Jalkineille, jotka voi pukea jalkaansa ja kokea olevansa niin vahvasti oma itsensä. Kengät saavat näyttää jopa jossain määrin kuluneilta. Sillä reippaat naiset, jotka kulkevat omia polkujaan eivät joka naarmusta hätkähdä. He ovat pohjimmiltaan enemmän outdoorhenkisiä, kuin cityihmisiä. He istuvat mielummin tallilla jalat heinissä (lue lannassa) kuin kynsihuollossa. Heille nuotiokahvit luonnossa merkitsevät enemmän rentoutumista kuin kampaajallakäynti. He pyrkivät olemaan sinut itsensä kanssa ja pukeutuvat mielummin mukavasti kuin viimeisten muotivirtausten mukaisesti. He kulkevat elämänpolkuja omien arvojensa ja haaveidensa mukaisesti, vaikka ne eivät olisi niitä yleisesti vallalla olevia. He osaavat ja uskaltavat kuunnella sisintään ja antavat sen ohjata valintojaan. He uskaltavat astua epämukavuusalueelleen. Tällaista maailmaa Timberlandin kengät ovat minulle aina edustaneet. Olen omistanut niitä elämäni varrella useita. Ikinä eivät ole kaappiin jääneet.
Tällä hetkellä vanhimmat Timberland kenhäni ovat lähes kymmenen vuotta vanhat, yhä käytössä. Nykyisin monesti tallikenkinä.
Pakko vielä mainita tässä yhteydessä sekin, että jos jokin ulkoinen seikka saa katseeni kääntymään jonkun miehen puoleen on se juuri Timberlandkengät ;-)
Tässä tämän syksyn "Timpat". Ne ovat työkäyttöönkin sopivat.
Pakko vielä mainita, että vaikka tämä postaus saattaakin kuulostaa siltä, kuin tämä olisi tehty yhteistyössä Timberlandin kanssa ei tämä valitettavasti ole. Sellainen minulle kyllä hyvin sopisi, vinkkinä heille ;-)
Reippaita syyspäiviä!
Timberlandin kengät ovat parhaita. Itse omistan tällä hetkellä kakhdet, yhdet talvi- ja yhdet kesäkengät. Nuo pitkävartiset keltaiset ovat aivan ihanat, kuten myös nuo sinun uusimmat.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Täällä toinen Timberland-fani! Mulla useammat. Sait muuten myytyä nuo mulle, jos löydän ne vaan kaupasta. Että provisioa voisit alkaa kyselemään :-D
VastaaPoistaP.S: Kiitti tosi paljon niistä vene-kommenteista! Mä vastailen niihin tässä viikonlopun aikana lisää. Ihana kun olet auttanut <3
On ollut kiva olla avuksi ja nähdä miten ihmiset pääsevät toteuttamaan unelmiaan ;-)
PoistaNuo pitkävartiset ovat I-H-A-N-A-T! Metsäsin sellaisia muutama vuosi sitten Tukholmassa. Onkohan niitä vielä saatavilla? Täytyykin tsekata.
VastaaPoistaUpeat nuo pitkävartiset! Mullakin on ollut joitain sellaisia seikkailuhenkisiä lempikenkiä, joissa tulee ihmeellisen voimaantunut olo.
VastaaPoistaHyvin kuvattu, juuri tuollainen voimaantunut olo niistä tulee.
PoistaMäkin jäin katsomaan noita pitkävartisia, huikeet! :)
VastaaPoistaNo mitä ihmettä, blogger muuttaa minut nimettömäksi. Syysterveisiä siis saaresta! Annika :)
PoistaVoin niin yhtyä tekstiisi, vaikka ei minulla koskaan ole Timberlandeja ollutkaan, mutta muita saman tyylisiä kyllä. Ja yhteistyötarjouksetkin olisivat tervetulleita.
VastaaPoistaMukavaa syksyä sinulle!