Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

tiistai 15. marraskuuta 2016

Uusi elämä

Leikittekö te koskaan ulkomaan matkoilla ajatuksella, että mitäpä, jos jäisin tänne? 
Minä teen sitä lähes joka matkalla. Toisinaan leikki alkaa tuntumaan aika todelliselta ja havahdun miettimään, mitä jos? 

Tähän on pakko heti alkuunsa lisätä, että en koskaan kuvittele muuttavani pysyvästi Suomesta ulkomaille enkä haaveile sellaisesta, mutta vuoden tai puolen vuoden mittainen ulkomaan keikka houkuttelee. 


Voisin asua vaikka tässä tai tässä. 

 

Olisi ihanaa, kun kukat kukkisivat pihassani läpi vuoden. 



 
Kotitaloni ja parvekkeeni voisivat näyttää tältä. 







Lähikukkakauppani näyttäisi tältä. 


ja lähikalakauppani tältä


Aamujoogaisin Atlantin rannalla 

tai lenkkeilisin


                Löysin myös paikallisen ratsastustallin ja upeat tenniskentät ulkona. 

 
                                        Poikkeasin terassille kahville läpi vuoden. 
 

kävelisin aamulenkkiä varpaat hiekassa


kävisin kauppahallissa ruokaostoksilla


Söisimme ulkona terassilla. 

 





Ihastelisin auringonlaskuja ja -nousuja, vuoroveden vaikutusta, kuuta ja aaltoja. 




Nuorisomme tietysti surffaisi, mutta siitä lisää toisen kerran. 

 
Tämän ulkomaan oleskelun päätteeksi puhuisimme kaikki luonnollisesti täydellistä ranskaa ja palaisimme monta kokemusta rikkaampana
kotimaahamme. 
Että tällaisia leikkejä minulla.  
 

 
 






 



 

3 kommenttia:

  1. Varo mitä toivot ;) Ensimmäisen Pekingin matkan jälkeen sanoin miehelleni paluulennolla, että voisihan Kiinassa vaikka asua, kaupunki ei tuntunut mahdottomalta...viisi vuotta myöhemmin asuimme Shanghaissa. En todellakaan haaveillut Kiinaan muutosta, tuli vain sellainen mahdollisuus vastaan.

    VastaaPoista
  2. Olipa hauska tarina. Noinhan siinä voi joskus käydä, joten otan riskin ;-)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihana ja elävä mielikuva! Ehkä jonain päivänä! ����

    VastaaPoista