Purjehduksen ihanuus?

Olemme purjehtineet monen monta kesää saaristomerellä. Jokainen loma on ollut omalla tavallaan unohtumaton. Olen kirjoittanut näistä aiemmin tässä blogissakin. 
Nuorimmainen on saanut uskoakseni lapsena yliannostuksen purjeveneilyä, lisäksi hän on joutunut kuuntelemaan viimeiset reilut kymmenen vuotta purjehdusjuttuja ruokapöytäkeskusteluna lähes päivittäin. Hän on muuttanut talliin ;-) 

Keskustelumme perheen yhteisestä kesäpurjehduksesta meni jotenkin siihen malliin, että nuorin vastasi, että voisi hän lähteäkin, mikäli siellä pääsee ratsastamaan. Minulle kesälomapurjehduksen tavoite oli viettää aikaa perheen kanssa, olla Hangossa, päästä idylliseen Helsingholmeniin ja tietysti käydä Högsårassa ja Farmors Caféssa. Lisäksi olin haaveillut, että olisi ihana nähdä jokin meille uusi kohde. Perheemme kolme muuta halusi vain purjehtia. Näillä mittareilla lomamme onnistui tosi hyvin.

Innokkaimmat perheemme purjehtijat olivat luvanneet siirtää veneen Espoosta Hankoon, jotta nuorimmaisen ei tarvisi aloittaa purjehdusretkeä kahden pitkän päivän kryssiosuuksilla. 

Saavuin siis nuorimman kanssa autolla  Hankoon. Vettä satoi ja veneessä roikkui kaikkialla puolimärkiä vaatteita, mieheni oli vessaremontin (vaihdettu tänä vuonna uusi wc) parissa ja itse istuin tämän kaaoksen keskellä miettien, että mitähän tästäkin tulee. Blogeja kritisoidaan paljon arjen siloittelusta (kuka sitä todellista arkea haluaisi nähdä), joten päätin tällä kertaa julkaista kuvan, joka kertoo todellisuutta sapuessani veneelle. Ei ollut kynttilät palamassa pöydällä eikä sisustustyynyt järjestyksessä (kuten hetkeä myöhemmin). Lämmityslaite pöhisi epätoivoisesti yrittäessään kuivattaa tätä tropiikkia, jota viisi ihmistä ja kissa asuttivat.

Luin juuri Endorfiininmetsästäjän kirjoituksen joka oli hyvä kuvaus lajista http://endorfiininmetsastaja.fi/purjehdus-ja-elitismi/. Jälkikirjoituksen allekirjoitan täysin. 
Yleensä ihmiset postailevat somen täyteen täydellisiä purjehduskuvia ja lajia tuntemattomat voivat näin harhautua luulemaan, että laji olisi vain pelkkää auringonpaisteessa purjein lillumista. Sitä se ei ole. Luulenpa, että tuo kirjoituksessa kuvattu wc-pöntön nupin väärään asentoon jättäminen ja sen seuraukset ovat myös kovin tuttuja kaikille pidempään lajia harrastaneille. Se siitä elitistisestä lajista. Suomen oloissa jokaiselle on varmasti tullut tutuksi myös olosuhteet, joissa saa kärsiä niin vilua kuin nälkää, toiset jopa merisairautta. (Onneksi itse olen tältä taudilta välttynyt, olisiko vuodet lentokoneessa kehittäneet tasapainoelimen). Niin, että jos ei perse kestä merivettä...

 

Meri on siitä jännä ympäristö, että se monesti puhaltaa pilvet mantereelle ja merellä paistaa aurinko. Niin kävi tässäkin, hetki myöhemmin saimme jo purjehtia aurinkoisessa säässä. 

Saavuimme siis Högsåraan aurinkoisissa tunnelmissa ja söimme veneellä. Minä hain kupin kahvia Rumpan baarista ja jälkiruuat kävimme nauttimassa aina yhtä viehättävässä Farmors Caféssa.

 

Rantautumisjuomat katettiin kannelle hyvän purjehduspäivän päätteeksi. 

 

 

Tuohon aiempaan tekstiini viitaten, aika erikoinen baarin nimi. Rumpan on sisältä todella viihtyisä, elävä tuli nurkassa loimottaen. Toimisi siis hyvin myös sadesäällä. 

 

Högsåra on kehittynyt näiden kahdenkymmenen vuoden aikana mitä me olemme saarella käyneet, mutta kehityksestä huolimatta saaren idyllinen tunnelma on onnistuttu säilyttämään ennallaan. 

 

 

Idyllinen tunnelma on säilynyt myös Farmors Caféssa, vaikka paikka on moninkertaistunut kooltaan siitä mitä se alunperin oli. 

 

 

 

Sitten kun päivä illaksi hiljaa hiipii sitä on unohtanut kaikki sotkuiset sisätilat ja purjehduksen vastoinkäymiset ja on vakuuttunut siitä, että parempaa tapaa viettää kesälomaa ei ole kuin purjehdusloma saaristomerellä. Etenkin silloin kun ympärillä on ne kaikkein rakkaimmat. 

 

  

Kesäiltaa myös sinne!

  

Tervehdys kesälomalta

Olen ollut muutaman viikon nyt lomalla ja vielä on onneksi lomaa jäljellä. Ei voi muuta sanoa, kuin ihanaa! Voisin kertoa teille siitä, miten kissastamme tuli tuosta vain skönäri tai miten vietimme perheen kesken ikimuistoisen loman Saaristomerellä. Voisin kertoa miten ihmiselle tekee ihmeitä, kun voi urheilla päivittäin, nukkua pitkiä yöunia, syödä paljon marjoja, hortoilla kaupungilla päämäärättömästi, tavata ystäviä, hoitaa puutarhaa ja laittaa järjestykseen ne  ainaisesti mieltä painavat asiat (kuten tavaraa pursuavat kaapit ja epämääräisten paperipinojen purkaminen). Millaista on viettää tanskalaisittain aikaa veneellä tai miten mieheni kanssa valloitimme uuden saaren. Voisin kertoa unelmista ja ideoista, joita alkaa syntyä, kun aivot pääsevät vapaalle ja on aikaa vain istua ja ihmetellä. Jokainen lomapäivä ansaitsisi tulla kerrotuksi, niin rentouttavaa ja ihanaa on ollut lomailla.

Vaihdoin työpaikkaa marraskuussa 2015, joten viime kesänä lomaa oli vain viikon verran. Voin siis sanoa, että tämä onkin ensimmäinen kunnon loma reiluun puoleentoista vuoteen. 

En malta istua koko iltaa koneen ääressä, joten kerron tänään vaikka siitä millainen upea fiilis on herätä kesäisenä aamuna saaristomereltä eräästä suosikkikohteestani, kun näkymät ovat tällaiset. Tämä olikin loman ensimmäinen aamu, kun alkoi oikeasti tuntua lomalle. Tiedättehän se muutaman päivän siirtymävaiheen hektisestä työmoodista lomaan. Aluksi ei edes osaa lomailla. Rytmi on vielä liian kiireinen ja työasiat pyörivät päässä. Sitten eräänä aamuna huomaa, että hartioita ei kiristä, hengitys hidastuu ja hymy leviää hieman normaalia leveämmäksi.

 

 

Heräillä aamuun kaikessa rauhassa. Kuunnella luontoa ja omaa itseään. Ymmärtää, että nyt ei ole kiire mihinkään. Tänä kyseisinä aamuna muu perhe taisi olla vielä peittojen välissä, kunnes yksi heräsi ja yllätti minut haaveilemasta tuolta kannelta. Tiedättehän teinit ja heidän aamuiset unenlahjansa.

 

Eikä kylmä kesäkään ole menoa haitannut, kun suurimmilta sateilta on vältytty. Aina voi kääriytyä untuvatakkiin ja vetää jalkaan villasukat. 

 

 

Tässä satamassa sain innokkaan ihailijan naapuriveneestä ;-) 

 

Ihania kesäpäiviä kaikille -toivottavasti saatte olla lomalla! 

P.S. Luin hiljattain tuon alla olevan aforismin. Se taidan olla minä.  

"We all have that one friend who always finds the horse (or the dog, or whatever furry happens to be running around within mile). If you don´t know who it is, it´s you." 

 

 

No mutta hei palataan!

Mietimme eräänä iltana mieheni kanssa, että miksi meillä on joukko ystäviä, joita emme saa aikaiseksi kutsua kylään tai tavata jossakin muualla. Koemme, että haluaisimme pitää heihin yhteyttä, mutta kuukaudesta toiseen mietimme, että ei tänä viikonloppuna, koska sitä ja koska tätä. 

 

Tapasin viime viikolla kaupassa yhden ko. ryhmään kuuluvan perheen rouvan. Puhuimme, että pitäisi nyt kyllä tavata. Juhannuksen hänen miehensä on lentämässä, joten silloin ei onnistu. Tänä kesänä kyllä tavataan, mennään vaikka fillareilla Nokkalan Majakkaan lasilliselle tai Pavenille syömään. Joo, näin tehdään. 

No, mutta hei palataan!  

Samaan sarjaan kuuluu muutama ihana vanha naapurimme. Nautimme yhdenkin mahtavan vanhemman pariskunnan seurasta suunnattomasti ja kaksi muutakin perhettä olisi huippua nähdä. 

Sitten on se aktiivinen töölöläisperhe, jotka myös olivat entisiä naapureitamme jo sitä edellisessä asuinpaikassamme. He joiden kanssa on seilattu saaristosaa ja hiihdetty alpeilla. Onneksi heitä voisi tavata jopa Hangossa. 

Sitten on se purjehtijaperhe jonka upeassa saaressa olemme olleet muutamana kesänä peräkkäin ja joiden kanssa pidimme hauskaa viime kesän rapujuhlissa. Taitaa kutsut heille harventua kanssa vähitellen. Pitäisi heidätkin kutsua meille.

Se upea pariskunta, jonka nainen on kuin sisko minulle ja jonka miehen huumori on viiltävän mustaa. 

Puhumattakaan siitä perheestä, jonka luona olemme monena juhannuksena viettäneet aikaa ja jota tapaamme vilaukselta lähes päivittäin. Mietittiin taas yhteistä juhannusta, mutta taidamme molemmat perheet olla vähän huonoja lyömään lukkoon asioita kovasti etukäteen. Eihän sitä tiedä millainen migreeni juuri sinä päivänä sattuu olemaan tai miten väsynyt sitä on, puhumattakaan tästä kotimaan säästä. Ja mitähän se Mikkokin?  

No, mutta palataan! 

Onneksi meillä sentään on yksi ystäväperhe joka tuntee meidät niin hyvin, että tulevat välillä kylään pyytämättä ja yllättäinkin, aina kuitenkin shampanjapullo kainalossa. Hyvä niin! 

Välillä sitä vaan miettii, että millainen meidän tulevaisuus / vanhuus on jos emme jaksa koskaan tavata ystäviämme. Taidamme olla aika yksinäisiä tulevaisuudessa. Siitäkö se vanhusten paljon puhuttu yksinäisyys johtuu? Tai miltä mahtaisi tuntua sen jälkeen, jos tänä kesänä tapaisimme kaikki nämä ajatuksissamme pyörivät "pitäisi heitäkin tavata" -ystävämme? Olisikohan sitä tyytyväinen itseensä ja virkistynyt ystävien seurasta.   

 

Tällaisissa aatoksissa täällä sireeni pensaan alla näin juhannuksen aatonaattona. Jos sitä vaikka aloittaisi siitä, että laittaisi pesukoneeseen tuon sateessa vettyneen pöytäliinan. 

P.S: Hankin täksi kesäksi ainoastaan yhden uuden kesävaatteen ja se on tämä kuvissa näkyvä Didriksonin sadetakki. Nappivalinta tämän kesän säähän näköjään! 

Juhannuksen suunnitelmat siis hyvinkin auki, tiedä vaikka pakenisimme vielä veneelle. 

No, mutta hei palataan! 

Tai sitten vain laitamme ovet lukkoon, saunan päälle, pulahdamme uimaan ja sytytetään kynttilät palamaan, istahdamme sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja kirja kädessä. Meillähän on kotona aina vähän kuin mökillä :-)

Hyvää juhannusta, olipa se sitten mitä tahansa! 

 

Ei kissanristiäiset, mutta jotain sinne päin

Ensinnäkin varoitus kaikille, jotka eivät jaksa olla kiinnostuneita hevostädin jutuista. Tässä seuraa taas sellainen. 

Tallimme Ärla (shetlanninponi tamma) tapasi viime kesänä laitumella hurmuri (Kaurialan Kille) shetlanninponin. Tallillemme on odotettu syntyväksi siis pientä uutta karvaturpaa. 

Sellainen pieni tamma syntyi 24.5. ja nimijuhlat vietettiin aurinkoisessa säässä 4.6.2017.  
Tarjolla oli tietysti asiaankuuluvasti kahvit ja mansikkaleivokset. Isäkin oli päässyt paikalle juhlatilaisuuteen, mutta täti oli liian innokas ja joutui seuraamaan juhlaa tallin puolelta. 
Arvatkaa olinko minä paikalla? 

Eilen sadekuuron jälkeen tyttäreni kuvasi tätä pientä karvaturpaa äitinsä kanssa tarhassa. 

Voi se on niin syötävä! 

 

Kun äidin säkäkorkeus on alle 110cm, niin osaatte varmasti kuvitella miltä tämä pieni näyttää, kun kokoa on tuskin kultaisennoutajan verran. 

 

 

 

 

Maailman suloisin Soukanpohjan Kipinä. Nimi on kuulemma annettu luonteen mukaan. Siellä se eilenkin aika tulisesti kirmasi laukkaa. Ei ilmeisesti mikään nyhverö ;-) 

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ja poiketa rutiineista

Nykyisin työni on normaalisti ma-pe rytmillä. Nautin vapaista viikonlopuista, mutta täytyy myöntää, että toisinaan kaipaan arkivapaita ja rutiinittomuutta. 

Otin toukokuun lopulla yhden perjantain vapaaksi töistä, vain poiketakseni rutiineista ja tavatakseni ystävääni. Vietyäni lapset kouluun suuntasin Ekbergille ystäväni kanssa aamiaiselle. Ilma oli kaunis ja aamiaisen jälkeen päätimme kävellä rannan suuntaan ja samalla vaihtaa kuulumisia. 

Kaivopuistossa muistimme, että meillä on myös kamerat matkassa mukana, innokkaita kuvaajia kun olemme. Ongelmaksi muodustui vain se, että meistä kumpikaan ei ole tottunut (lue halukas) olemaan kuvissa vaan mielummin piiloudumme linssin toiselle puolelle. 
Hetken toisiamme kuviin taivuteltuamme oli meillä oikeastaan aika hauskaa. Alkoihan siinä hieman naurattamaan kun kaksi keski-ikäistä äiti-ihmistä pomppii kiviltä alas kerta toisensa jälkeen innoissaan ja toinen kuvaa tapahtumaa. Lopulta en osaa enää sanoa oliko hauskempaa kuvaajalla vai kuvattavalla. Ainakin molemmat totesimme, että omista perheistämme ei olisi löytynyt yhtä pitkäjänteisiä kuvaajia -ei ainakaan herrasväestä. 

  
Pakko vielä laittaa tähän väliin toimituksen kommentti vyöstäni. Olin aamulla kuumeisesti etsinyt ohutta mustaa vyötäni kotona, tuloksetta. Kiireessä olin sitten laittanut täysin epäsopivan punaisen vyön, ajatuksena, että eihän se mihinkään näy. Siinä vaiheessa en osannut kuvitella vielä tekeväni hyppyjä Kaivarissa, hih. 

 

 

Koska sää oli niin kaunis ja kävelyhaluja ja juttua tuntui riittävän kävelimme vielä Löylyyn kahville. 

 

 

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, että mikä maailmassa on minulle oikeasti tärkeätä. Sitten on hyvä arvioida sisältyykö näitä asioita elämään vai täyttyykö päivät jostakin aivan muusta? Itselleni nämä "hömpötyspäivät" ystävien kanssa ovat kullanarvoisia. Arvolistani kärjessä ovat terveyden lisäksi perhe ja ystävät sekä harrastukset joilla lataan akkujani.

 

Pohjimmiltani olen hyvin levoton sielu ja huomaan, että muutun apaattiseksi, jos elämäni noudattaa liiaksi rutiineja. Siksi minulle on todella tärkeätä poiketa rutiineista, olipa sitten kyseessä ystävän tapaaminen viikolla, hyppiminen kalliolta, totutusta ajoreitistä poikkeaminen, uusi ruokakauppa tai matka tuntemattomaan maankolkkaan. Rutiineista poikkeaminen piristää aivan suunnattomasti. 

Kiitos ystävä rakas taas tästä huikeasta päivästä! Seuravaa kertaa jo odotellessa.

Ystäväni kirjoitti myös blogiinsa tästä päivästä ja sen tarinan voit lukea täältä: 

http://goldencupole.blogspot.fi/2017/05/paljastus-epamukavuusalueeni.html