Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pyjamahousuista, pellavamekoista ja kesäunelmista

En ole yleisesti ottaen kovinkaan kiinnostunut keskustelemaan vaatteista. On niin paljon muitakin keskusteluaiheita maailmassa, mutta jotain meidän on päällemme joka päivä puettava. Pukeutumisellaan viestii ympäristöönsä itsestään aina jotakin halusipa sitä tai ei. 
Pidän kovasti Noora&Noora -blogista, jota luen säännöllisesti. (Tietysti, koska he ovat 
kaimojani ;-)  Heidän blogissaan virisi keskustelu pyjamamuodista eli lähinnä pyjamahousuista. Löydät postauksen tästä: http://nooraandnoora.com/index.php/2016/06/12/pyjamamuoti/
Olin ostanut keväällä omat pyjamahousuni ja olen pitänyt niitä jo aika paljon, sillä ne ovat todella mukavat päällä. Omat housuni ovat 100% viskoosia eli ne laskeutuvat todella hyvin ja hivelevät jalkojani. Olen käyttänyt housuja sekä töissä, että lenkkareiden kanssa vapaalla. 
Täällä siis liputetaan pyjamahousujen ja muidenkin mukavien vaatteiden puolesta.  


Toinen tämän kevään uutuus on tuo alakuvan rento pieni hame, joka on myös Henri Lloydin liikkeestä. Inhoan vatekaupoissa kiertelyä (ajan hukkaa), joten jos satun johonkin liikkeeseen, jossa näen jotakin minulle sopivaa ostan usein samalla kerralla useampia vaatekappaleita. Samaan ajanhukkaa kategoriaan kuuluu mielestäni muuten kampaajalla istuminen ja kauneushoidoissa käyminen. Kampaajalla käyn, silloin kun on pakko ja kauneushoidoissa en edes silloin. Tämä pikku hame on myös ollut päälläni niin töissä kuin pursiseuralla purjehduskenkien ja rennomman yläosan kanssa. 
 
Helteitä odotellessa voi tätäkin kesän raitamekkoa (joka kesä pitää saada raitamekko) käyttää pienen jakun seurana. 
Oikeasti tämä on sellainen onnellinen kesäpäivä Hangossa 
mekko. Sellainen päivä, kun kierretään päämäärättömästi Hangon pienet putiikit, istutaan rannalla ja tuijotellaan horisonttiin, pelataan tennistä tai osallistutaan rantajoogaan, ajetaan jopoilla auringonlaskuun ja illalla syödään hyvin makasiineilla ja juodaan kuohuviiniä ystävien kanssa. Toivottavasti sellainen kesäpäivä on edessä. 


Tämä kolttu on niitä päiviä varten, kun puetaan stressihelmet kaulaan ja mietitään, että pellavan kuuluu olla ryppyistä. Sopii jälleen töihin ja vapaalle. Kylmemmän ilman hyökätessä puetaan alle mustat tai valkoiset housut ja t-paita ja jätetään tuo vaate takiksi auki siihen päälle. 

Nahkahameen seuraksi löysin paidan, joka on pellavaa ja sen hiat ovat ohuempaa silkkimäistä lähes läpikuultavaa materiaalia. 
Päädyn vaatehankinnoissani yleensä aina luonnonmateriaaleihin ja yritän katsoa, että vaatteet olisivat pitkäikäisiä. Vaatekaappini on väritykseltään mustavalkoinen. Lisäksi sinne mahtuu luonnonväreistä beige ja ruskea. Kesällä sallitaan myös merelliset sininen ja punainen.  
  
Tällaisissa mietteissä täällä. 

Mitä te puette päällenne pyjaman jälkeen?  








6 kommenttia:

  1. Voisin ottaa nämä kaikki sun vaatteet omaan vaatekaappiini - ihania kaikki! Paitsi pyjamahousut eivät passaa omaan kroppaani, niin kivoja kuin olisivatkin :) Mutta tuo pellavapaitis ohuilla hihoilla, mistäköhän tuollaisen saisi?!

    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pellavapaitis on tämän kevään / kesän Mos Mosh mallistoa ja mallin nimi on Callet shirt, väri 101 white. Eiköhän sellainen vielä jostakin löydy. Omani ostin Monday to Sunday Home liikkeestä, mutta sinne jäi vain yksi paita kokoa L.

      Poista
  2. samoin, ihania vaatteita, saako noista mitään enää mistään ostettua??
    Laura
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että saa. Ovat kaikki tämän kevään / kesän mallistoa. Valmistajat siis Henri Lloyd, Second Female ja Mos Mosh.

      Poista
  3. Aivan ihania vaatteita sinulla. Klassisia, sopivat päällesi erittäin hyvin. Olet kaunis pukisit päällesi mitä tahansa! Ole onnellinen siitä :-)
    Raitaa ja pellavaa kesällä puen itse päälleni ja niitä löytyy sitten vaatekaapistani; valkoinen on etenkin suosikkivärini, myös beige ja musta. Kesällä kuitenkin käy värikkäätkin vaatteet. Mielialan mukaan. Ihanaa viikonloppua!
    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Vaatekaappisi väritys kuulostaa aika tutulta ;-) Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista