Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

lauantai 5. marraskuuta 2016

Mitä olen oppinut elämäni varrella

Muistan lukeneeni jostakin blogista jo jonkin aikaa sitten tällä otsikolla tehdyn bloggauksen ja halusin toteuttaa nyt omani. Kuvina saavat toimia kuvat, joita otin syyslomalla Ranskan  Biarritzissa. Tässä siis ohjeita itselleni, joita noudatan.

Rakkaus 

Arvosta ja rakasta perhettäsi. Et voi koskaan tietää milloin tapaatte viimeisen kerran. 

Kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa jossakin vaihetta elämäänsä. Kaikki ei siis ole sitä, miltä ulospäin voi vaikuttaa. Ongelmat eivät kestä ikuisesti. Tulee parempia päiviä ja silloin olet vahvempi ja osaat nauttia niistä. 

Hoida pienet lapset kotona, sillä jos heistä tulee myöhemmin hulttioita ja he ajautuvat väärille teille, et joudu silloin syyttelemään omia valintojasi. Sinä teit ainakin parhaasi. 
Onko tämä taloudellisesti mahdollista, on yleensä valintakysymys.  


Terveys 

Nuku kunnon yöunet. Syö terveellisesti -maksoi mitä maksoi. Terveyttä ei voi mitata rahassa.

Älä lue yöllä tai illalla myöhään lääkärinkirjaa, koska voin taata, että kaikki oireet täsmäävät ja et kuitenkaan pääse yöllä lääkäriin. Seurauksena yötön yö ja ahdistus. "Minulla on ollut elämässäni paljon huolia, joista monikaan ei ole toteutunut". 

Älä käytä elämässäsi liikaa aikaa työntekoon, sillä seuraavissa yt-neuvotteluissa voit olla seuraava lähtijä ja vaikka et olisikaan, niin arkkusi kantajia harvoin töistä löytyy. Siihen hommaan ovat elämäsi muut ihmiset. 

Jos jokin ahdistaa, lähde ulos, luontoon lenkille. Harvoin kadut lähtöäsi. 

Kävelyllä luonnossa syntyy parhaat ideat. 
 


 
Ilo ja Nautinto

Espanjalainen sanonta, siellä missä on karvoja on iloa, pitää paikkansa. Eläimet ne meidän karvaiset terapeuttimme. Vietä aikaa niiden parissa.

Jos joudut tekemään valintoja rahankäytön suhteen, osta matka tai elämys. Niitä ei tarvitse koskaan katua. 

Nauti laadukasta kahvia ja shampanjaa, jos niistä pidät. 

Polta kynttilöitä ja osta leikkokukkia... ja kenkiä. Ihminen tarvitsee kauneutta ympärilleen. Käytä juhla-astioita arkena. Tee arjestasi juhlaa.

Naura, tanssi, kuuntele sadetta, katso kuinka aallot lyövät rantaan, haista syksyn tuoksu, halaa lastasi. Elä tässä hetkessä. Hengitä. Nauti

Puhu kauniisti itsellesi.  

Järjestä hetkiä, jolloin et tee mitään. Kuuntele itseäsi. Älä pyri aina olemaan tehokas. 
Tehokkuus on yliarvostettua ja se tappaa luovuuden. Ole armelias itsellesi ja muille. Täydellisyys on tylsää. 

Leiki, älä koskaan hukkaa sisäistä lastasi.  

 
Ystävyys

Pidä yhteyttä ystäviisi, silloin et tule olemaan vanhana yksinäinen. 

Todelliset ystävät ymmärtävät, että emme ehdi päivittäin tapaamaan, mutta he ovat ajatuksissamme. 

Hakeudu niiden asioiden ja ihmisten pariin, jotka tuottavat sinulle iloa. Asioiden pariin, jotka saavat sinut kokemaan olevasi elossa. Ihmisten pariin, jotka vilpittömästi iloitsevat puolestasi ja myötäelävät kanssasi vaikeina aikoina. Hakeudu heidän pariin, jotka tuovat sinusta parhaat puolesi esiin. 


Luovuus 

Pyri tekemään joka päivä jotakin uutta tai jokin asia toisin. Vaihda ajoreittiä töihin, kokeile uusi resepti, juttele uudelle ihmiselle. Poikkea kaavoistasi, se virkistää. Yllätä itsesi.

Lue paljon, katsele elokuvia, valokuvaa, käy taidenäyttelyissä, kuuntele musiikkia. Opiskele uusi taito. Virkistä sielua. 

Käy kerran vuodessa paikassa, jossa et ole aiemmin käynyt.  



Ajattelutapa / Asenne 

Ohjaa elämääsi, mutta usko, että kaikella on tarkoitus. Asioilla on tapana järjestyä ja asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä. Kaikki tapahtuu ajallaan. Kuuntele intuitiota.

Usko ihmeisiin, kaikki on mahdollista. Vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet. 

Mieti joka ilta, mistä asioista olit tänään kiitollinen. 

Ole ystävällinen vieraille ihmisille. Hymyile vastaantulijoille, auta kadulla, anna lantti hyväntekeväisyyteen, pysäytä auto ja päästä jalankulkija tien yli, maksa pysäköintimaksu nähdessäsi lappuliisan lähestyvän vierasta autoa, anna kaupan kassalla puuttuva kolikko jne. Sillä et voi koskaan tietää, jos sinä olet jollekin se pelastava enkeli, silloin kun kaikki on jo menetetty.

Säästä luontoa ja maapalloamme omilla valinnoillasi. Kierrätä, älä osta kertakäyttötuotteita, älä roskaa. 

Maksa sakkosi välittömästi ja unohda ne sen jälkeen. Ikäviin asioihin ei kannata jäädä rypemään. 

Hymyile, vaikka ei tekisi mielesi hymyillä. Hymy auttaa aina.  

Aseta itsesi epämukavuusalueelle, se opettaa uusia asioita. Kokeile rajoja. 

Elä elämäsi niin, ettei vanhana tarvitse katua tekemättömiä asioita ja käyttämättömiä mahdollisuuksia.  


 
Näissä mietteissä toivottelen hyvää pyhäinpäivää!

6 kommenttia:

  1. Voi ihana ja kaiken voin allekirjoittaa, muutaman lauseen tietysti omaan elämäntilanteeseeni sovellettuna. Hyvää alkavaa viikkoa (siitä tulee tuolla elämänviisaudella loistava)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinäkin jaat näitä näkemyksiäni. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Todella hyviä ja ajattelemisen aihetta antavia mietteitä. Omassa elmässä on niin paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja läheisillesi<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai se niin on, että omalla asenteella ja toiminnalla voi vaikuttaa suunnilleen kaikkeen muuhun paitsi terveyteen. (Toivottavasti osittain myös siihen). Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Hyviä, mietittyjä pohdintoja! Näitä on ilo lukea.

    VastaaPoista