Seurakseni sain nuorimman tyttäreni. Muut perheestämme olivatkin vesillä, paitsi kissapoika, joka jäi suosiolla kotinurkille hiirestyshommiin.
Nämä ovat niitä kauden viimeisiä kertoja ellei ollut jopa viimeinen, kun tulee mentyä tähän lähikuppilaamme syömään. Vanhan talon lasikuistilta on kiva seurata purjehduskisaa ruokaillessaan.
Jännitys tiivistyi palkintojen jakotilaisuuteen.
Poikani saadessa tämän päivän kisassa toisen palkinnon ja koko kauden kaikki keskiviikkokisat laskettuna yhteen voitti oman ikäisten sarjansa, kertoi hänen iloinen ilmeensä tunnelmista aika hyvin. Olin hyvin onnellinen hänen puolestaan! Äitinä olemisen suuria haasteita mielestäni on elää lasten rinnalla heidän pettymyksiään ja epäonnistumisiaan. Kyllä teidän, että ne kasvattavat ja kuuluvat elämään ja toisinaan joudun niitä itsekin heille tuottamaan. Se on minulle kuitenkin äärimmäisen sydäntäraastavaa nähdä omien lasteni silmistä se tuska ja harmistuminen. Näinä onnen hetkinä on paljon helpompi myötäelää heidän tunteitaan.
Kiitos voitosta kuuluu myös peräänantamattoman sinnikkäälle valmentajalle, joka jaksaa näitä itsepäisiä lapsiamme ohjata ja kannustaa! Tiedän se on kiittämätöntä hommaa.
Tack Erica!
Oli kiva nähdä Pavenilla paljon iloisia kasvoja, purjehtivien lasten vanhempia ja yksi ihana koiratuttukin tuli jututettua.
Pikkusiskollakin oli omat tunteensa tästä "mahtavasta" veljen voitosta.
Ilta päättyi normaaliin tapaan huudahduksiin: "Hipp hipp Hurra! Hurra! Hurra! Hurra! "
Illan hämärtyessä ja täydenkuun noustessa siirryimme Pentalan saaresta omalle kotisaarellemme.
Rauhaisaa iltaa näistä tunnelmista täältä teekupposen ääreltä!
