Eilen täällä Tukholmassa oli ensimmäinen todella kaunis ja lämmin kesäpäivä ja tänään ilmeisesti aamulla samanlainen. Minulla oli luonnollisesti mukana matkalaukussa mustat farkut ja nahkatakki.
Tällaista tämä elämäni monesti on, kun haluan matkustaa vähillä matkatavaroilla. Monesti Suomessa pakatessa ei arvaukset ja säätiedotukset kohdemaan säästä osu aivan oikeaan. Siellä ne useat kesämekot kotona odottavat, jos kesäpäiviä vielä tulisi ja täällä minä hikoilin mustissa farkuissa. Sama tilanne oli myös työkaverillani. Tosin illan tullen nahkatakki tuli jo tarpeeseen.
Eilinen päivän valinta liittyi siihen, että kumman pyörän hotellilta lainaisin fillariretkeäni varten. Päädyin pinkkiin, sillä onhan täällä hääviikonloppu.
Onneksi olkoon hääparille! Ilmassa oli nähtävissä rakkautta....
Oi, sinä pääsit ihan paikanpäälle "häähumuun" =D. Minä seurarin juhlia telkkarista. Onneksi heille sattui kaunis ja aurinkoinen päivä.
VastaaPoistaKyllä oli kaunis päivä niin sään puolesta kuin muutenkin!
PoistaPS: Blogissani olisi sinulle haaste, jossa pääse penkomaan valokuviasi =D.
PoistaNo olisin mäkin päätynyt pinkkiin :-D Ihanat fillarit! Ja hyvät hääkakut varmasti myöskin. Kesäterkuin H
VastaaPoistaMinä arvaan, että olisit päätynyt pinkkiin :-) Hääkakku maistui kyllä, tosin puolet jäi syömättä, kun ne olivat niin valtavan suuret. Kesäterveiset myös sinne!
Poista