Tiesinkö silloin?

Ihmisen alitajunta on hyvin ihmeellinen. Toisinaan se tietää asioita jo ennen kuin meidän tietoinen minä tiedostaa mitään. Eräänä aurinkoisena päivänä viime kesänä Hangossa olin menossa ostamaan mansikoita tyttäreni kanssa. Ihastelimme vanhoja huviloita meren äärellä. Yhtäkkiä näimme mielenkiintoisen kirpputorin, jolle halusimme luonnollisesti poiketa. Katseeni osui vanhaan posliinikulhoon. Ihastuin sen tunnelmaan, mutta samalla tiesin, että tämä vanha kulho ei sitten lainkaan sopisi meidän moderniin ja pelkistettyyn kotiimme. Vanhempi naismyyyjä kertoi sen olevan äitinsä vanha ja se oli alkuperältään ruotsalainen. Hetken sitä ihasteltuani jätin kulhon, sillä en keksinyt sille kodissamme sopivaa paikkaa. Mansikkaostoksilta palattuamme kulho kummitteli kuitenkin mielessäni ja palasin sen ostamaan. En tiennyt mihin sen laittaisin, mutta tunsin, että se kuuluisi minulle. Myyjä paketoi sen silkkipaperiin, jossa se venelomamme ajan oli veneen punkan alla, yhdessä uusien villasukkieni kanssa. Kotiin tultuani laitoin kulhon erääseen vetolaatikkoon. Säilöin siihen servettirenkaita. 

Poimin eilen taas niittykukkia. Löysin tämän kulhon vetolaatikosta. Laitoin kukat siihen. Ne näyttivät kodikkaalta yhdessä. Niillä oli yhteinen tarina kerrottavana. Ne eivät sopineet ympäristöönsä, mutta löytyisikö niille vielä oikea ympäristö? Saattaa olla, että löytyy? Silloin alitajuntani hykertelisi partaansa ja sanoisi, tiesinhän. Onko alitajunta jotakin samanlaista ohjaavaa voimaa, kuin kissan kuudes aisti? Kykyä aavistaa asiota etukäteen. 

Tulisiko meidän kuunnella itseämme tarkemmin? 

Tällaisia lomamietteitä tänään täällä leppoisasti aurinkotuolissa. 

Aurinkoista iltaa!