Skönärikissa

Olemme purjehtineet labradorinnoutaja koiramme kanssa vuosia. Hauskoja tarinoita kertyi niistä koirareissuista. Tänä vuonna purjehduslomamme sattui samalle viikolle, kun vakkarikissanhoitajamme oli lomamatkalla Tanskassa. Päätimme siis kokeilla, miten kissa sopeutuisi vene elämään. Kauhukuvissamme kissa tietysti onnistui temppuilemaan itsensä vedenvaraan tai mahdollisesti kiipeämään salamannopeasti mastonhuippuun, josta se ei suostuisi tulemaan alas. Pelkona oli myös se, että se tulisi merisairaaksi, sillä olihan se kerran oksentanut autossa ollessaan. 

 

Otimme kissapojan yhtenä iltana valjaissa kanssamme veneelle tutustumaan. Se näytti enemmän kiinnostuneelta kuin pelokkaalta.

Se istui tarkaavaisena kannella ja tutustui myös veneen sisätiloihin ja sen hätäpoistumisteihin. Alkoi lopulta nukkumaan tyttäreni sylissä.

 

Uskalsimme tämän kokeilun pohjalta ottaa sen mukaamme purjehdusmatkallemme. 

Kissapoika ei ole tottunut ulkoilemaan valjaissa, joten siihen se ei viikon aikana oppinut, eikä sillä tuntunut olevan kiinnostustakaan poistua veneestä. Meillä oli sille hiekkalaatikko ja sen normaalit ruuat mukana ja päivisin se vietti aikaa joko

 nukkuen sisällä peittokasoissa tai seurustellen meidän kanssa kannella. 

 

Päivisin sillä oli aina valjaat päällä ja jollain meistä sen hihna kädessä. 

Iltaisin pidimme veneen luukut kiinni ja silloin kissapoika sai liikkua veneessä ilman valjaita. 

 Kerran se kannella ollessaan pelästyi meidän ohi ajavaa isoa ja kovaäänistä moottorivenettä eikä tullut seuraavana päivänä lainkaan kannelle.  Moottoriveneet eivät selvästi ole sen juttu.

 

 

Iltaisin se vietti aina yksin meditointihetken tuijotellen horisonttiin, mitälie mietiskellen.

 

Kissapoika oli tyytyväinen, kun palasimme kotiin ja jatkoi hiirestämistään innokkaasti. 

Uskon kuitenkin, että sen mielestä oli kivempi olla mukanamme, kuin kotona ilman meitä. 

Joten sellainen skönärikissa siitä tuli! Hyvä niin.