Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tapahtui viikolla

Viikko oli niin täynnä ohjelmaa, että en muista milloin olisin elänyt näin hektistä viikkoa. 
Rauhallisista aamukahvituokioista ei ollut tietoakaan, puhumattakaan riittävistä yöunista, luovista ajatushetkistä tai urheiluun varatusta ajasta. Blogeja en ole ehtinyt lukea saatika kirjoittaa. Yllättävän kuluttavaa on myös se, että kotona on jatkuvasti kaksi vierasta aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Tuntuu, että kotona ollessakaan ei pysty lataamaan akkuja samalla tavalla kuin normaalisti. Olet ihmisten tarkkailun alaisena aamusta iltaan. Huolehdit siitä, että muilla ihmisillä on kaikki hyvin aina heräämisestäsi siihen saakka, kun illalla sammutat valot sängyssäsi. 


Tällä viikolla minulla on ollut vain kaksi vapaapäivää; torstaina ja tänään. 
Työpäivät ovat olleet pitkiä ja lumisateen takia työläitä. Onneksi lentojen välissä on ehtinyt piipahtamaan hakemaan terminaalista kahvia ja Joe&Juicen pojat ovat olleet yhtä iloisia kuin aina. 


Yhtenä työpäivänä kertasimme turvakoulutustamme. Teemana tänä vuonna oli survival. 
Tulipahan myös soviteltua savuhuput päähän ja kerrattua ensiapua ja palosammuttimia yms. 


Torstain vapaani meni huonekaluliikkeessä pitäessä asiakkaani ja arkkitehdin kanssa palaveria. Iltapäivän vietin eräässä toisessa sisustussuunnittelu palaverissa, jossa kehittelimme yhtä uutta tuotetta. Saa nähdä seuraako siitä mitään. Kahden palaverin välissä ehdin onneksi syödä lounasta rakkaan ystäväni kanssa. Laitoimme kuntoon työasioitamme. Nappasin matkalla mukaani kimpun tulppaaneja kotiin. Illalla menin tennisvalmennustunnillemme. Valmentajaltamme saimme kehuja, kun pelimme kuulemma alkoi näyttämään jo tennikseltä. Hikisenä, mutta onnellisena palasin kotiin saunaan ja valmistin iltapalaa vieraillemme. 

Viikkoon on sisältynyt paljon myös odottelua. Odottelu on liittynyt lähinnä mieheni työkuvioihin, hieman myös omiini. Malttamattomana ihmisenä odottelu on minulle aivan sietämätöntä. Ensi viikolla saamme toivottavasti moniin kysymyksiimme vastauksia ja odottelu näiltä osin päättyy.  


Perjantaina työpäiväni jälkeen lähdin hakemaan näitä kahta nuorta naista Helsingin keskustasta. Ilma oli kaunis, saimme ihailla Helsinkiä auringossa. Kävimme yhdessä ostamassa ranskattarellemme tuliaisia. Kassista löytyi hänen toivomuksestaan Fazerin suklaata ja I love Finland t-paita. Fazerin myymälässä Kluuvikadulla on todella hyvä valikoima tuliaiseksi sopivia suklaapakkauksia. 


Vaihto-oppilaamme pitivät kovasti Suomesta. Se oli heistä hyvin eksoottista. Heistä oli hauskaa juosta saunasta talon ympäri ja tehdä lumienkeleitä. Huippuhetkiä olivat myös leiri Kisakalliossa ja kiipeilyilta Salmisaaressa. 


Eilisen työpäiväni jälkeen jäin kentälle saattamaan vaihto-oppilastamme koneeseen. Halatessani häntä hyvästiksi tuli minullakin aivan kyynel silmään, niin herttainen nuori neiti hän oli. Toisaalta oli ihana palata kotiin, joka oli jälleen vain oman perheemme käytössä. 
Illalla menimme mieheni kanssa tenniskaverini tupaantuliaisiin. Kotiin palattuamme totesimme, että oli oikein hauskaa, vaikka lähteminen raskaan viikon päätteeksi tuntui työläältä. 


Tänään on viikon toinen vapaapäiväni. Päätin viettää tällaisen rauhallisen aamun täällä sängyssä. Sylissä läppäri ja kädessä kahvikuppi. Kissa ja lapset ovat kaikki käyneet täällä vuorotellen halailemassa. Nuorimman tyttären kanssa on käyty syvällisiä keskusteluja luovuttamisesta ja siitä, miten toisinaan vastoinkäymisissä pitää ottaa härkää sarvista ja taistella. Nyt lähden valmistelemaan lounasta ja käyn lenkillä. Ihana ystäväpariskuntamme on kutsunut meidät kanssaan syömään tänä iltana yhteen lemppariravintolaamme. Tuskin maltan odottaa!  

Rentouttavaa sunnuntaita! 

4 kommenttia:

  1. Välillä ne asiat ja kiireet vain kertyvät samalle viikolle. Toivottavasi hellittää, sillä jatkuva kiire ei ole kiva asia. Voin uskoa, että teidän vaihto-oppilaat ovat olleet innoissa. Nyt on sattunut olemaan ihan kiva talvi täällä Suomessa. Heillä on ollut varmasti elämyksellinen aika. Ihanaa vapaapäivä ja kevättä sinulle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin hassua miten kiireet yleensä kasautuvat juurikin samalle viikolle. Uskon, että vaihto-oppilaille luminen Suomi oli elämys. Hyvää viikonloppua teidän perheelle!

      Poista
  2. Toivotaan, että tuleva viikko tuo tullessaan myös aikaa rauhoittumiselle ja rentoutumiselle.
    Hieno kokemus vaihto-oppilaille ja uskon että he muistavat tämän sekä teidät ikuisesti :)
    Voimaa ja valoa tulevaan viikkoosi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikein aurinkoista viikonloppua Sinulle!

      Poista