyy yleensä hedelmiä, tuorepuristettua appelsiinimehua, vastaleivottua leipää ja joku hyvä juusto. Mieheni valmistama aamiainen sisältää ainakin pekonia ja munia. Vanhimman tyttäreni valmistaessa saamme yleensä ainakin pancakes tai banaanilättyjä, yleensä myös smoothiet.

Tänään oli vuoroni. 

 

Aamiaisen jälkeen heitin nuorimman tyttäreni tallille ja lähdin vanhimman kanssa "kuvausretkelle" Uunisaareen ja Löylyyn. Yritämme käydä näillä kuvausmatkoilla nyt viikonloppuisin. 

 

Näitä "mustavalkoisia" maisemia katsellessamme kyllä totesimme, että mikäli ei aurinkoa ala näkymään, täytynee suunnata nämä kuvauskeikat johonkin muualle kuin Suomeen. 

 

 

Ei aivan terassikelit. 

 

 

Kiva yhteinen harrastus on löytynyt. 

Ilta menikin ratsastustunnin merkeissä. Valitettavasti tälläkään tunnilla ei itseluottamus lajin parissa kohonnut. Sanotaanko nyt niin, että tämä pukitteleva tapaus sai ainakin jännityksen väistymään. Tilalle tuli ärsytys. #kohtiuusiapettymyksiä.  

 

Huikean hyvää alkavaa viikkoa!