Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

perjantai 6. tammikuuta 2017

Mun 2016

Ensiksi ajattelin jättää tänä vuonna tämän kyselyn täyttämättä, mutta sitten luin Mun 2015 ja täytyy sanoa, että kyllähän se on itselle hyvä yhteenveto ja muisto ko. vuodesta. Päätin siis tehdä tämän itselleni jälleen muistiinpanoksi. 
 
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Suoritin ratsastuksen perusmerkin.
Osallistuin blogitapaamiseen.
Rekrytoin 15 lentoemäntää / stuerttia. Organisoin rekrytoinnin. 
Irtisanoin työntekijän. 
Pidin varhaisen välittämisen keskusteluja. 
Istuin autossa aamu- ja iltaruuhkissa.
Odotin perjantaita. 
Vietin 20v. hääpäivääni 
Koin hampaan juurihoidon akutisoitumisen 

 

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset? 

Muistaakseni lupasin vain matkustaa Etelä-Afrikkaan. Valitettavasti tämä "lupaus" ei toteutunut vuonna 2016
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Kyllä tuli kolme uutta huippukollegaa!

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

Onneksi en. Yksi ihana valkoinen ruuna muutti vihreämmille laitumille ja harmikseni mennessäni häntä hyvästelemään oli karsina jo tyhjä.

5. Missä maissa vierailit?

Työmatkoista tulee mieleeni ainakin yksi ihana matka Pariisiin ja toinen Brysselin matka. Lisäksi olin hauskalla Zürichin matkalla ja muutamalla Düsseldorfin matkalla. 
Lomamatkoilla kävimme keväällä Ranskan Chamonixissa ja syksyllä Ranskan Biarritzissa. Myönnän olevani frankofiili, mutta eikö me oikeesti muualla matkailla kuin Ranskassa?  




6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Vastaus on sama kuin viime vuonna. Toivoisin, että mieheni tavoite työelämän suhteen toteutuisi tänä vuonna.


7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

 Tässä viime vuotini vastaukseni: "Mieleeni ei tule mitään päivämäärää. Olen aika huono muistamaan päivämääriä. Ehkä se olisi joku heinäkuun päivä, jolloin sain kuulla, että haaveilemani työ oli mennyt sivusuun." 

Uusi vastaukseni: en muista päivämäärää, mutta joku maaliskuun päivä, kun sain kuulla, että olin saanut tuon ed. mainitun työn. 
Elämä on aika ihmeellistä!  

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Sen lisäksi, että olen äärimmäisen tyytyväinen lapsiimme ja koen sen olevan suurimpia saavutuksiamme, sain uuden todella mielenkiintoisen työtehtävän ja sen mukana lähes 80 alaista.  

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Se liittyy varmasti mieheni työkuvioihin.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Yhden flunssan tammikuussa, hirveän juurihoidon akutisoitumisen ja kammottavia migreenipäiviä on ollut aiempaa enemmän. 



11. Mikä oli paras ostoksesi?

Matkat ja rannekello. Kello tulee ikuisesti muistuttamaan isoäidistäni ja siitä, että aika on rajallista.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Pöyristytti on ehkä liian voimakas sana, mutta toisinaan ihmetyttää aikuisten ihmisten kykenemättömyys ottaa itse vastuuta elämästään. Itsensäjohtamisen puute. 

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Asuntoon, ruokaan, harrastuksiin, vakuutuksiin, autoihin, vaatteisiin ja normaaliin elämiseen. Lisäksi rahaa meni matkoihin. 

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Uudesta työtehtävästäni ja sen tuomista haasteista ja itsensä kehittämisestä.
Ratsastustunneistani. 


 15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Coldplayn Hymn for the weekend. Uuden työtehtäväni myötä viikonloppu on saanut uuden merkityksen.

16. Viime kauteen verrattuna, oletko
I onnellisempi vai onnettomampi: Samoissa.
II laihempi vai lihavampi: Samoissa.
III rikkaampi vai köyhempi: Samoissa. 
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

 Olisin jaksanut tavata enemmän ystäviämme ja lähtisin useammin töistä tultuani ulos lenkille. Niin ja osaisin mennä ajoissa nukkumaan.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Unohtuneeni illalla sängyssä roikkumaan fb yms. 





19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietimme kotona oman perheen ja anoppini kanssa. Tapaninpäivänä kävimme appiukolla syömässä rapuja. Juhannusta vietimme oman perheen ja anopin kanssa kotona. Juhannuspäivänä kävimme purjehtimassa oman perheen kanssa ja sunnuntaina olimme ystävien luona Suvisaaristossa kylässä.


20. Rakastuitko kauden aikana?
Kyllä muutamaan karvaturpaan ja edelleen mieheeni. 
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

 En oikeastaan katso telkkaria, mutta Netflix sarjana olen seurannut Gran Hotel -sarjaa. 
Käy muuten hyvin myös espanjankielen kurssista ;-) 

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En, sillä en käytä energiaani noin negatiiviseen tunteeseen. 


23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Luin monia hyviä kirjoja mm. menestyvän työyhteisön pelisäännöt, jos olisit tässä, esimies ja menestyvä työyhteisö, tillbaka i stallet.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Young Folks Peter Bjorn And John, This Town Niall Horan.

25. Mitä halusit ja sait?

Uuden työtehtävän ja sopivasti uusia haasteita.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Miehen työkuvioita uusiksi ja Etelä-Afrikan matkan.


27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Niitäkin oli monta, mutta mainittakoon nyt vaikka Nainen junassa ja Julieta. Molemmissa loistavat naispääosan näyttelijät! 

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Syntymäpäivänäni kävin kaupungilla leikkimässä hienoa rouvaa ja ostin kellon ja uuden jakun työkäyttöön. Tässä iässä ei enää muista paljonko täyttää.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Mieheni tavoitteen saavuttaminen eli sama vastaus kuin viime vuonna. Toivottavasti tätä ei tarvitse kirjoittaa enää ensi vuonna. 

 


30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Pukeutumisen suhteen sama kuin aiemmin. Vaatekaappia olen saanut täydentää muutamalla siistillä työvaatteella.  Vaatteideni värit ovat musta, valkoinen, beige ja maastovihreät ja tummanruskea, harmaa. Tyyli: mukava, rento, klassinen, sporttinen. Materiaalit: luonnonmateriaaleja.


31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe (välillä vievät myös järjen). Työkavereiden musta huumori. Hevoset ja tallin haju. Kissapoika. Tennis ja ihan paras tennisporukkamme. Ystävät ja luonnossa liikkuminen. Matkustaminen ja uusien asioiden kohtaaminen.




32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

Himoitset? No en ketään. 

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Yhdysvaltojen presidenttivaalit. Pelottavan arvaamatonta.


34. Ketä kaipasit?

Yritän elää aina tätä hetkeä, siihen ei kuulu kaipaus. Jos pitäisi vastata jotain, vastaisin, että isovanhempiani ajattelen toisinaan hyvin lämpimästi. 


35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Uudet työkaverini ovat olleet aivan mahtavia. Minulla on käynyt hyvä tuuri heidän suhteensa. Kaksi upeaa miestä ja yksi sielunsisko. 
36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Minulla oli ollut kurja työpäivä ja työkaverini yllätti minut seuraavana päivänä ihanalla yllätyksellä. Löysin nimittäin työpöydältäni kukkia ja lapun:  "Iloa päivääsi!"

Miehenikin yllätti minut kukilla vuoden aikana ainakin kerran. 



37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

Yritän välttää migreeniä eli järjestän itselleni "älä tee mitään hetkiä"
Yritän välttää migreeniä, nukun riittävästi eli en jää roikkumaan esim. nettiin iltaisin. 
Yritän kutsua ystäviämme kylään. Muitakin kuin heitä, jotka kutsuvat itse itsensä ;-) 
Yritän päästä kesällä purjehduslomalle. 
Olisi upeaa, jos toiveeni mieheni työkuvioiden suhteen toteutuisi ja haaveeni Etelä- Afrikan matkasta kävisi toteen.      

2 kommenttia:

  1. Olipa hieno yhteenveto menneestä vuodestasi. Tuli samalla itselleni mieleen ajatella, että mitä minä olisin vastannut. Onnea ja iloa uuteen alkaneeseen vuoteesi <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mielenkiintoista lukea sinun vastaukset. Onnea ja kaikkea hyvää myös sinun alkaneeseen vuoteesi!

      Poista