Onneksi saarella asui vielä tuo valkoinen hevonen Skäriman, jolla itsekin olen kymmenen vuotta sitten ratsastanut. Tuolla kaverilla on ikää jo parikymmentä vuotta. Luonnetta löytyy vieläkin, joten ei se mikään tossukka ole, vaikka kiltti onkin.
Siinä vaiheessa, kun tyttäreni mennä laukkasi tämän niityn poikki tuonne horisonttiin kommentoi mieheni, että hänkin haluaisi osata mennä tuolla tavalla.
Tyttäreni oli pyytänyt, että haluaisi ratsastaa ilman satulaa. Ajatuksena taisi taustalla olla hevosen uittaminen. Lenkkitossuja kuivateltiin sitten tämän jälkeen muutama päivä.
Saimme kuulla Skärimanista paljon tarinoita. Se on tullut saarelle Virosta, jossa se asui saaressa suuressa hevoslaumassa. Siellä muut hevoset jättivät sen aina yksin. Epäiltiin, että sitä syrjittiin sen valkoisen värin ja sinisten silmien vuoksi. Laumaeläimenä sitä ei koskaan hyväksytty kuitenkaan laumaan. Se muutti yksin Helsingholmeniin.
Öisin se saa vapaasti liikkua saarella minne se haluaa. Sen hoitajaa etsiskelee sitä sitten ympäri saarta aamuisin. Usein se menee tietylle rannalle.
Se juo ainoastaan merivettä, se ei suostu juomaan makeaa vettä. Ihmettelin, että eikö sille tule sinilevästä mitään oireita -ilmeisesti sitten ei.
Toisinaan se innostuu ratsastaja selässä jyräämään aivan puiden vierestä, siinä on ratsastajalla tietämistä. Tallilta pois päin se liikkuu aika hitaasti, mutta tallin suuntaan se on aika nopea.
Muutama vuosi sitten se oli talvella lähtenyt jäälle ja pudonnut heikkoihin jäihin. Se saatiin onneksi pelastettua traktorilla vetämällä.
Tämä ihana valkoinen hevonen on kuin satukirjasta, vain sarvi puuttuu. Toivottavasti tämä satuhevonen saa elää vielä pitkään!
P.S. Tämä oli luonnollisesti tyttäreni paras "purjehduspäivä".
Tietääkö kukaan, onko saaristossa missään muualla mahdollisuutta ratsastaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti