syyskuu halusin tai en

Olen täällä varmasti aiemminkin kirjoitellut tästä aiheesta. Olen lapsellinen "kaikki mulle heti ja nyt" -luonne. Odottelu ei ole parhaita puoliani, haluan asiat selviksi, en malta odottaa. Tällä luonteella syksy ja kevät lajitellaan odotteluvuodenajoiksi. Odotellaan talvea tai kesää. 

Mielummin hiihtäisin aurinkoisilla hangilla tai purjehtisin lämpöisen tuulen henkäillessä kesäisillä aalloilla. Toisaalta olen aina ollut hyvä muuttamaan ikäviä asioita voitoksi, joten pakkohan siihen on taas ryhtyä. Energiaansa kun ei kannata käyttää niiden asioiden surkutteluun, jolle ei itse mitään mahda. Silloin jää vaihtoehdoksi vain tehdä niihin olosuhteisiin mahdollisimman ihanteelliset olot.

 

Ajattelen elämässä laajemminkin niin, että on aina kaksi vaihtoehtoa hyväksyä tai hylätä eli lähteä. On turha marista esim. työpaikalla, kun voi valita näistä kahdesta vaihtoehdosta. Jos päätät jäädä, tee elämästäsi niissä olosuhteissa mahdollimman mukavaa tai vaihda työpaikkaa, lähde. Joskus olen lähtenyt jopa tyhjän päälle ja aina ne asiat jotenkin ratkeavat. Niin niillä on tapana tehdä. 

 

Onhan syksyssäkin ne hetkensä, kuten pimenevät illat, kynttilät. Ne kuulaat aamut ja usvaiset aamulenkit. Kirjat ja villasukat. Omenat ja sienet. 

 

Kissapoika on muuten mainio, kun häntä yrittää kuvata, hän siirtää aina katseensa toisaalle. Ujoutta vai mitä, tiedä häntä. 

 

 

Viime viikon perjantaina oli lämmin ilta. Istuimme ulkona nuotion äärellä koko perheen voimin. Ei halua päästää kesästä otettaan. 

 

 

 

 

 

Tällaisissa mietteissä siis tänään. Hyvää lauantaita kaikille!