Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulu vai juhannus

Sosiaalisessa mediassa on ollut paljon kuvia siitä miten säätilamme näin joulun alla muistuttaa lähinnä Suomen juhannussäätä. Lämpötila kymmenen asteen hujakoissa, sumua ja tihkusadetta. Untuvatakki päällä tarkenee molemmissa juhlissa ulkona. Molempina juhlapäivinä odotamme sään olevan jotakin aivan muuta. Erään ruotsalaisen fb-päivityksen mukaan molempina päivinä pohjolassa syödään myös samoja ruokia nimittäin silliä ja snapsia. Joulutohinoideni välissä päätinkin juoda eilen päiväkahvit kuistilla. Sillit jätin kuitenkin jouluun. 




Hyvin tarkeni. 


Tänään täällä saaristossa leivotaan saaristolaisleipää ja valmistetaan perunalaatikkoa. 

Hyvää joulun odotusta! 

P.S. Kielitohtorin mukaan joulun odotusta voi kirjoittaa myös joulunodotusta ja molemmat kieliasut ovat oikein. 


4 kommenttia:

  1. Se on kyllä aivan totta, että paljon näillä juhlilla on keskenään samaa. Mutta jouluna lämmitellään kynttilöiden ja vällyjen alla, kun taas juhannuksena aina vaan luullaan, että on jo vähän lämpimämpää ja lapaset ja karvalakit on korjattu ajat sitten pois, vaikkei kyllä pitäisi! ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, mutta olen vähitellen vuosi vuodelta jättänyt enemmän ja enemmän kevytuntuvatakkia jne. esille -juhannusta varten ;-)

      Poista
  2. Oli todellakin juhannuksen kaltainen joulusää, mutta nyt jo pakkasen poika puree poskipäitä ja talvi on saapunut, tosin lunta nyt ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole kuin pienenä kuuraisena harsona.

    Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle! Toivottelee, Aavan miehistö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta myös teille! Onneksi saamme ilmeisesti vihdoinkin myös talven.

      Poista