Näin eilen ehkä maailman suloisimman labradorinnoutajan pennun. Eräät tuttavamme ovat ottaneet tämän koiran opaskoirakoulusta kasvatettavaksi. Minustahan ei olisi sitten luovuttamaan tällaista suloisuutta opaskoirakoulun käyttöön. Kuulin, että tälle noutajalle ei saa heittää palloa. (Sitähän siis joutuisin tekemään koko ajan, varmistaakseni, että se ei soveltuisi opaskoiraksi). Niin tai näin, kyllä oli ihana näky!
Tapasin vanhan naapurimme. Hän kertoi, että nykyään heillä on ankeaa, koska emme asu enää heidän naapurissaan. Olimme heille kuulemma kuin tähdet, valaisimme ja vaikka emme aina olleet näkyvillä, he silti aina tiesivät, että me olimme lähellä.
Voisiko sitä sitten kauniimmin sanoiksi pukea? Kuuntelin vain liikuttuneena.
Olen onnekas, kun tällaisia ihmisiä on sattunut elämäni varrelle.
Suloisella silkkikorvalla riitti ihailijoita rannassa.
Kauniita sanoja ja näkyjä viikonloppuunne!
